lauantai 23. maaliskuuta 2024

Viimeiseen asti

 


Viimeiseen asti 


Moikka!

Nyt näin pitkästä aikaa on kyllä ihan pakko postata tänne blogin puolelle😅 Kuvatarina on ollut tässä vähän tauolla kun ulkona on tosiaan lunta ja talvi eikä se oo sopinut oikeen yhteen kuvatarinan vuodenajan kanssa. 
"Sisäkohtauksia" on tullut toki kuvattua, mutta koska tarinan seuraavaan osaan sisältyy myös yksi "ulkokohtaus", jota en ehtinyt ennen lumen tuloa kuvata en ole pystynyt saamaan kyseistä osaa vielä kokonaan valmiiksi.
- Toivotaankin nyt kovasti, että lumet lähtisivät ja kevät virallisesti tulisi niin pääsisin jatkamaan tarinaa siitä mihin se jäi😅

Kevään lähestymisestä ja tulosta itselleni tulikin tässä väkisinkin mieleen eräs oma, tietty nukkeni, jota olikin täten intoa kuvata.
Kyseessä on siis Snow, joka tulee olemaan omassa kuvatarinassaan rooliltaan lumen ja talven haltijatar, (vielä joskus tulee siis tarina, jossa rooleissa ovat vuodenaikoja edustavat nuket) joka pääsi täten tanssimaan lumeen ja ottamaan omasta vuodenajastaan, viimeiseen asti vielä kaiken irti.






Kuvia tuli loppupeleissä otettua niin paljon ja muokkauksen myötä ihastuin niihin niin paljon, että päätinkin sitten Instan muutaman kuvan ohella julkaista kaikki kuvat tänne. 
- Ihan näin talven muistoksi😁😅



Itsehän en siis oikein mikään talvi ihminen olekaan- tällaisena muikunruotona pallellun aika herkästi- mutta nukkejen ja niistä otettujen kuvien osalta ei voi kiistää etteikö se olisi oikein antoisaa aikaa.
 Eritoten juuri Snowta tulee talvisin kuvattua paljonkin ja otettua siten tästä Pohjolan kylmyydestä kaikki irti.





Osassa kuvista näkyy  vähän muutakin kuin pelkkää valkeaa ja lunta, mutta se ilmentäneekin juuri sitä että Snown oma vuodenaika alkaa olla lopuillaan ja pian onkin sitten itse kevään nuken ( Callunan) aika astua kuvioihin.......







...mikä näkyi jo tuossa kuvatessa kun aurinkokin alkoi jo paistaa, ihan kuin kiusaten Snowta läsnäolollaan😂








Mutta eihän se aurinko nukkea sen huonomman näköiseksi tehnyt, toi sen vaan just hyvin esiin silkasta vaikeudesta johon ois voinu upotakin hiuksineen ja mekkoineen☀️







Päätetään postaus näihin kuviin joissa Snow katsoo jotenkin niin kaihoisasti eteen, kuin talven loppua enteillen.
- Ja no, toivotaan että todella on niin, että pääsisi sitä kuvatarinaakin jatkamaan😅

Tällainen julkaisu näin tällä kertaa, ihanaa lopputalvea ja kevään odotusta kaikille ♥️🌱💕







maanantai 22. tammikuuta 2024

Pieni namunen


Pieni namunen 



Moikka!

Itelläni on jo pitkään ollut mielessä kirjoittaa tänne blogin puolelle vähän muutakin nukkeihin liittyvää kuin vaan kuvatarinoita (eritoten nyt kun tarinan jatkaminen on kirjaimellisesti jäissä- kevättä odotellessa😅 ).

Niinpä päätin nyt suunnatta huomiota siihen mitä tarinoitteni ja hahmojen takana onkaan. Ja koska Pullip- perheen nuket ovat aikalailla keskiössä kuvatarinoissa niin lienee reilua antaa tilaa BJD- nukeillekin, joita itselläni on myös muutama( saavat oman sivun blogiin kun olen saanut kaikki kuvattua).

