maanantai 10. marraskuuta 2025

Syksyn lapsoset

 


Syksyn lapsoset


Heips!

Syksy on kulkenut jo varsin pitkälle- ilmakin alkaa jo kylmentyä merkkinä lähestyvästä talvesta- joten lienee jo aikakin esitellä uusimmat nukkeni, jotka tulin hommailleeksi tässä vähän ennen Syyskuuta sekä sen aikana.

Kaikki nuket ovat kahta nukkea lukuunottamatta eri tarinoista eli esitellään heitä tässä näin ihan vain yksitellen ( kyseiset kaksi nukkea saavat itse asiassa ihan oman postauksensa vähän myöhemmin, joten jätetään heidät sen ihmeemmin mainitsematta).

Ennen yksittäisiä esittelyjä vähän yhteiskuvaa koko poppoosta 










Lähdetään purkamaan tätä porukkaa ihan tässä järjestyksessä, missä ne ovat ihan sattumalta näissä kuvissa.
-Ensimmäisenä onkin erikseen mainittu kaksikko, joka saa mainitsemani oman postauksen sitten myöhemmin.



Heidän jälkeensä on kuitenkin @kitasindollshouse:n ihana customi, joka sai nimen Yael❤
Hänen  roolinsa ei alkuun ollut ihan selvä, kunnes pidellessäni häntä käsissäni hän kertoi kuin itse oman tarinansa minulle. 
Yael onkin osana tarinaa, josta itseltäni löytyy jo nukkeja ( esim. Phyet, Meena sekä ...)  ja jota olen kehitellyt jo vuosia.
Onkin niin hienoa, että Yael voi viimein läsnäolollaan luoda ja tuoda silauksen tälle tarinalle :)



Tarinan nimi on Pimennossa ja siinä maailma on ajanjaksoltaan ikävässä tilanteessa- suuren tuhon ja pelon aikakausi näyttää viimein saaneen päätöksensä, mutta maailma sen jäljiltä on täysin tuhottu ja kaaoksessa ja ihmiskunta sen ympärillä elää vailla toivoa paremmasta.
Kukaan ei uskalla katsoa ympärillään olevaa tuhoa ja hävitystä, vaan kaikki kulkevat päivisin kotiensa ulkopuolella siteet silmillä säästyäkseen tuhoa ja kuolemaa symboloivalta todellisuudelta.
Yöt ovat edelleen ihmisille pahinta aikaa pahuuden kulkiessa edelleen valtoimenaan kaduilla etsien toivottomia sieluja sekä yhä elossa olevia,  pahimmillaan yöhön eksyneitä ihmisiä.


Tämä pimeys ja pelko ulottuu kaikkialle, paitsi  Cabotin suvun palatsiin ja sen laajaan puutarhaan.
Palatsi ympäristöineen on säilynyt koskemattomana ja loistossaan Yaelin (joka on sukunsa viimeinen edustaja) sekä tämän edeltäjien ansiosta, jotka osaavat kommunikoida pienten, valoa tuovien hyönteisten, tulikärpästen kanssa. 


'

Yael on siis tietoinen maidensa ulkopuolisesta tilanteesta- onhan hänellä palatsissa seuranaan perheen ulkopuolinen, suvun kanssa kasvanut orpopoika Heiko, joka on poikennut ulkomaailmassa muutaman kerran nähden sen tuhon ja hävityksen sekä ennen kaikkea sen pelkäävät ihmiset.
Ulkomaailman karu tilanne kuitenkin vain vahvistaa Yaelin näkemystä siitä, että heidän olisi Heikon kanssa vain parempi pysytellä palatsin suojissa, jonne kyseinen pelko ja pahuus ei ole pystynyt iskemään.
-Siellä hän voi päivittäin suorittaa uskonnolliset riittinsä muistellakseen edesmenneitä vanhempiaan sekä koko sukuaan.
Hoitaessaan kaunista puutarhaansa Yael pystyy myös voimaantumaan aivan erityisellä tavalla pienten hyönteisystäviensä ansiosta, sillä tuovathan ne valoa ja turvaa periaatteessa ainoastaan hänelle.
Näin toteutuu myös hänen vanhempiensa oppi, jonka mukaan "Cabotit eivät jaa" ja palatsin ansaitsema suojelus pysyy vain suvun jäsenen käsissä.   




