Suden sydän luku 5

Heippa nyt viimein! 

Huh, huh, kyllä se talvi kestikin kauan ja tämän kuvatarinan osan julkaisu viivästyikin nyt sen takia valitettavan paljon. 

Muutamia tämän osan kuvista kun ei oikein voinut toteuttaa/ottaa lumisessa maastossa niin piti sitten odottaa että lumet sulavat- kun en ehtinyt ennen talvea niitä kuvata. 

Nyt tuntuukin kuin olisin muuttolintuna pystynyt vasta palaamaan kuvatarinan pariin pitkän ja uuvuttavan talven jälkeen.  

Sitä suuremmalla syyllä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen ja onnellinen, että tämä osa on viimein valmis ja lumetkin ovat viimein- sitkeän takatalven jälkeen- tiessään 👍 Vastaisuudessa pitääkin siis vain pyrkiä kuvaamaan reilusti näitä tarinoita varten kesällä, jottei tule tehtyä vastaavia "muuttomatkoja" talven ajaksi😅

Palataksemme itse tarinaan suosittelen lukemaan aiemman osan tästä linkistä.

Suden sydän 

Luku 5: Yövärjäys

Kamino:  Luottamukseni mukaisesti kaikki on siis varmasti juuri nyt konditoriossa juuri niin kuin pitääkin....

Kamino: Siis aivan kaikki....

***

Samaan aikaan

Kromi: Mutta äiti, eikö eno määrännyt- antanut- sen Kaminon työvuoron juuri minulle?  Eikö minun pitäisi siis nytkin olla vain kauppaamassa pullia ja keksejä eikä nyhjöttää täällä?

Kromi: En ylipäänsä ymmärrä, miksi minun piti jäädä.

Miksi lukitsitte minut tänne komeroon?

Äiti: Se on vain omaksi parhaaksesi kultaseni,

Kukaan ei saa nähdä sinua nyt.

Kromi: Mutten vieläkään ymmärrä. Miksei? 

Äiti: *oven takaa* No näithän itsesi- nuo hiuksesi....

Äiti: Ne kiinnittävät muiden kyläläisten huomion ja saatat joutua selittämään....

Kromi: Selittämään? Mitä kauheaa siinä on?...

Mistä tiedät etten värjännyt niitä itse?

Äiti: Tämä ei ole leikin asia Kromi! Tiedän, ettet tehnyt niin.

Ja niin tietävät varmasti kaikki muutkin, sillä ethän liiku kaupungilla saati kaupoissa juuri koskaan .

Äiti: Isäsi lähti huolehtimaan suutarilista, mutta minä aion pitää huolen, että pysyt visusti täällä kotona ja....no, ainakin toistaiseksi siellä komeron puolella. 

Voi olla, että pääset myöhemmin päivällä ulos kunhan voin olla varma, ettet livahda mihinkään. 

Kromi: *kääntyy ja kävelee kohti komeron takaosaa*

Kromi: Miten voi olla mahdollista, että juuri nyt kun kaikki oli menossa niin kuin suunnittelin- niin kuin piti- tapahtuu jotain tällaistä -varsin outoa ja selittämätöntä- mikä estää pääsyni edes omaa kotia pitemmälle.....

Kromi: Eno oli reilu, kun myönsi Kaminon työvuoron minulle.

-Se ylenpalttinen kakkujen ja muiden leipomusten ihastelu ja mutustelu siis kannatti, mutta... teinkö sen loppupeleissä aivan turhaan?

Kromi: *miettii hetken* Ei, en mitenkään voinut, sillä nyt sukuni uskoo että ammattini olisi kondiittori aivan kuten oli tarkoituskin....

Nyt minulla onkin kaikki maailman aika hyödyntää heidän uskoaan ja mitä parhain mahdollisuus livistää sinne minne todella kuulun....

Kromi: Tänään, aivan omassa työvuorossani olisin jo varmasti onnistunut siinä, elleivät nämä kirotut hiukset....

Mistä tämä sitten ikinä johtuukaan olen valmis vaikka leikkaamaan itseni täyskaljuksi, ettei tämä ikinä enää toistu!

Kromi: *vetää kädet puuskaan* Ja jos vanhempani kuvittelevat, että tämä mokomakin komero pidättelee minua koko päivän he ovat pahasti väärässä!

Kromi: Pääsen täältä vielä tänään metsän puolelle....

Saan kerrankin haluamani- tunnen sen- eikä siihen mene enää kauaa....

***

Kamino: Hei, hei Indra, nähdään taas pian!