Jokaisella heistä on oma taustatarinansa joten edetään heidän kanssaan ihan yksi kerrallaan ja aloitetaan ensimmäisimmästä joka on samalla myös heistä pienin; pikku söpöläinen Candice💗


-Candicesta mainitttakoon, että hänen tarinansa kautta esiin tulee  jonkin verran omia henkilökohtaisuuksiani, joita en ole aiemmin tuonut esiin näin julkisesti, joten jännittää vähän mutta tosiasiahan on se että nuket ja kyseiset henkilökohtaisuudet liittyvät miulla alunperin toisiinsa joten mitä niitä piilottamaankaan. 




Siirrytään nyt näin kuitenkin itse tarinan " Pieni namunen" pariin.

Kaikki alkaa luonnostaan itse Candicen syntymästä. 
Tai oikeastaan jo vähän ennen sitä kun hänen vanhempansa Patricia ja Gregory tutustuivat toisiinsa jo opiskeluaikoinaan rakastuen lopulta toisiinsa kuin rakkaustarinassa konsanaan.
He menivät kihloihin heti opintojensa päätyttyä ja yrittivät lastakin jo varhain. 
Epäonnistuttuaan siinä useaan kertaan he saivat kuitenkin lopulta aikaan sen mitä halusivat: pienen, kauniin tytön joka sai nimen Candice Ann Edana Howard.
Hän oli syntyessään  ainoa lapsi, oikea silmäterä ja ylpeyden aihe vanhemmilleen, jotka eivät olisi tuolloin voineet olla onnellisempia.


Kuten tyypillistä näin ei kuitenkaan jatkunut ikuisesti, sillä jo vajaan vuoden kuluttua perheen isä Gregory alkoi potea seksuaalisia pakkomielteitä, jotka kohdistuivat eritoten alkoholin- jota mies
tuli käyttäneeksi enemmän kuin vastuulliselta isältä odottaisi- yhteydessä perheen ulkopuolisiin naisiin jättäen näin itse perheensä toisarvoiseksi. 
Candice oli tuolloin itse vasta noin vuoden ikäinen, eikä hän täten muistakaan isästään juuri mitään, sillä tämä ei noina aikoina juuri kotona viihtynyt vaan vietti kaiken aikansa joko juuri paikallisessa kapakassa tai sitten kukaties kuinka monen muun naisen seurassa kuin Patrician.
Näin perheen tulotkin jäivät mitättömiksi ja tekivät nuoren äidin lapsen elättämisestä likipitäen mahdotonta.


Patricia koitti kyllä tuolloin vannoa ikuista rakkautta miehelleen saadakseen tämän palaamaan hänen ja heidän pienen tyttärensä luokse.
Gregory ei kuitenkaan ollut enää entisensä, vaan tuli humalpäissään hempeilleeksi toisen naisen seurassa aivan kihlattunsa silmien edessä- vieläpä likipitäen alasti- heivaten näin tämän ja tyttärensä jonnekin kauas, aivan kuin heitä ei olisi ikinä ollut olemassakaan. 
Tämän johdosta Patricia murtui, särkyi pahemman kerran eikä varattomana äitinä voinut muuta kuin luopua tyttärestään- "Pienestä namusesta", niin kuin hän tätä kutsui- ennen itsemurhaansa. 
Candice varttui täten lastenkodissa.


Lastenkoti aikoinaan Candice ehti varttua vuosia, muttei juuri sosialistunut tai kasvanut kokonsa puolesta koska lastenkodin hoitajat kohtelivat häntä väärin peläten tästä varttuvan isänsä kaltainen pakkomielteinen hyväksikäyttäjä. 
Näin he tulivat tarjonneeksi tytölle vähemmän ruokaa kuin muille yms. 
Candice itse ei ymmärtänyt tästä mitään, mutta pyrki kuitenkin miellyttämään aikuisia; puhui vain kun siihen oli lupa, totteli mukisematta annettuja ohjeita ja käskyjä sekä pysytteli aina pois muiden jaloista jääden näin kirjaimellisesti aika lailla näkymättömäksi.   