Palatsin ja sen puutarhan pysyessä suojassa ei nuorella naisella ja  "sukuun otetulla"  Heikolla ole siis mitään hätää. 
-Olisiko Yael kuitenkin halukas  jakamaan suojeluksensa muun maailman kanssa, joka on palatsin rajojen ulkopuolella täynnä pelkoja ja arvaamattomuutta suuren tuhon ja pelon aikakauden jälkeen?
Onko tuo aikakausi todella vielä edes loppunut vai tuleeko kaikelta pelolta ja tuskalta välttyneen Cabotin todella kohdata kaikki tuho- kenties jopa itse kuiolema- ennen kun tietää kunniottaako edesmenneen sukunsa omistushaluisia tapoja vai auttaako muita?......

***


No tekeepä Yael tarinassa miten tekee on toisessa tarinassani henkilö, joka on tehnyt omat valintansa elämänsä suhteen jo vuosia, vuosia sitten epäilemättä tai katumatta niitä kertaakaan elämänsä aikana.
Tämä henkilö on noita nimeltään Thelma.
Hän omaksui noitavoimat jo aivan pienenä- jo taruksi muodostuneen  tarinan mukaan hän sai voimansa siunauksena jumalilta, jotta pystyi jatkamaan elämäänsä vanhempiensa sokaistua hänet jonkin pienen, täysin merkityksettömän virheen takia. 
Toisen version mukaan sokeana syntynyt tyttö opetteli itse kaikki taitonsa selviytyäkseen elämässä eteenpäin vanhempiensa kuoltua. 
Kukaan ei tiedä totuutta, vaan vain sen, että Thelman voimat ovat vertaansa vailla ja että hän on suurin noita koko maailmassa.
-Hänen apuaan tai oppiaan on kuitenkin samalla myös vaikein saada, sillä jo teini-ikäisenä hän päätti vetäytyä sivilisaation parista kauas pois, syvälle metsään asettuen asumaan omaan, pieneen, puiseen mökkiinsä palaamatta sieltä enää koskaan takaisin ihmisten pariin. 
Miksiköhän?
Kenties hänen uskottavuuttaan ja taitojaan epäiltiin juuri sokeuden takia eikä tuolloin teini-ikäinen naisen alku jaksanut enää kuunnella solvauksia taidoistaan ja tietämyksestään, vaan löysi lohtua ja lopulta myös uuden kodin itselleen tärkeästä luonnosta ja läheisestä, suuresta metsästä asettuen lopulta sinne, missä kukaan ei voisi enää koskaan satuttaa häntä.
Mihinkään kostotoimiin tms. Thelma ei kuitenkaan koskaan ryhtynyt vaan pysyi vaikeista nuoruusvuosistaan huolimatta "hyvänä noitana " pyrkien vain unohtamaan ikävät menneet suunnaten voimiaan ja taitojaan metsään ja sen elvyttämiseen. 
Hänen ansiostaan metsä mm. nousee loistoonsa aina rankan talven jälkeen ja palautuu lopulta ennalleen suurenkin tulipalon jälkeen.



Tarinassa jo hieman yli neljänkymmenen vuoden ikään ehtinyt Thelma näyttää jopa saavuttaneen suurta arvostusta metsään mukanaan piilottamiensa taitojen kautta.
Monet apua tarvitsevat ovatkin hakeneet häntä käsiinsä saadakseen rohtoja tai loitsuja, joidenka avulla parantaa läheisimpiään, turvata kotiaan ja muutamat jopa murhatakseen vihamiehiään. 
Toisinaan apua hakevan tarkoitusperä määrittää sen löytääkö hän Thelman- useimmiten se on kuitenkin vain tuurista kiinni.
Hyväntahtoinen noita haluaa kuitenkin usein auttaa ihmisiä- murhia tai tappoaikeita suunnittelevia lukuunottamatta- ja palkitseekin usein löytäjänsä avullaan.