Indra: *vastaa hyvästeihin ennen kuin kääntyy ja lähtee*

Kamino: *kääntyy ja lähtee itsekin*

Kamino:  Huh, huh....Tulipahan käytyä aihe jos toinenkin läpi.

Tiesin, että Indra onnistuisi kannustamaan ja tukemaan minua niistä ikävimmissä....

Kamino: Se uskon ja luottamuksen kasvattaminen Kromiin kyllä kannatti, vaikka....tunnen vieläkin puistatusta ja kylmiä väreitä *kietoo kätensä ympärilleen*

Kamino: Mutta ei! En saa antaa sen enää vaikuttaa itseeni. 

-On muistettava se mitä päätin; antaa Kromille mahdollisuus epäilemättä saati tuomitsematta häntä. 

Eritoten nyt, kun hän on osoittanut niitä merkkejä kondiittorin ammattiin.....

Minun onkin autettava ja kannustettava häntä, niin että....

Orube: *lähestyy kauempaa*

Kamino: *havahtuu* Oih, sehän on Orube.

-Suutarinliikkeestä töistään palaamassa otaksun....

Kamino: *käsi heilahtaa tervehdykseksi*

Hänellä on tainnut olla nyt vähän enemmän töitä kun Kromi siirtyi tänään virallisesti suutarilasta konditorioon.

Toivottavasti täti miehineen on ottanut sen kuitenkin huomioon ja pitänyt huolen siitä, että Oruben on mukava jatkaa töissään- vaikkei hän Kromista riippuvainen millään tapaa ollutkaan.....

Kamino:  Ai hei, Orube.

Et kuule tiedäkään, kuinka mukavaa on kohdata sinunlaisiasi ahkeria työntekijöitä näin omana vapaapäivänään *naurahtaa kevyesti!*.

Kamino: Tarkoitan siis sitä, että nyt voin ainakin olla varma, että palvelut pelaavat ainakin suutarilan osalta ja mitä todennäköisimmin myös muilta osin, vaikken itse olekaan osallisena niihin.

-Kuten varmasti tiedät pidin itse tänään vapaata vain,  jotta Kromi saisi työvuoroni ja pääsisi siten viimein itsekin töihin.

Vaikka no, myönnetään oli tämä kyllä vaikeaa - olen katsos joutunut tänään tämän tästä toistelemaan  itselleni, että "kaikki on hyvin " ja "kyllä Kromi hoitaa, eikä mikään mene pieleen..."- varsinaista itseni estelyä siis *ristii kätensä eteensä*.

Onneksi Indra sai kuitenkin puhuttua minulle järkeä, rauhoittamaan siten minut ja-....

Orube:  *keskeyttää tuhahtaen* 

Orube: Kiva kuulla, että  olet tullut rentoutuneeksi, mutta sinuna en laskisi ihan sen varaan....

Orube:  Minä en näes ole ainakaan tullut nähneeksi Kromia täällä kylällä tänään lainkaan *vilkaisee olan yli konditorion ovelle*

Orube: Ja jos minulta kysytään konditorio ja sen ovi ovat pysyneet tänään täysin kiinni, päästämättä edes muutamaa sisälle pyrkinyttä asiakasta sisäänsä. 

Kamino: Si-is....Että mitä sanoit?!....

Orube: Niin, en kohdannut Kromia edes matkallani töihin, vaikka eivätkös suutarila ja konditorio avaudukin samaan aikaan? 

Usein- tai no, ainakin silloin kun hän ei vielä ollut ihastunut leivonnaisiin ja pitänyt niitä uutena ammattinaan- Kromi kulki töihin aina ajallaan.

-Varmaan vain miellyttääkseen vanhempiaan tai sitten.....

Kamino: * ei jää kuuntelemaan vaan sääntää suunnattomaan juoksuun* 

Ei, ei, ei, ei,,,Tämä ei voi olla mahdollista....Ei nyt..ei nyt... ei, ei, ei....

Orube: Toivottavasti löydät hänet sieltä. 

Minun alkaa nyt olla vähän kiire mummun....tarkoitan Imeldan luo, joten....tsemppiä nyt vaan! 

Kamino: *saapuu ovelle ennätysvauhtia, missä rynkyttää sitä  epätoivoisesti * 

Kromi! Kromi! Avaa ovi! 

Uskon....ei vaan tiedän, että olet siellä joten avaa ovi ja todista minulle, että olen oikeassa!!!