Pikkufaktoja

Candicen koko nimi on Candice Ann Edana Howard (nyk. Chesterfield).  Iältään tyttö on tällä hetkellä 10 vuotta, mihin hän siis varttuu sivuhenkilönä tarinan aikana.

- Alunperin köyhästä perheestä, jossa vanhemmat olivat nuoria eivätkä suunnanneet töihin ennen tyttärensä hankintaa. Halusivat oman lapsen niin kovasti, että tämän elättämiseen vaadittavat varat jäivät kuin unholaan, mikä kostautui kun kumpikaan vanhemmista ei etsinyt töitä vielä tyttären syntymän jälkeenkään.

- Koska Candice on tarinan aikana vasta aivan pieni lapsi on hänen luonteestaan vaikea sanoa mitään.

-Vasta lastenkoti aikana tytön luonne alkaa ilmentyä ja se on todella ujo ja hiljainen, mikä näkyi tämän sosiaalisissa suhteissa; hänellä ei ollut ystäviä ja lastenkodin muut lapset pitivät häntä vain aikuisia mielistelevänä, itseään kaunistelevana uuden kodin kerjääjänä.








-Lastenkodissa Candice olikin kuin rikkaruoho keskelllä kaunista kukkaniittyä; yksin, erilainen ja itselleen täysin vääränlaisessa ympäristössä.
- Edellä mainitulta pohjalta Candice on sisimmältään aika hauras. Kuka vaan voisi satuttaa häntä niin pahasti, ettei hän enää toipuisi siitä. 
Tämä onnistuisi jopa huomaamatta, sillä Candice on valitettavan hyvä piilottamaan omat reaktiot ja  tunteensa  muiden sanoihin ja tekoihin, sillä sanoipa kuka vain kuinka ikävästi tahansa hän pysyy aina vain aivan hiljaa jääden käymään kuulemiaan ikäviä kommentteja yms. vain yksin hiljaa mielessään läpi kasaten loppupeleissä niitä sisäänsä niin, että moinen näkyy hänen itsetunnossaan; pahimpana pelkonaan hänellä on ettei kukaan enää koskaan hyväksy tai rakasta häntä sellaisenaan eikä hänen paikkansa olisi täten ollenkaan tässä maailmassa. 










Tästä lieneekin paras siirtyä puhumaan Candicesta ja Marikosta, joka muutti pienen tytön elämän lopullisesti. 
Mariko on siis Candicen lastenkodista adoptoinut varsin nuori nainen, joka on ottanut tytön silmissä äitimäisen isosiskon roolin.  He ovat hyvin läheisiä ja tuoneet toisilleen tukea ja turvaa jo adoptiosta asti.


- Mariko ja Candice tulivat tavanneeksi aivan sattuman kautta, kun Mariko sattui pakomatkalla miesystävältään piiloutumaan lastenkotiin.
Siellä hänet otettiin vastaan tietysti adoptiota harkitsevana asiakkaana, joka saateltiinkin tutustumaan kotia vailla oleviin lapsiin.
Näiden joukossa oli Candice, joka pysyi tapansa mukaan vain sivummalla, kunnes Mariko tuli lähestyneeksi häntä. 
-Tarinan aikana Mariko oli aiemmin yksi Candicen isän, Gregoryn seksuaalisen pakkomielteen kohteista johon Marikolla oli vain parin vuoden ikäero.
Hän ei tiedostanut Candicen sukulaissuhdetta mieheen ennen kuin katsoi tätä syvälle silmiin, jotka tyttö tuli perineeksi isältään. 
Tämä ei kuitenkaan ollut järkytys, sillä kuin taika-iskusta Mariko ymmärsi jo muutamissa sekunneissa Candicen elämää haluten auttaa/pelastaa tämän sanoen tämän olevan lastenkodin lapsista ehdottomasti ihanin, kutsuen tätä jopa "Pieneksi namuseksi"  aivan kuten Candicen äiti Patricia oli aikanaan tehnyt.
Ja tästähän sitten tiivistetysti  alkoikin se todellinen elämä Candicelle.