Entäpä sitten noidalta oppia hakevat?
Tämän haasteen kanssa joutuu taistelemaan oheisen tarinan päähenkilö Hope, joka on kuullut adoptio isoäidiltään Hortensialta noidasta, joka voisi opettaa noitavoimia hyvään tarkoitukseen ja luonnonvoimia kunnioittaen.
Olisiko kyseistä noitaa mahdollista löytää- tämä kun katosi ihmisten joukosta yli kolmekymmentä vuotta sitten? 
Olisiko Hopen edes mahdollista saada tältä oppia- hän kun on itse vain adoptioperheessä isoäidin roolin ottaneen Hortensian sekä tämän oman tyttären kanssa kasvanut tavallinen tyttö, joka ei tiedä omasta alkuperästään tuon taivaallista saati sitten mahdollisuuksistaan hallita minkäänlaisia voimia.
Olisiko Thelma avain tähän kaikkeen?

***



Pysytään seuraavankin nuken kohdalla lähellä luontoa.
Kuten olen tuonut nukkejeni Instagram- tilillä esiin nukeistani löytyy myös elementtejä hallitsevia yksilöitä.
( Oceania- Vesi
Flame- Tuli
Airinn- Ilma) 
Mutta hetkinen, missäs on maa? 
Aivan, maa puuttui aina tähän asti kunnes päätin, että olisi aika täydentää elementti poppoo vielä maata hallitsevalla nukella.
Kyseisen nuken kanssa kävikin sitten paremmin kuin hyvin, sillä katsellessani vielä tuolloin myynnissä ollutta Thelmaa huomasin myyjän tekevän tilauksesta myös customeita- tartuinpa siiis toimeen ja tilasin ennen Thelman ostoa myös tämän nuken, joka ilmensi lopputulokseltaan täydellisesti hakemaani maan haltijaa/taitajaa.
Kiitos siis sekä Thelmasta, että tästä neitosesta @zombiegirldolls!❤


Kyseinen maata hallitseva nukke on siis Emerald. 
Hän on....no kuten muutkin elementtinuket, yhtä oman elementtinsä kanssa ja täten siis kirjaimellisesti hyvin maanläheinen.
Elementtejä hallitsevat nuket saavat oman tarinansa, mutta koska tarinassa on vielä muutama aika iso aukkokohta en availe sitä tänne vielä enempää. 
Keskitytään enemmän siihen millainen Emerald on persoonaltaan ym.

- Kuten jo mainittu Emerald on maantaitaja eli hänen elementtinsä on maa. 
Hänellä on siis geokineettinen kyky hallita maata ja sen eri- yleensä kiveä,hiekkaa ja maamineraaleja sisältäviä- olomuotoja.
- Emerald on tyyni, rauhallinen ja usein hyvin hiljainen persoona. 
Hän ei turhia hötkyile, eikä käytä voimiaan ( ainakaan noin vain tai syyttä suotta ) väkivaltaan tai hyökkäyksiiin vaan hyödyntää taitoaan ennemminkin puolustautumiseen, mihin maa onkin juuri sopiva voima, sillä toisinkuin muut voimat, maantaitaminen sopii tasavertaisesti sekä hyökkäämiseen että puolustautumiseen.
Voimansa vakauden pohjalta hän vain seisoo ja joko keskeyttää mahdolliset hyökkäykset tai ottaa ne omaan käyttöönsä.
- Maavoimiensa kautta Emerald pystyy myös näkemään valehteleeko joku. Tuntiessaan toisen henkilön sydämen sykkeen ja hengityksen värähtelyinä maassa sen poikkeavuus paljastaa valheet hänelle helposti. 
- Koska ihmiset ovat tyypillisesti varsin kovia valehtelemaan eikä kenenkään voi koskaan luottaa täysin Emerald viihtyy odotettavasti hyvin yksin. 
Hänen päivänsä kuluvat usein tyypillisesti jossain, missä hän voi olla lähellä omaa elementtiään- esim. vuoristossa tai sen tuntumassa, toisinaan muovaamissaan luolastoissa kuin myyrä konsanaan yms.
- Hiljaisuudestaan ja eristäytyneisyydestään huolimatta Emerald on loistava kommunikoimaan muiden henkilöiden kanssa.
Ei juuri niinkään itse puhujana vaan päinvastoin kuuntelijan roolissa saaden ihmiset avautumaan ikävimmistäkin asioista ja aiheista itselleen.
Ja hyvää kuuntelijaa, sitä jos ketä elementtejä hallitsevien nukkejen  tarinan muut hahmot todella tarvitsisivat....




