maanantai 2. tammikuuta 2023

Pohjustusta kuvatarinaan

 

Pohjustusta kuvatarinaan



Heido!

Tulin tässä jo vähän aikaa sitten julkaiseeksi Suden sydän tarinan johdannon tänne blogiin, mutta tulin tässä pitkään mietittyäni lopulta  päättäneeksi,  että olisi kiva vielä ensin alkuun vähän pohjustaa koko tarinaa-kuvauksia hahmojen persoonista sekä lyhyt juonikuvaus itse tarinasta :'D



Tarinasta

Suden sydän on tarina joka sijoittuu pieneen kylä pahaseen metsän laidalla, jossa sen asukkailla on jokaisella oma työnsä/ammattinsa, mikä määräytyy jokaiselle jo syntyessä. Usein ammatti voi periytyä lapselle suoraan vanhemmilta muodostaen täten jopa useiden sukupolvien mittaisen keskittymän tiettyyn ammattiin. Pieniin lapsiin kohdistuvista arvuutteluista ja odotuksista huolimatta oma ammatti löytyy usein helposti jo sairaalassa lapsen" ensimmäisen itkun kautta". 

Näin ei kuitenkaan kaikkien kohdalla ole sillä on poika nimeltä Kromi (Isul Make It Own), joka ei omaa syntymän kautta perittyä/löydettyä ammattia vaan aivan oman kykynsä, jota kaikki- niin muut kyläläiset kuin oma perhe- pitävät epäilyttävänä. 
- Aivan kuten läheistä metsääkin jota muut karttelevat vanhimpien kyläläisten oppien mukaan kuin ruttoa. 
Tilanne Kromin ympärillä kiristyykin kokoajan, ja tarinan alussa lähtötilanne onkin se, että hän on päättänyt tehdä oman ratkaisunsa tilanteensa helpottamiseksi. Mutta mihin kaikkeen pojan aikeet johtavatkaan ja mitä kaikkea ne lopulta paljastavatkaan....




***

Kromi


Kromi on 16-vuotias poika, joka saattaa vaikuttaa ulospäin jokseenkin kylmältä ja etäiseltä ellei häntä tunne/häneen tutustu kunnolla.


Pikku faktoja

- Omiin oloihinsa vetäytyvä, eikä juuri viihdy muiden ihmisten seurassa
- Ei avaudu mielellään henkilökohtaisista asioistaan muille
- Hyvin eläinrakas 





Kamino


Kamino on Kromin serkku, iältään 20-vuotias ja luonteeltaan hyvin tunnollinen ja ahkera. 


Pikku faktoja

- Välittää lähimmäisistään kovasti
- Todella sävyisä persoona
-  Tietyissä tilanteissa varsin naiivi




Rashi


Rashi on huumorintajuinen, puhelias ja onnistuu usein olemaan siellä missä tapahtuu.
Ikää hänellä on noin 15 vuotta. 


Pikku faktoja

- Ajattelee kaikista lähtökohtaisesti hyvää
-Ei anna pikkuasioiden masentaa itseään
- Tahtoo pysyä perillä kylän tapahtumista/asioista eikä pelkää liata käsiään sen suhteen






Indra


Indra on varsin älykäs ja pohtivainen. Häneltä saa usein hyviä näkökulmia asioihin ja hän näyttää aina tietävän niistä jo  valmiiksi enemmän kuin hänelle kylässä kerrotaan. 
Iältään tämä nuori nainen on 24 vuotta. 


Pikku faktoja

- Rauhallinen ja järkevä. Ei turhia hötkyile
- Tekee asioita ja päätöksiä usein järjen- ei tunteiden- pohjalta
- On erittäin vaikea järkyttää




Orube


Orube on 14-vuotias, Imeldan lapsenlapsenlapsi, jolta ei tarmoa tai omaa tahtoa puutu.  
Tahdonvoimallaan tämä tyttö saakin asioita aikaiseksi.


Pikku faktoja

- Ikäisekseen varsin kypsä ja vastuullinen
- On aika sitoutunut rutiineihin 
-...Ja täten myös tiettyihin paikkoihin
- Rakastaa kertomuksia ja satuja 





Imelda


Imelda kuuluu kylän  vanhimpiin ja onkin jo yli 80- vuotias. Hän on Oruben  isoisoäiti ja vastannut tytön kasvatuksesta. 


Pikku faktoja

- Ikänsä puolesta jo hieman höperö ja avuton, mutta samalla erittäin dramaattinen- kaikin tavoin.
-Tulee todella hyvin toimeen lapsenlapsenlapsensa kanssa. Heidän välinsä ovat kokonaisuudessaan hyvin lämpimät.


Viimeiseen asti

  Viimeiseen asti  Moikka! Nyt näin pitkästä aikaa on kyllä ihan pakko postata tänne blogin puolelle😅 Kuvatarina on ollut tässä vähän tauol...