Marikon ansiosta Candice onkin nykyään sellainen kuin on.
Olihan heillä alkuun tietysti vähän haasteitakin Candicen ollessa tottunut vain miellyttämään itseään vanhempaa Marikoa. 
Tämän ilmaistessa huolenpitoa ja rakkautta tyttöä kohtaan alkoi Candice vähitellen kuitenkin  suuren hämmenyksensä jälkeen avautua ja kehittyä. 


Tässä siis vielä faktat siitä millainen Candice nykyään on
 
- On todella utelias ja oppimishaluinen , mutta samalla varsin varovainen, ettei vain vahingossakaan tekisi mitään väärin/väärää. 
- Sosiaalisesti Candice on edelleeen aika ujo pohjautuen ikäviin sosiaalisiin kokemuksiinsa lastenkodissa. Jos Mariko ei olisi aina hänen rinnallaan ei kanssakäymisestä vieraiden kanssa tulisi varmastikaan mitään. 
Tälle "isosiskolleen" jona Candice Marikoa pitää, hän voisi avautuakin ties mistä- jopa aivan varhaimmista lapsuudestaan, jos vain muistaisi siitä jotain ( vaikka  eipä Mariko täysin tietämättömäksi jääkään, tunnettuaan tytön isän vähän turhankin hyvin). 
- Ensimmäistä kertaa elämässään Candice kokee kaiken olevan hyvin- eläväthän he Marikon kanssa kaksin omaten oman pienen perheen. 



Ja nyt -jottei ihan kokonaan jää- henkilökohtaisen osion vuoro.

Ensiksikin mainittakoon, etteivät Candicen orpous tai lastentarhassa kasvaminen liity itseeni mitenkään. 
- Itse kun olen kasvanut ihan ehjässä perheessä.
Kyse on ennemminkin ihan miusta itsestäni.
Omaan näes todella harvinaisen sairauden, mikä näkyy eritoten  kävellessäni  ja on tuonut omien haasteiden/ongelmiensa lisäksi vastaani myös  muiden ikäviä reaktioita siihen, miten kävelen/ millainen köntys oikein olenkaan.
Kodin ulkopuolella miua ei ookaan oikein koskaan hyväksytty- tai siltä se toisin sanoen on tuntunut kun koko opiskelu-aikani ajan miua kiusattiin. Vielä ala-asteen ekoilla luokilla en ymmärtänyt mistä moinen johtui. 
Kun avauduin tuolloin asiasta vanhemmilleni hyö sitten lopulta kertoivat mikä miulla on ja mistä kiusaaminen johtuu, niin eihän sitä voinut tuossa iässä kuin hämmenttyä ja hiljaa sisällään myös järkyttyä kun alkoi lopulta hahmottaa itseään- omaa liikkumistaan- muiden silmin ja sitä kautta tajuta etten mie liiku niin kuin muut. 
-Etten tuossa iässä ajateltuna " ole niin kuin muut", mikä johtikin siihen että tulin kovasti vertailleeksi itseäni muihin. 

Yläasteelle siirryttyä jäin sitten aivan yksin. Siinä tilanteessa missä silloin olin se oli pahin mahdollinen, mitä saattoi tapahtua.
Kun olin jo tuohon mennessä kokenut pitkään hiljaista kiusaamista  ja kiusaajia- kohdaten niitä vielä lisääkin- ja tullut vain vertailleeksi itseäni muihin täysi yksinäisyys ajoi miut suunnattoman epätoivon ja- varmuuden partaalle. 
Kun arkipäivät kuluivat ympäristössä jossa olin halveksittu ja pilkattu  opiskelusta tuli todella epämieluisaa ja ahdistavaakin. 
Olin asian kanssa aivan yksin, sillä tällä kertaa en tullut oikein avautuneeksi tilanteesta, ainakaan aivan kokonaisuudessaan kotona. 
Sitä vastoin ongelma meni vain pahemmaksi, kun aloin purkaa sisälleni kasaamaani tuskaa itseeni viiltelemällä itseäni silloin tällöin vanhempieni huomaamatta/ tietämättä. 