***


Viimeisenä uutena Pullipina esittelyssä on Ariel.
Jos nuket olisi esitelty saapumisjärjestyksessään hän olisi ollut heti ensimmäisenä, sillä hän saapui luokseni jo vähän ennen syksyä. 
Sattuman kautta määräytynyt paikka tuossa syksyn uusien nukkejen rivissä postauksen alussa määritti kuitenkin hänen esittelynsä vasta tänne häntäpäähän.
Väliäkö kuitenkaan sillä, missä vaiheessa sinua esitellään- pääasia, että pääsit esiteltävien joukkoon (saapumis ajankohtansa puolesta Ariel kun ei edes kuuluisi Syksyn nukkeihin- hänen onnekseen en ole kuitenkaan niin pikkutarkka vaan suorastaan haluan esitellä häntä hieman❤).
Käydään siis asiaan: eli kuten toin jo tämän vuoden Halloween postauksen kuvien kautta ilmi Ariel on vampyyri. 
Hän on toisen vampyyrinukkeni Siofran tytär ja täten äitinsä vatsassa jo enonsa Ivanin ja lemmenjumalataren välisessä rakkaustarinassa, päästen käytännössä mukaan toisessa oheiseen vampyyriklaaniin sijoittuvassa tarinassa ollen päähenkilö Kuviran paras ystävä.

Mitä Arielista sitten kertoisi....
No ensiksikin hän ei tiedä isäänsä. Klaanin sisällä juorutaankin, että Siofra olisi tehnyt hänet jonkun klaanin ulkopuolisen vampyyrin kanssa, mikä olisi tietysti kiellettyä.
Koska äiti ei suostu kertomaan totuutta edes tyttärelleen ei tämän auta kuin toivoa isän olevan joku oman klaanin miehistä.
- Onnekseen Ariel ei ole kuitenkaan masentuvaa tyyppiä, vaan uskoo vahvasti itseensä luottaen samaten äitiinsä.
Mitä väliä mokomalla isällä edes olisi kun tämä ei kerran ole ollut tiedettävästi läsnä hänen elämässään muutenkaan? 
Pääasia on että hän on osana klaania, jossa on hänelle tärkeitä ja läheisiä henkilöitä kuten oma äiti sekä paras ystävä, joita hän ei vahtaisi sitten kehenkään muuhun. 


Koska tarinan päähenkilö on omisssa haasteissaan ja tuskissaan vahvasti- liki neuroottisella tasolla- vellova Kuvira eikä Ariel jää hän ennnemminkin sivuosaan.
Yksi erityinen piirre nousee hänestä kuitenkin esiin, nimittäin hänen saalistus menetelmänsä vampyyrina.
Ariel kun ei arvosta niinkään raakaa voimaa saati sitten veriroiskeita, vaan toimii saalistaessaan kuin seireeni hyödyntäen siis erityisesti juuri miehiin vetoavaa kaunista ulkonäköään. 
-Vain hetkellinen katsekontakti hänen silminsä riittää, niin saalis on jo hänen otteessaan. 