Orube: *jatkaa eteenpäin* 

*kova, vertahyytävä kirkaisu* 

Kamino: *pysähtyy kuulemaan* Ohohh,,,,Kuulostaa jo nyt siltä, ettei Kromi ollut siellä missä olisi pitänyt....

Orube: Hän on toisinaan kyllä kuin pikku lapsi tai nälkäinen tiikeri....Niin vastuuton ja arvaamaton, että muusta viis. 

- Saa sukulaisensakin suorastaan sekaisin, kun juoksuttaa heitä ympäriinsä perässään. 

Eritoten Kamino vaikuttaa kärsivän siitä eniten....

Orube: Sääli häntä, mutta luojan kiitos en itse kuulu heidän sukuunsa....

***

Orube: *saapuu asuntolan aulaan*

Orube: *jatkaa eteen* 

Orube: Huh, huh olipahan päivä tänään- lisää vastuuta suutarilassa ja vielä pitäisi jaksaa kantaa huolta mummustakin....

Aivan kuin olisin jo täysikäinen ja kannattelisin töilläni perhettäni ja läheisiäni. 

Kuin olisin vastuussa jostain suuresta. Mutta.... niinhän minä olen; mummua suurempaa ei ol-....

Orube: *huomaa kasan liikahtavan ja pysähtyy seuraamaan sitä* 

Orube: *siristää silmiään* 

Rashi: *kaivautuu äkisti mattojen ja pyyhkeiden alta köhien pölyistä kurkkuaan*

Rashi: *nostaa katseensa* Pikku....pikku kengännauhainen! Viimeinkin...Tiesin etten odottaisi turh-....

Orube: Sinä! Mitä hittoa sinä täällä teet?!

Rashi: Öh....no....tuota....

Orube: Ei kun ei, en haluakaan tietää.

-Tarkoitan...taidankin tietää jo. Taisit tulla tänne minun perässäni, vai mitä?  

Miten ihmeessä pääsit tänne sisään tai kuka hemmetti päästi sinut sisään?

Vain asukkailla on avaimet.

Rashi: Öh, noh...Kikkansa kullakin, vai mitä? *naurahtaa silmää vinkaten*

Rashi: Sain tietää vastikään, että asut täällä, joten miten olisin mitenkään voinut olla hyödyntämättä tilaisuutta ja tulla tapaamaan sinua ihan näin kahden kesken, kun...no, se ensi kertamme siellä suutarilassa ei ottanut silloin oikein onnistuakseen. 

Emme tulleet jutelleeksi juuri ollenkaan saati sitten....

Orube: Ja sekö muka oikeuttaa sinut tunkeutumaan kutsumatta  minun ja likities kuinka monen kylänvanhimman asuntolaan! 

Meidän kotiimme!

Orube: Olet katulainen ja katulaisten kuuluu elää ja olla kadulla...

*kääntyy rivakasti kannoillaan suunnaten pois aulasta* 

Mitä pikemmin siis lähdet ja pääsen sinusta sen parempi....

Rashi: Ei, ei...Odottaisit nyt! 

Rashi: Sanoit juuri, että olen katulainen ja minun pitäisi elää kadulla, mutta hei ei siinä mitään. Tottahan se on.

-En kuitenkaan maininnut siitä sinulle silloin ensimmäisellä kerralla, mikä todistaa että sinäkin olet yhtä lailla ajatellut minua ja ottanut minusta ja asioistani selvää....

Kenties ihan vain mielenkiinnosta tai...no....miten te tytöt sitten ikinä ajatttelettekaan.... 

Rashi: Tarkoituksenani ei kuitenkaan ollut tulla tänne häiritsemään saati kiusaamaan sinua vaan.... vain juttelemaan ja todella tutustumaan sinuun. 

Enkä todellakaan tehnyt mitään laitonta päästäkseni tänne- se, että pääsin sisään oli kuin kohtaloa.....

Rashi: Aivan kuten se ensikohtaamisemmekin. 

-En tiedä sanooko sana ensirakkaus sinulle mitään, mutta se sinä minulle olit. Se tunne kun näin sinut ensi kertaa oli näes aikamoinen...

Silloin en voinut olla ajattelematta muuta, kuin että niin oli tarkoituskin tapahtua. 

Rashi: En kuitenkaan tiennyt mitä sinä minusta ajattelit, mikä jäikin siten vaivaamaan ja....no, on osasyynä sille miksi olen nyt tässä.

Joten sanohan, olenko vain turha kulkuri tai katupoika, jolla ei ole sitten minkäänlaista saumaa sinunlaiseesi kauniiseen tyttöön vai...onko vielä toivoa?