 
Onnekseni lukio aikana tulin kuitenkin löytäneeksi todellisen  valopisteen elämääni, sillä Pullipit ja siinä ohella Candice löysivät tiensä elämääni- Candice oli tuolloin ensimmäinen bjd:ni,  jo silloin niin pieni ja syötävän suloinen, niin viaton ja haavoittuva että aloin vähitellen nähdä siinä omia piirteitäni.  
Olen näes luonnostaan aika hiljanen ja ujo, minkä pohjalta en pystynytkään puolustamaan itseäni/ liittymään porukoihin oman hiljaisen kiusaamiseni aikana, vaikka niin olisin halunnutkin.  Annoin Candicelle myös pahimman pelkoni eli "ettei kukaan enää koskaan hyväksy tai rakasta sellaisenaan eikä paikka olisi täten ollenkaan tässä maailmassa".
-Tämä näkyi itselläni eritoten niinä menneinä yläaste aikoina kun sitä tuli luonnostaan romanttisen tosirakkauden kaipuussa katsottua vastakkaista sukupuolta epätoivoisesti sillä silmällä että " oiskohan hän kiinnostunut miusta jos katseemme vain kohtaisivat yms."
Mutta ei. Eipä ollut

-Nuket antoivat miulle jo alusta asti todella paljon. Koska olen ihan siitä asti kun opin lukemaan ja kirjoittamaan ollut todella kova tarinoimaan nuket antoivat jo tuolloin paljon inspistä omille tarinoilleen. Valokuvauksen ja tarinoiden suunnittelun kautta he auttoivat miua ilmaisemaan itseäni. 


Valitettavasti itsetuntoni lukiossa ei kuitenkaan vielä tuolloinkaan ollut juuri noussut ja kun sitä sai edelleen hämmentyneitä tai oudoksuvia katseita kävelynsä suhteen ei se päässyt siitä nousemaankaan.  
Koska tältä pohjalta koin ettei miusta oo mihinkään ja paineet kokeiden suhteen vain kasaantuivat, aivan yo-kirjoitusten alla jätinkin lukion kesken.
Jäin taas kerran kuin tyhjän päälle, mutta ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen jälkeen yritin kuitenkin päästä koulutuksiin jotka ois miua kiinnostanut.  
Valitettavasti sairauteni pohjalta en  kuitenkaan päässyt -ainakaan pysyvästi- yhteenkään niistä.  
Koska aloin jälleen melkein tuntemaan samaa, ikävää tunnetta siitä ettei miusta oo yhtään mihinkään turvauduin nukkeihin. 
Candice heidän joukossaan antoi miulle uskoa ja toivoa- kuin nousta kaatuneena maasta ja jatkaa eteenpäin.

Nämä ajat jättivät ikuiset arvet sisääni, mutta kiitos nukkejeni selvisin, enkä enää tule vertailleeksi itseäni muihin, vaikka toisinaan mietinkin asioita vähän liikaa. 
Samalla koen ikävien kokemuksien antaneen miulle jotain;  olen nyt  henkisesti todella vahva, mutta samalla sosiaalisissa tilanteissa aina alkuun aika varovainen. 
En kuitenkaan pelkää enää ketään vaan tiedän pystyväni  puolustamaan tarvittaessa itseäni.
Ja mikä tärkeintä en ole enää yksin.        
Ensinnäkin miulla on edelleen rakkaat nukkeni, jotka antavat miulle joka päivä niin paljon ja perheen ulkopuolella ihana poikaystävä, joka on hyväksynyt miut just tällaisena kun oon - niin sairauteni kuin näiden nukkejenkin osalta. Yhdessä he tekivätkin miusta miut❤




Kiitos jos pääsit tänne asti!❤ Alkaisimme varmaan olemaan tämän postauksen suhteen valmiit joten katsotaan milloin Mariko saa omansa ja mitä kaikkea se tuokaan vielä esiin näiden  kahden yhteisestä tarinasta ja suhteesta. 




















maanantai 20. marraskuuta 2023

Suden sydän luku 4


Suden sydän

Luku 4: Luotto kortilla 


 





Kamino: ....No et kuule ikinä arvaa mitä se Sacher- kakun silloin ostanut mies tuli eilen minulle valittamaan....





