Auringonsäteitä sateen seassa
Heippa👋💗
Tämä kesä on ollut valitettavan sateinen ja säältään siinä mielessä niin valitettavan huono etten ole saanut kuvattua nukkeja niin paljon kuin olisin halunnut- kuvatarinaa kuvaillessa onkin pitänyt tarttua tässä yksittäisiin poutaisiin päiviin, mutta onnekseni olen saanut kuvattua jo useamman osan mitkä tulen vielä julkaisseeksi tarinan (Suden sydän) jatkoksi tässä lähiaikoina😊👍
Onneksi nyt näin tällä viikollakin osui pari poutaisempaa päivää ja ihan hellettäkin, minkä johdosta päätinkin kuvailla myös uusimpia nukkejani ja hieman esitelläkin heitä täällä.
-Itselläni on siis aikalailla kolme tiettyä ajankohtaa jolloin yleensä hankin nukkeja; kesä, syyskuu sekä joulu.
Nytkin on tullut siis nukkeja hommailtua😅
(Nuket ovat tässä satunnaisessa järjestyksessä lukuunottamatta ensimmäisintä nukkea, joka saapui luokseni jo toukokuun puolella.)
Ensimmäisin nukke on siis Dimitri De Vries - Kirottujen kehä (2024) tarinassa olevan Eldenian valtakunnan kuningas, josta oli siis puhetta jo tuossa alku vuodesta De Vriesin sisaruksista sekä Maleniasta kerrottaessa.
Hänhän on siis Malenian puoliso sekä Morgottin, Meritin, Mirean, Melinan ja Miouten isä- koko perhe on nyt siis virallisesti kasassa 😊👍
-Tai no, niin kasassa kuin voi olla, kun ottaa huomioon Dimitrin osan tarinassa ( kuten on aiemmin kerrottu hänet teljettiin noituudella alitajunnassa sijaitsevaan Kalmioon ) .


Dimitrin nuketuksen kohdalla kohtalo saattoi meidät ns. yhteen, sillä katsellessani Facebookin Pullipien myyntiryhmässä tarjolla olevia nukkeja samalla myyjällä myynnissä ollut Taeyang nukke oli kiinnittänyt huomioni ja ajattelin sen olevan loistonukke Mackin rooliin (samassa tarinassa mukana oleva Melinan poikaystävä).
Kyseisen nuken varaus ei kuitenkaan valitettavasti onnnistunut, joten jouduin pettymään - ja Mack odottamaan - mutta onneksi vain hetkeksi, sillä varsin pian edellisen Taeyanginsa myytyään myyjä laittoi myyntiin Taeyang full custom et sculpte par Topaze Creationin, jonka nähdessäni näin sielunisilmin heti Dimitrin jonka saikin sitten niin halvalla, että varaamista enää yrittämättä ostin sen- katumatta sitä näin jälkeenpäin yhtään👍🏼
-Myönnetään, tietysti on ikävä ettei Mackia saatu hommattua suunnitellusti, mutta eiköhän "se oikea Mack" varmasti vielä tämän vuoden puolella löydy.



Se, että Dimitri on nuketettu ikävämmästä osastaan/kohtalostaan huolimatta antaa kenties jonkinlaista toivoa siitä, ettei hän lopulta jää vankilaansa iäksi 😲
Kukaties, jätetään juonipaljastukset kuitenkin sikseen, sillä tarkoituksenani olisi kuitenkin vielä joku kaunis päivä saada toteutettua kyseinen tarina kuvatarina muodossakin, niin ettei koko tarinaa ole jo kerrottu valmiiksi.
🫅❤

Siirrytään tästä satunnaisemmassa järjestyksessä oleviin nukkeihin.
Seuraavana Pullip custom Elf by Nexbet Dolls eli Eana❤
Hän on haltijatar ( jonka tajuaisi kyllä heti häneen korvistaan, jos ne vain näkyisivät paremmin näissä kuvissa😅💮), joka on mukana kahdessa tarinassa; Sininen lohikäärme (2021) sekä Päivänsäde ja menninkäinen (2019)- molemmat tarinat sijoittuvat aivan eri maailmoihin, mutta Eana on sama henkilö kummassakin.
-Jälkimmäisenä mainitussa tarinassa vain isomassa roolissa kuin toisessa.