Useimmiten hän johdattaa uhrinsa aina makuuhuoneen puolelle asti, missä nuori nainen paljastaa itsestään estoittaa paljasta pintaa saaden täten tyydytystä vastakkaiselta sukupuolelta eroottisellakin tasolla ennen päätavoitetta eli ravintoa.
Ariel päättää saalistuksensa näes aina vasta kiihkeiden tunteiden ja leikkien jälkeen pehmeällä puraisulla vastakkaisen osapuolen kaulaan nauttien siten veriateriansa siististi ja sotkematta kuin uhriaan kunnioittaen ja kiittäen.

Vaikka Ariel onkin tarinasssa "vain sivuhenkilönä" on hänellä suuri merkitys päähenkilö Kuviralle ja apu tämän omiin neuroottisiin  haasteisiin  ( joista en kerro/avaa enempää koska Kuvira itse ei ole tässsä postauksessa käytännössä mukana).
Tytöt ovatkin lähempänä toisiaan kuin tietävätkään ja ennen kaikkea heidän oma verensä tekee heistä vampyyreita saattaen kuitenkin tahrata, jopa sotkea kaiken aivan kokonaan.....


***

Mahtuuhan tähän Syysnukkejen joukkoon sentään yksi jo ennalta tuttu hahmo😅

Sehän on nimittäin Kirottujen kehä tarinassa  mukana oleva ( okei, myönnetään aiemmin vain  nopeasti esiin tuotu) Mackenzie eli Mack.
Aiemmissa Kirottujen kehä tarinaa käsittelevissä postauksissa olen tullut siis tähän asti vain maininneeksi Mackin aika lyhyesti, sillä koska en tiennyt omistavani kyseistä hahmoa jo nukkena ajattelin etsiväni vastaavan roolin sopivan Taeyangin tuossa syksyllä ja tuovani häntä paremmin esiin vasta sen jälkeen.
Tietämättäni Mack löytyi kuitenkin jo hyllystäni ja tajusin sen vasta näitä muita syksyn nukkeja hankkiessani- tiesin tarvitsevani hänen rooliinsa sopivan nuken, olinhan esitellyt muut tarinan hahmot jo omissa postauksissaan, joissa Mack oli tullut tosiaan mainittua.
Valitettavasti tulin kuitenkin tajunneeksi että tuolla syksyn budjetilla, jolla näitä nukkeja hommasin en tulisi enää saamaan Mackin hahmoa uutena nukkena kuten oli alunperin tarkoitus, vaan oli keksittävä jotain muuta.
Ratkaisevana tekijänä oli lopulta itse yksi näistä syksyn nukeista nimittän Nevra, jonka mukana tuli kaksi peruukkia; musta, jonka hän sai itse käyttöönsä  ( vaikka peruukki on tosin vähän liian pieni) sekä ruskea, jonka tiesin heti kuuluvan Mackille.
Mackin hahmo löytyi sitten lopulta omasta hyllystäni- kyseessä oli Taeyang nukke jolla oli tarkoitus olla aivan toisenlainen hahmo eri peruukilla yms. mutta en vain ollut ehtinyt ideoida ja kehittää kyseistä hahmoa tarpeeksi ( olihan hänellä jo nimi ja tarina, johon hän kuului mutten vain nähnyt häntä roolissaan niin tarpeellisena/keskeisenä etteikö hänestä olisi voinut tulla Mack, niin kuin lopulta kävi).
Peruukki ja chipit vain vaihtoon niin Mack nousi esiin😄

(Kun puhutaan seuraavaksi Mackin persoonasta jutut sijoittuvat kaikki aikaan ennen kuin tarinan päähenkilö Melina saa omat noitavoimansa, joten tiedot joita jo tiedetään saavat tässä pikemminkin vähän täydennystä- toivottavasti kuitenkin tykkäätte.)