Kamino: Hän voihki olevansa allerginen suklaalle ja syytti siten minua salamurhaajaksi, joka olisi pahimmillaan voinut saada hänet jopa hengiltä, vaikka enhän minä toden totta tiennyt siitä mokomasta allergiasta aiemmin mitään.


Indra: Kylämme asukkaat osaavat olla vaativia. 




Kamino: Sanopa kuule muuta. Ja aivan kuin siinä ei olisi jo tarpeeksi....




Kamino: Isänikään ei katsos ollut kovinkaan tyytyväinen saadessaan kuulla, miten olin palvellut vastaavanlaista asiakasta; 
minun kun olisi kuulemma pitänyt esitellä ja jopa tarjota hänelle useita eri kakkuja niin että hän olisi löytänyt sen itselleen sopivimman ja siten välttynyt siltä järkytykseltään ja...no, liki myrkytykseltään. 



Kamino: 
Minä ihan toden totta yritin, mutten onnistunut ihan sillä isän toivomalla tavalla, sillä kun kakusta saadut rahat tuli maksaa korvauksena takaisin niin konditorio tuli siinä samalla vain menettäneeksi hyvän, pitkäaikaisen asiakkaansa. 





Kamino: Nyt en voikaan muuta kuin toivoa, ettei isä ole menettänyt vähäisimmässäkään määrin uskoaan minuun, sillä hänen on tiedostettava se minkä minä jo tiedän: minun elämäni ammatti on konditoriossa, ei missään muualla! 


Indra: Kuulostat jo ihan eräältä tietyltä henkilöltä, joka on jo pitkään ajatellut samaan "ehdottomaan" tapaan paikastaan kylässämme.....




Kamino: Tarkoitatko Kromia? 




Kamino: Eihän hän ole koskaan ajatellut omaavansa sitten minkäänlaista ammattia saati sitten-.....




Indra: Enhän minä ammatista puhunutkaan vaan paikasta kylässämme.




Indra: Kuten varmasti tiedät hänhän on jo pitkään ollut varma siitä että hänen olisi päästävä metsään, jossa on ainakin eläimiä joille puhua ja joita hän juuri itse ymmärtää. 
Sellaisen sosiaalisen vetovoiman katkaiseminen onkin taatusti  vaikeaa....



Kamino: *kääntyy vaiteliaasti mutisten poispäin* 
No siinä olet kyllä oikeassa. Minusta se vetovoima on tosi pelottava ja samalla on todella ärsyttävää kun hän yrittää niin sitkeästi seurata sitä ja pyrkiä metsään. 




Kamino: Aivan kuin häneltä muka puuttuisi jotain mitä ei voisi löytää täältä kylästä.
-Kyllä täältäkin niitä eläimiä löytyy, kunhan vain jaksaa kulkea kaduilla ja etsiä!




Kamino: *kääntyy hitaasti takaisin* Mutta ylipäänsä se kaikki mitä hän on valmis tekemään päästäkseen sinne rytelikköön.... 
Voi, et kuule tiedäkään Indra...




Kamino: Kromi on näes viime päivinä käyttäytynyt todella omituisesti- miellyttämishaluisesti
Joudunkin jopa perumaan puheeni siitä ettei hän olisi koskaan ajatellut omaavansa  minkäänlaista ammattia, sillä tuossa muutama viikko sitten hän tuli vanhempiensa kanssa puhumaan isälleni kipinästä, jonka hän oli muka tuntenut silloin edellisellä kerralla kun oli autellut minua konditoriossa.



Kamino: Hän onnistui vakuuttamaan käytöksellään ja toimillaan isäni ja hänen ansiostaan pääsinkin tänään tapaamaan sinua, sillä Kromi sai tämän päiväisen työvuoroni. 
Mutta juuri sen takia koska hän sai sen en tunne juuri minkäänlaista kiitosta tai rauhaa, sillä hänhän karkasi silloin viimeksikin minkä pohjalta hänellä on tänäänkin vain entistä paremmat mahdollisuudet
livistää uudelleen ja edetä jopa pidemmällekin metsään....