Orube: *pysähtyy*

Orube: *kääntyy hitaasti takaisin* 

En sanonut missään vaiheessa, että olisit turha. Onhan katulaisillakin paikkansa kylämme hierarkkiassa....

Teettehän töitäkin- vaikka sitä sinun tilannettasi en oikein ymmärtänytkään....

Ja no....jos yhtään helpottaa en missään vaiheessa sanonut niinkään, ettenkö voisi pitää sinusta....

Rashi: *hätkähtää*

Orube: Olet vain osunut paikalle juuri silloin, kun ei pitäisi;  silloin ensi kerran työpaikallani ja nyt täällä. 

Minulla ei olekaan juuri nyt aikaa jäädä löpisemään kanssasi, sillä mummuni odottaa...

Orube: *jatkaa eteen*

Rashi: Mutta, mutta...hei, hei, odota...

Eikö tuo tarkoita, että voisimme siis nyt sopia jonkun tietyn päivän, jolloin voisimme sitten tavata?

Rashi: Sellaisen päivän ja paikan, mikä sopii sitten kummallekin?....

Minulla on ainakin kalenteri aivan tyhjänään, joten se olisi ihan sinun aikatauluistasi kiinni...

Rashi: Onko sinulla siis tiedossa vapaita töistä vai tapaisitko mieluummin jonain viikonloppuna? 

Rashi: Ja mitä paikkaan tulee niin minä kyllä tiedän useita kylän ravintoiloita ja kuppiloita. Ihan vain jätteiden perusteella, joita olen joutunut syömään voin jo sanoa, että läheinen pizzeria ja paikallinen Alanian kapakka ovat tarjonnaltaan aivan huippuja!

-Pitsojen reunat paistetaan pizzeriassa ihanan rapeiksi ja olen varma, että pitäisit myös Alanian nuu- 

*ovi iskeytyy Rashin nenälle* 

***

Orube:  Mummu! Hoi mummu! Oletko täällä? Minä täällä, Orube.

Tulin nyt kotiin.

Imelda: *säpsähtää heräten kuin jostain kaukaa* 

Orkidea...oma pikku Orkideani....

Imelda: Tulehan tänne lähemmäs niin, että äiti voi oikein kunnolla katsoa kuinka kaunis oikein oletkaan....

Orube: Öh...tuota, kiitos mummu, mutta....Sanoinhan, että se olen minä Orube. 

Ei Orkidea mummi- sinun tyttäresi, vaan hänen tyttären tyttärensä.

-Lapsenlapsenlapsesi; "pikku Orube".

Imelda: Orube? Niin-....niinhän minä juuri sanoin.

Orube: *huokaa* Ei, et sanonut. 

Olethan nyt vain muistanut ottaa lääkkeesi? *viittaa yöpöydällä oleviin lääketarpeisiin* 

Muistia parantavan karpalo jauheen, jota voit sekoittaa aivan mihin syötävään tai juotavaan haluat ja ihan vain tarvittaessa käytettavän adrenaliinipiikkisi- jota sinun ei kyllä minun mielestäni pitäisi saada edes käyttää itsenäisesti kun alat olemaan jo niin vanha....

Kuten olen jo aiemmin sanonut hoitajan palkkaamisessa ei siten olisi mitään vikaa vaan...

Imelda: Vanha?! Ettäs kehtaat Orube, tiedät kuinka paljon inhoan sitä sanaa! Ja vai että ihan hoitaja! En ole mikään lapsi saati avutonkaan, vaan käytännössä aivan samalla tasolla kuin te nuoretkin!

Edes aisteissanni ei ole mitään vikaa, sillä et kuule tiedäkään millaista meteliä sieltä kylältä asti tänään kuulin! 

-Kauhuelokuvamaista kirkumista, joka kantautui varmasti läpi koko Wainfleetin kylän, eikä olisi mitenkään voinut jäädä etenkään minun huomaamattani....

Imelda: Joten kerrohan, mikä tai kuka ihme sen oikein aiheutti?

Ja miksi?

Orube: Noh tuota....En ollut varsinaisesti paikalla kun se tapahtui, enkä tiedä kuka se oli, mutta olettaisin, että syypäänä siihen olivat pari rottaa, jotka näin kotimatkallani. 

Ne juoksivat suoraan kylään aiheuttaen varmasti siellä oikeita kauhureaktioita, sillä -....

Imelda: Vai sanot sinä, että kylä parkaamme olisivat alkaneet kiusaamaan jopa jo viheliäiset tuholaisetkin...

Toivon todella, ettet ole tosissasi.