Mitä Mackista ja hänen persoonastaan sitten jo tiedetään?
Kuten aiemmissa Kirottujen kehä postauksissa on kerrottu Mack oli alunperin töissä De Vriesin linnoituksessa- (vähän taustaa) hän suorastaan vaati isoveljeään, jonka kanssa eli ja asui auttamaan hänet töihin sinne, jotta voisi selvitellä jo vuosia aiemmin koko Eldenian kansaa järkyttänyttä tapahtumaa, jota oltiin jääty puimaan valtakunnan sisällä pidemmäksi aikaa; kuningas Dimitrin kuolemaa ja sen syitä. 
Mack oli ollut kuoleman tapahtuessa vasta lapsi, mutta muisti edelleen useita epäkohtia tapahtuneesta; esim. miksi kuningas oli lähtenyt maailmanlaajuiseen velhojen ja haltijoiden kokoontumiseen, jonne pääsivät vain velhoista ja haltijoista suurimmat ja vahvimmat kun ei itse ollut sellainen vaan vain haltijasukuinen, jolla ei ollut omia voimia ( alamaisista vain harvat tiesivät tämän totuuden).
Mack hyväksyttiin onnekseen linnan palvelusväkeen, mikä helpotti hänen selvittelytyötään hänen nähdessä kuninkaallisen perheen elämää muurien sisäpuolella ja päästen täten lähelle perheen sisäpiiriäkin.
Linnassa, kaiken selvittelytyönsä keskellä hän sai kuitenkin  yllättäen erikoistehtävän vahtia yhtä De Vriesin sisaruksista; tuolloin jo täysin täysi-ikäistä prinsessa Melinaa, jonka tapana oli toteuttaa karkumatkoja linnan rajojen ulkopuolelle. 
Mack päätyikin seuraamaan tätä tämän karkumatkalle,  jossa hän tuli sitten jääneeksi  jo ihan ensimmäisellä kerrallaan kiinni Melinalle.
Yllättäen Melina ei kuitenkaan suuttumut tai ilmiantanut epäonnistunutta varjostajaansa, vaan sitä vastoin  avautui tälle perheensä ikävästä tilanteesta, vapauden kaipuustaan sekä uskostaan parempaan  tulevaisuuteen kun vain löytäisi kaiken sotkun ja kaaoksen keskeltä "puhtaan palasen", joka voisi antaa pohjan paremmalle tulevaisuudelle.
Eikä kauniin, nuoren naisen utilitaarista ajattelutapaa ihaileva Mack voinut tuolloin muuta kuin kuunnella unohtaen täysin tehtävänsä tämän vahtijana, tuntien varmasti jo tuolloin ensimmäiset tunteensa Melinaa kohtaan. 
Kyseisen avautumisen jälkeen Mackin oli joka tapauksessa paljon helpompi ymmärtää naista, joka tunsi vuorostaan suurta helpotusta löydettyään nuoresta miehestä henkilön jolle avautua ajatuksistaan ja jolta kuulla yhtä lailla tämän omia näkemyksiä eri tilanteisiin yms.
Rehtinä miehenä Mack tuli lopulta jopa paljastaneeksi alkuperäisen syynsä liittyä linnan palvelusväkeen, mikä sai Melinan alkuun järkyttymään, mutta lopulta suorastaan liikuttumaan onnesta - vaikka hän ei ollut koskaan uskaltanut epäillä äitinsä sanaa isänsä kuolemasta hän oli aina toivonut, että olisi olemassa pienikin mahdollisuus että tämä olisi edelleen hengissä.
Mack tulikin antaneeksi hänelle toivoa.

He kaksi alkoivat lopulta toimia yhdessä.

Mack ja Melina ehtivät näes tehdä pari yhteistä "karkuretkeä", jonka aikana Mack teeskenteli vielä linnoituksen tuntumassa seuraavansa Melinaa, mutta päästyään kauemmas liittyikin tämän seuraan kiertämään valtakuntaa linnoituksen ulkopuolella.

Tällöin Mack esitteli Melinalle lempipaikkojaan kaupungilla antaen tälle samalla käsitystä vallan vaikutuksista alamaisiin.