Kamino: Enkä ole huolissani vain siksi koska hän on serkkuni, vaan koska...koska....no, tiedäthän sinä... 
Olethan kuullut niitä kylän vanhimpien tarinoita, joidenka pohjalta metsään ei juuri saisi mennä....






Indra: Toki. Mutta lieneekin eri juttu uskonko ihan niihin kaikkiin...




Kamino: M-mitä sinä oikein tarkoitat?
Vihjaatko, että minä olisin naiivi ja että...se menisi jopa ihan yli? 
Että olisin liian varovainen?



Indra: Ei, pois se minusta ystävä hyvä. 
Tarkoitukseni oli vain sanoa että.....




Indra: Kun kerran olet niin huolissasi sen metsän suhteen niin ehkä sinun kannattaisi yrittää nyt olla vain iloinen, että Kromi osoittaa mielenkiintoa ylipäänsä johonkin muuhun ja vieläpä jopa sellaiseen ammattiin, joka löytyy suvustanne; sattumoisin juuri sinulta ja isältäsi.



.
Kamino: Ei se ole mielenkiintoa vaan silkkaa teeskentelyä!





Kamino: Kromi tekee niin jotta häneen luotettaisiin, eikä hänen aikeitaan nyt yksin työvuorossaan epäiltäisi
- niin hän pääsisi karkaamaan helposti.




Kamino: *pyörähtää kohti pöytää*




Kamino: Ja jos hän tekee niin, niin ties millaiseen tilanteeseen hän itsensä ajaa; ensiksikin metsä ja sen vaarat, toiseksi konditorio jäisi ilman palveluntarjoajaa kärsien siitä maineellaan ja kolmanneksi Kromi vain innostuisi entisestään karkaamaan yhä uudelleen ja uudelleen tai pahimmillaan jättäisi jopa palaamatta ollenkaan kotiin.
Ja jos hän tekisi niin-...




Indra: Jossittelet niin kovasti Kamino. 
Kyseessä on Kromin tilanne ja ammatti- jos sinäkin alat murehtia siitä hänen puolestaan hän saa vain lisää paineita.
Sinun tulisi ennemminkin olla avoimena kaikille mahdollisuuksille joita hän ylipäänsä saa.
Ja mitä siihen metsään tulee....ethän sentään tuomitsisi häntä, vaikka se kuuluisikin jollain tapaa hänen elämäänsä? 




Kamino: *katsoo välttelevästi poispäin* 
En minä ketään tuomitse...on vain...minä vain...se ei vain....ähh....
Minusta...on vain niin outoa, että Kromi muka yhtäkkiä olisikin hylännyt haaveensa metsään pääsystä ja muka todella kiinnostunut kondiittorin ammatista- leivosten valmistamisesta, myyntitöistä saati muusta sellaisesta.
Ei hän ainakaan silloin viime kerralla kun oli auttelemassa minua osoittanut siihen minkäänlaista kipinää; sosiaalisuutta, palveluhaluisuutta saati sitten intohimoa leivonnaisiin- nyhjötti vain huomaamattomana myymälän nurkassa kunnes silmäni vältti....



Indra: Otathan nyt kuitenkin huomioon, että nämä kylämme ammatti kuviot ovat valitettavasti vuosien mittaan luoneet ammatteihin tietynlaiset persoonakuvat työntekijöistään, mikä vaikuttanee nyt myös sinun näkemykseesi Kromista.
- Niiden mukaanhan tietyssä ammatissa tulisi olla muka vain tietynlaisia ihmisiä.



Indra: Mutta niinhän se ei käytännössä voi edes olla, sillä jokaisella meistä on aivan oma persoonansa ja kiinnostuksen kohteensa, synnyimme sitten mihin ammattiin tahansa. 
Ja no...hyvin vaikeahan  se metsä ja luonto on edes saada sairaalaan niin että Kromin mieltymysten mukainen "elämän ammatti" olisi voinut edes tuoda itsensä jo silloin syntyessä esiin.