Imelda: Se huutajahan oli Kamino, vai mitä? 

Tunnistaisin hänen äänensä vaikka läpi harmaan kiven.

 

Orube: *jähmettyy paikoilleen*

Imelda: Hän se on sukunsa kanssa joutunut kokemaan tässä viime vuosikymmenenä kaikkea ikävää ja vain, koska heidän sukunsa nuori edustaja ei ole kuin kaikki muut kyläläiset.

- Ei, hän on kuin ei olisi syntynytkään koko kyläämme....

Imelda: Kuten tiedät, kaikki kyläläiset ovat aina syntyessään ilmentäneet elämänsä ammatin eikä poikkeuksia ole ollut.

Paitsi...

*silmät pullistuvat teatraalisesti* Se Kaminon serkku! Se pahainen pojankloppi, jolla ei ole sitten minkäänlaista vetoa työntekoon saati edes vastuuntuntoa oman ammatin kantamiseen....

Imelda: Joten hänkö se oli?

Hänkö sai sillä toimimattomuudellaan ja kuin suoraan helvetistä suunnatulla metsä pakkomielteellään aikaan sen mikä kauhistutti Kaminoa? 

-Eivätkö hänen vanhempansa ole saaneet häntä vieläkään kuriin?

Imelda: Jos se olisi minusta kiinni, se mokomakin Rommi olisi syötetty metsän pedoille heti synnyttyään! Niin hän ei olisi nyt kylässämme yllyttämässä muita nuoria ammatittomuuteen saati yhyttämässä muita metsään, mikä on ehdottoman kielletty ja vaarallinen paikka! 
 

Orube: Vou, vou...rauhoituhan nyt mummu....Tiedän sen kyllä, eikä Kromi ole tehnyt kirjaimellisesti mitään- ainakaan siinä mielessä, että se vaikuttaisi muihin kyläläisiin millään tapaa....

Imelda: Se hänen ongelmansa onkin; hän ei tee mitään, mutta saa silti aikaan paljon pahaa- eritoten juuri perheelleen ja läheisilleen.

Sinun ei pitäisi puolustella häntä, vaikka olittekin vielä eilen samalla alalla samalla työpaikalla.

-Nyt hän ei näes ole enää pomosi poika, vaan vain juuri sellainen pahainen pojankloppi joksi häntä juuri kuvailin- rinnastaisin melkein jopa itse  katulaisiin, jotka tekevät kyllä työnsä, mutta vain koska heidän täytyy...

Mistä tulikin mieleeni, että sen Kaminon kiljahduksen lisäksi kuulin meteliä vähän ennen kuin tulit asuntolamme aulasta asti. 

Näkyikö siellä siis ketään, joka olisi voinut aiheuttaa pienintäkään ääntä? 

 

Imelda: Kuten hyvin tiedät ne mokomat katulaiset tohtivat välillä tulla asuntolamme aulaan tai jopa asukkaiden oville ruoan tai muiden yksinkertaisten asioiden perässä, aivan kuin heillä itsellään ei-....

Orube: *katsoo välttelevästi poispäin* Ei, ei mitään tai ketään ylimääräistä.

Kenties askellukseni on vain  kovaäänisempää kuin olemme aiemmin tulleet ajatelleeksi...

Imelda: *hetken hiljaa* Voih Orube....Ettet nyt vain koittaisi "suojella" minua joltain kylän asialta? 

Tiedäthän sinä, että voit aina kertoa minulle kaikesta kaiken. 

Yhtenä kylän vanhimmista minulla on suorastaan velvollisuus tietää, mitä siellä tapahtuu, kun en välttämättä ihan aina pääse käymään siellä vaan joudun tekemään päätelmiä omien aistieni pohjalta.

Äänien jotka silloin tällöin kantautuvat tänne asti.....

Orube: Totta kai, tietysti....*askeltaa eteen*

Orube: *polvistuu* Kerron sinulle kaiken, mitä sinun tarvitsee ja pitää tietää kylällä tapahtuneista asioista...Siis aivan kaiken.

Orube:  *painaa päänsä Imeldan syliin*

Orube: Eikä sinun tarvitse huolehtia nyt mistään.

Voit luottaa minuun.

Imelda: Aivan, hyvä niin.

Imelda: Ja sinä tiedät, että voit aina vain tarttua käteeni ja uskoutua minulle kaikesta ikävästä mitä kylällä kohtaatkaan- oli se sitten kuka tai mikä vain- yhdessä pääsemme kaikesta sellaisesta eroon.

Kun vain olet minun tyttöni. Minun omani.

***