Ehdottomana lempipaikkana kummallekin taisi kaiken valtakunnan sisältämän  sotkun keskellä olla kirjasto, jossa Mack vietti lukutoukkana normaalistikin paljon aikaa tutustuen etukäteen esim. De Vriesin laajaan sukuhistoriaan tehden näin suuren vaikutuksen Melinaan, joka pääsi livahtamaan sisään valeasussaan. 

Kirjastosta tuli heille molemmille erityinen ja tärkeä paikka tarjoamansa tietojen ohella myös erityisesti siksi, koska siellä tämä parivaljakko lopulta myönsi toisiaan kohtaan kasvaneet tunteensa ja suutelikin ensimmäisen kerran hyllyjen suojassa, piilossa muiden katseilta todella intohimoisesti tunteitaan ja halujaan peittelemättä.

Tämäkin hyvä kuitenkin päättyi, kun Mack jäi "vahtitehtäviään suorittaessaan" kiinni Malenialle ja sai täten potkut lentäen komeassa kaaressa pois koko linnoituksen alueelta.

Melina, joka ei enää tuolloin halunnut pysyä erossa Mackista tai muurien takaisesta valtakunnasta joutuikin siis tapaamaan tätä salaa edelleen jatkuvien karkuretkiensä aikana. 

Mack vuorostaan jatkoi selvitystyötään linnan ulkopuolella tällä kertaa aivan eritysestä syystä: löytääkseen vastauksia Melinalle, rakkaimmalleen, jotta tämän epätietoisuus ja ikävä isäänsä kohtaan saisi viimeinkin helpotusta ja jotta aivan kaikki saisivat tietää totuuden kuninkaansa salaperäisestä menehtymisestä - mikä se sitten ikinä olisikaan. 

Mackista tulikin vapauden ohella suurin syy sille, että Melina karkaa karkaamasta päästyään yhä uudelleen ja uudelleen  linnoituksesta syvemmälle Eldenian valtakuntaan, jossa hän pääsee lähemmäs alamaisiaan ja heidän kurjaa elämäänsä löytäen samalla lopulta jotain, jolle omistautua koko loppuelämänsä ajan.

***

Syksyn viimeisimpänä nukkena esittelyssä on ihana Taeyang nukke nimeltään Legoshi, joka on hahmoltaan demoni.

Ostin hänet Instagrammin kautta ulkomaalaiselta nukkeilijalta @yui.dolls pelkkänä päänä, kun itseltäni löytyi sopivasti Taeyang nukelle tarkoitettu vartalo. 

Sain miekkosen siis hyvin kasaan kotiutumisen yhteydessä ja kyseinen, tyypillistä Taeyang kehoa suurempi vartalo oli kuin luotu demonille.

Legoshin kohdalla taisi käydä tässä postauksessa kuitenkin nyt vähän sama juttu kuin Arielin kohdalla- Legoshi (tai hänen päänsä) kun oli virallisesti syksyllä tulleista nukeista ensimmäisin, mutta päätyikin näin esittelyssä viimeiseksi (ehkä kuitenkin parempi niin, sillä hänen tarinansa on näistä nukeista kaikista keskeneräisin eli näin viimeisimpänä se ei haittaa niin paljon).

Ehkä saan joka tapauksessa kerrottua hänestä edes jotain.


Kuten siis jo mainittua tämä mies on tarinassa demoni, joka on elänyt aiemmin, yli vuosisatoja sitten ihmisten joukossa aina siihen asti kunnes jokin muuttui ja kääntyi hänen sisällään saaden hänet tekemään kammottavia vääryyksiä ja suoranaista syntiä johtaen hänet lopulta manalaan, jossa hänestä muodostui lopulta eräänlainen paha henkiolento eli demoni, joka oli paljon ihmistä mahtavampi ja omalta erityis rooliltaan sairauksien ja kuoleman tuoja ( mikä määräytyi hänen tekojensa kautta).