Kamino: Eihän metsässä ole edes mitään ammatteja! 
Se on kamala paikka, mihin kukaan ei saisi mennä eli ei Kromillakaan missään nimessä ole mitään asiaa mennä sinne!
Siitä on tullut hänelle vain pakkomielle, josta hänen on ehdottomasti päästävä eroon! 





Indra: Noh, rauhoituhan nyt Kamino. Yrittäisit ajatella positiivisesti.
Vaikka nämä ammatit ovatkin aika sukuun sidonnaisia niin muistathan, että isästäsikin tuli suutari sukuun syntymisestä huolimatta leipuri- mikä sitten vuorostaan periytyikin sinulle. 




Kamino: *pitkä hiljaisuus* 




Kamino: Nii-in....Isä peri sen kaukaa suvustamme- aivan sukumme kanta-äidiltä asti, joka oli yhtälailla intohimoinen leipuri. 
Kromissakin on siis ihan pieni hitunen samaa verta, mutta...maailma on selvästi vetänyt hänet erilleen ja hajottanut todellisuuden palasiksi....




Kamino: *aloittaa sarkastisesti jatkamatta loppuun asti*
Näin positiivisesti ajateltuna....hän.... yrittääkin....
*huokaus* Kenties nyt viimein vain korjata sitä; niitä harkitsemattomia siirtoja mitä on mennyt tekemään ilman että kertoi niistä kellekään. 
Ihan vain, jotta hänen läheisensä antaisivat sen hänelle anteeksi...jotta minä antaisin sen hänelle anteeksi.....enkä ottaisi hänen siirtymistään kondiittorin töihin niin henkilökohtaisesti.





Kamino: Ehkä tässä onkin kyse enemmän siitä, että Kromi kokee jäävänsä tilanteensa kanssa aivan yksin. Ettei hänellä muka olisi kotia saati perhettä ja sukua joka rakastaisi häntä....Ja vain siltä pohjalta koska hän ei saanut ammattiaan jo syntyessään....


Indra: *nyökyttää päätään* Kenties.




Kamino: Mutta tiedätkö mitä Indra? 
Minä....aion antaa Kromille mahdollisuuden epäilemättä saati tuomitsematta häntä. 




Kamino: E
n voi auttaa häntä sen metsä pakkomielteen kanssa, mutta ainakin serkullinen kiintymykseni ja toivoni voisivat kannustaa häntä elämään elämäänsä ilman minkäänlaista kipua, ahdistusta tai vahdintaa ammattinsa suhteen.
Voisin jopa auttaa häntä kondiittorin töissä alkuun niin, että hän kokisi sen todella elämänsä ammatiksi.
Niin, että hän tuntisi ensi kertaa elämässään miltä sen oikean, mahdollisesti jopa oman ammatin omaaminen tuntuu. 




Indra: *pieni hymynkare*




Kamino: Siten, sen myötä kaikki luonnistunee kuin itsestään.
Ja vaikka Kromi ei tietäisi mistä aloittaa niin minä voisin johdattaa häntä ja osoittaa luottamusta.





Kamino: Niin, luottamusta. Kuten nyt kun konditorion tiski suorastaan notkuu pullollaan tyytyväisistä, palvelua odottavista asiakkaista, joita Kromi palvelee....




Kamino: Siinä samalla jokainen pieni herkun murukin viedään suorastaan käsistä....






Kamino: Mutta Kromi on varmasti tullut ottaneeksi senkin huomioon ja täyttänyt tarjouksessa olevien tuotteiden pöydän niin, että kaikille halukkaille riittää kyllä herkkuja. 




Kamino: Luottamukseni mukaisesti kaikki on siis varmasti juuri nyt konditoriossa juuri niin kuin pitääkin....
  



***





























'
















Viimeiseen asti

  Viimeiseen asti  Moikka! Nyt näin pitkästä aikaa on kyllä ihan pakko postata tänne blogin puolelle😅 Kuvatarina on ollut tässä vähän tauol...