Suden sydän: Johdanto

 

Heippa

Nyt kun on pohjustettu Suden sydäntä vielä vähän niin voidaan siirtyä itse tarinan pariin ':D

Mainitsin edellisessä postauksessa,(tai no toisen tarinan johdannossa jonka ehdin tänne jo julkaista, mutta jonka olen nyt kuitenkin jo poistanut)  että olen lähtenyt suunnittelemaan kuvatarinaa....No, kävikin sitten niin, että päätin alkaa työstämään näitä pullip-tarinoita ihan  omiin osiinsa jaettuina tarinoina- sen yksitäisen, aina vain jatkuvan  ison tarinan sijaan. Pitikin siis suunnitella uusi johdanto (  minkä myötä innostuin kuvaamaan ensimmäisen osankin jo nyt :'D). Pitää vain katsoa kuinka nopeasti/milloin saan senkin kirjoiteltua ja julkaistua....

Tämän tarinan koko juoni on siis  periaatteessa jo käsissäni. Ekat osat ovat käsikirjoituksen alla, joten eiköhän tämä ala hiljalleen lähteä käyntiin! En voi uskoa, että teen tätä taas. Kuvatarinat olivat olennaisin osa nukkeiluani jo vuosia sitten kun aloittelin tätä harrastusta, mutta kuvittelin, etten enää palaisi niiden pariin. Tässä sitä taas kuitenkin ollaan, tekemässä pitkää, jatkuvaa kuvatarinaa! <3 Olo on tosi nostalginen ja hassu. Kertakaikkiaan virkistävää 

***

Suden sydän 

Johdanto

Luonto....

Se on hiljaisa ja rauhaisa, mutta kuinka täynnä se onkaan elämää, kaiken aikaa! 

Näkyvimmässä osassa sitä värittävät vuodenajan mukaan elävät, kasvavat ja kukkivat kasvit ja kukkaset, joidenka värit sekä tuoksut vaihtelevat aina lajinsa mukaan....

 Kun taas katseilta piilossa pysyttelevät itse metsän varsinaiset asukit.

-Eläimet. 

 Niitäkin on yhtä lailla monen montaa eri lajia joista jokaisella on aivan omat tapansa.

-Myös piiloon pääsyn suhteen. 

Kun toiset sulautuvat turkkinsa avulla pusikkoon kuin vaaniakseen ohikulkijoitaan....

Hyödyntävät toiset oveluuttaan kuin pilaillakseen heidän kanssaan.

-Ihmisen ja eläimen kielet eivät siis varsinaisesti kohtaa, mutta kenties juuri käytökseen pohjautuva ymmärrys sitäkin paremmin. 

Ja kenties parempikin niin, sillä tuskin kukaan haluaisikaan tietää, mitä oheinen eläin sanoisi jos olisi ihminen....

Jotta tämä yhteinen ymmärrys säilyisi tulisi ihmisen kuitenkin omaksua eläimen rooli tilanteessa kuin tilanteessa.

-Eläimet eivät osaa puhua, mutta ties mitä ne voisivatkaan meille kertoa....

***

Kromi: *mutisee itsekseen*

* talitiaisen sirkutusta*

Kromi: Jep, niin minustakin Sievi. 

Tänään on niin kaunis päivä, että jäisin jopa oikein mielelläni katsomaan poikastesi lentoharjoituksia....

* raakkuva varis*

Kromi: Vai että ihan päivässä vai? Eivät kenenkään poikaset opi lentämään niin nopeasti- eivät edes sinun Rauha. 

Kromi: *huokaa* Niin, lentää....Tämä olisi paljon helpompaa jos me ihmisetkin vain osaisimme tehdä niin. Ehtisin siten paljon pidemmälle, paljon nopeammin ja onnistuisin samalla toimimaan kenenkään huomaamatta. 

*edempänä pusikossa rasahtaa*

Kromi: Etten olisikin nyt vain jäänyt paikoilleni liian pitkäksi aikaa.....

Kromi: *jännittyy valmiina juoksemaan* Ei. Ei nyt. Kukaan ei saa löytää minua- ei nyt, kun olen jo liki metsän rajalla. 

Kromi: *siristää silmiään* Muut kyläläiset eivät tule juuri koskaan näin lähelle metsää, eikä täällä muutenkaan käy ketään, joten kuka ihme tuo minua seurannut sitten onkaan on hän sekä ilmeisen utelias, että taitava jäljittäjä unohtamatta sitten varsinaista saalistus viettisyyttä.

- Onhan hänen täytynyt väijyä minua tuossa jo jonkin aikaa....

Kromi: Onkin toimittava nopeasti mutta huomaamattomasti. 

Peräännyttävä niin kuin- 

* pusikon kahistelija tulee esiin*

Kromi: Tamminen!!

Kromi: Äh, sinä senkin mäyrän köntys, keskittyisit askeliisi niin että sinut tunnistaisi helpommin!  

Olin kuule jo juosta sinua karkuun....

Kromi:*polvistuu* 

Kromi: Ei sillä, että pelkäisin sinua vaan koska....no, tiedäthän sinä....

Tamminen: *lähestyy empimättä*

Kromi: No niin, tulehan tänne vanha kamu, saat anteeksi...

Kromi: * naurahtaa* Ai että mitä? Ei, ei- tällä kertaa minulla ei ole mitään syötäväksi kelpaavaa, pahoittelut.   

*variksen voimakas rääkäisy* 

Kromi: Ei. Minulla ei ole myöskään lupaa tulla tänne asti Rauha. Ei näin lähelle metsää, kuten tiedät.

-Mutta onko sillä väliäkään, sillä eihän minulla koskaan ole! 

Kromi: Sitä paitsi luvat sun muut kommervenkit ovat nyt täysin yhdentekeviä, sillä tosiasiassahan kukaan ei seuraisi minua.

Ei, vaikka toivoisin tai pelkäisinkin niin.

Kromi: Metsä on todellinen rauhan lehto, öinen kehto mutta näinä aikoina muille kuin oikea hornantyyssija.

Tamminen: *puskee päätään pojan käteen*

Kromi: Siksipä minun onkin tartuttava tilaisuuteen...*käsi puristuu nyrkkiin* 

Kromi: Perheeni, sukuni, vanhempani....heidän ei tarvitse tietää tästä mitään. Ei nyt, eikä koskaan.

-Ei, sillä kenenkään ei tule saada minua enää koskaan kiinni.....

***