Legoshi menetti itsensä täten tyystin pimeydelle alkaen toimia demonin tavoin; varastaa ja imeä itseensä ihmisten sieluja pitääkseen yllä elinvoimaansa pahana henkiolentona hyödyntäen omia sairauden luonti/tuonti sekä kuoleman voimiaan. 

Hän ei ilmaise katumusta demonina aiheuttamastaan laajalle levinneestä vahingosta, sillä on luonteeltaan paitsi älykäs ja karismaattinen, myös kaksinaamainen henkilö, joka ajaa ensisijaisesti omia etujaan.

Tämä kaikki kuitenkin muuttuu Legoshin kohdatessa eräänä sielujen keräys iltanaan/yönään nuoren,kauniin naisen Elshbethin, joka saa yllättäen hänet muistamaan jotain menneestä ihmiselämästään, mikä ilmentää hienovaraisia merkkejä hänen ihmisyytensä säilymisestä. 

Vuosisatoja sitten hylätty syyllisyys ja häpeä omia tekojaan kohtaan nousee myös pintaan ajaen demonin velvollisuuksien sekä yllättäen pahaa haluamattoman Legoshin ristiriitaiseen tilanteeseen.

Mitä hänen kuuluisi tehdä ja ennen kaikkea mikä tai kuka hänen tulisi todellisuudessa olla?

Voi olla, että Elshbeth on tässä kohdin aika ratkaisevana tekijänä- onhan hänessä myös vetovoimaa Legoshia kohtaan, sillä pian manalaan palattuuaan demoni alkaa vaatia mahdollisuutta sovittaa aiempia vääryyksiään päästäkseen elämään täysin uutta elämää ihmisten parissa.

Jotta tämä onnistuisi tulisi hänen kuitenkin todella hyvittää kaikki aiemman elämänsä synnit, joita onkin odotettua enemmän.

-Ovatko ne kaikki edes sellaisia, että ne voisi yli vuosisatojen jälkeen hyvittää ja korjata? 

Entä Elshbet sitten? Miten tämä suhtautuisi täysin tuntemattoman miehen lähestyessä ja halutessa tutustua häneen?

Olisiko sellainen edes mahdollista? 

Ja jos he tutustuisivat voisiko ylipäänsä yksi nainen muuttaa satoja vuosia vain omaa etuaan ajaneen demonin takaisin sellaiseksi, kuin tämä oli aiemmin ihmisenä? 

Se miten tässä käy selviääkin vasta kun saan kehiteltyä tarinan loppuun- pidetään kuitenkin näin alustavasti peukkuja Legoshille, kaikki kun on aina mahdollista ja sallittua niin sodassa kuin rakkaudessakin....❤💋

***


Tässä ovat siis tämän syksyn uudet nuket😄❤
-Tai niin no, kahta Taeyangia lukuunottamatta, mutta hekin saavat varmasti vielä oman postauksensa.
Seuraavat uudet olisi tarkoitus hommata tuossa Joulukuussa, minkä jälkeen pitäisikin sitten alkaa hidastaa tahtia eli olla hankkimatta niin montaa nukkea kerralla- pyrinkin siis Joulun jälkeen hankkimaan ennemmin yksittäisiä nukkeja, koska ensi vuonna olisi jossain vaiheessa tarkoitus muuttaa kissojeni Neron ja Leon kanssa yhteen poikaystäväni kanssa ja koska kaikki elämässä maksaa tulisi rahaa olla käytettävissä välttämättömiinkin menoihin.
Nukkejen keräily ei kuitenkaan lopu mihinkään ja yhtä lailla tämän hetkiset nukkeni muuttavat mukanani sitten kun sen aika on.

Tällaista siis tällä kertaa, kiitos katselusta ❤








 

 




 


















































































































 

Syksyn lapsoset

  Syksyn lapsoset Heips! Syksy on kulkenut jo varsin pitkälle-   ilmakin alkaa jo kylmentyä merkkinä lähestyvästä talvesta- joten lienee jo ...