Kuten kuvista näkyy Eana pitää kukista ja hän osaa hyödyntää niitä niin hyvässä kuin pahassa- niin rohtona kuin myrkkynä.
Se, onko hän sitten hyvä vai paha määräytynee osin tarinan ja osin ihan tilanteen ja siinä olevien muiden henkilöiden mukaan.
- Hän tekee valintojaan usein ennemmin tunnepohjalta ajautuen toisinaan ristiriitaisempiin ja jopa itsekkäisiin tekoihin ja ratkaisuihin.
-Tässä kuvassa erottuu vähän paremmin tuo hänen toinen haltijan korvansa sekä siinä oleva korvakoru, mitkä olivat kyllä tosi ihana yksityiskohta tämän hänen mekkonsa sekä kaulassa erottuvan korun ohella💠 (mukana tuli toinenkin mekko jota en ole vielä ehtinyt Eanalle kokeilla, mutta eiköhän hän pääse poseeraamaan siinäkin jo pian).
'
Näissä kuvissa aurinko osui kyllä niin hyvin kohdalleen, ettei parempaa hetkeä juuri Eanan kuvaamiseen olisi voinut toivoakaan tiettyjen värien ja sävyjen osuessa hyvin yhteen☀️👌🏼
- Saa nähdä pyrinkö samaan/onnistuuko vastaava toisenkin mekon kanssa joka on siis sävyltään tummempi...
Näiden kuvien osalta tiivistetysti valoa ja kukkia kerrakseen☀️💐🌻
Ja kun pysytään aiemmassa kukkateemassa päästäänkin seuraavaan nukkeen, joka on Pullip full custom by HimeHimedolls nimeltään Norine.
Hän pääsi poseeraamaan apiloiden keskelle, minkä näin sopivan hänen hahmoonsa paremmin kuin hyvin, sillä tarinassa jossa Norine on mukana hän on maanviljelijä yhdessä pikkusiskonsa Moiran kanssa.
- Ovat jatkaneet siis vanhempiensa jäljissä heidän työtään, kunnes kauhun sävyttämät tapahtumat sotkevat tarinassa heidän auvoista arkeaan😮.....
Maanviljelijän ammatistaan huolimatta Norine pääsi poseeraamaan mekossaan joka tuli kuvissa näkyvän pannan ohella hänen mukanaan.
Molemmat sopivat hänelle todella hyvin ja saa nähdä tuleeko tuosta pannasta Norinelle jopa ihan vakkarivaruste, sillä itse pidän siitä niin paljon🥰
Hänen mukanaanhan tuli myös toinen peruukki; kullan sävyinen/ kellertävä, jonka sijaan päädyin kuitenkin tähän harmaaseen ( joka näyttää näin kuvien muokkauksen jälkeen myönnetään kieltämättä enemmän vaaleanpunaiselta😅😂) joka sopii mielestäni paremmin yhteen juuri tuon pannan kanssa.
-Ja no, olihan tuolle toiselle peruukillekin tiedossa jo omistaja; customoitu Pullip tyttöni Ruby, joka jäi vaille peruukkia vaihdellessani muutaman nuken välillä sopivampia kuontaloita👍
Nämä pari edeltävää kuvaa ovat omat lempparini näistä Norinen kanssa otetuista otoksista😄❤Apilatkin pääsivät näissä lähemmin kuvaan🍀
Näitä apilaniitty kuvia rittäisi varmaan ihan hamaan tappiin asti, sillä ties kuinka pitkäksi aikaa jäinkään istumaan niiden sekaan yhdessä Norinen kanssa hänen ollessaan niiden joukossa ihan kuin kotonaan 😅☺️.....
Päästäksemme kuitenkin apiloiden keskeltä sujautetaan tähän väliin kuva yhtä lailla uudesta nukesta, josta en valitettavasti saanut tähän hätään kuin tämän yhden kuvan ( ylhäälle ilman tukea aseteltavat nuket kun ovat valitettavan vaikeita kuvattavia ja kun sen joutuu lopulta toteuttamaan kuvanmuokkauksella voi se käydä vain vielä vaikeammaksi😕).Tälle nukelle ylhällä poseeraus oli kuitenkin avainasemassa hänen hahmonsa kannalta; kuten nuken asusta näkee hän on supersankari🦸♀️ ( täysin stock kuntoinen Pullip Supergirl).
Hänen nimensä on Suelita -tuttujen kesken ihan vaan Sue- ja supersankarina hänet tunnetaan nimellä Suojelijatar ( olen viime aikoina katsellut poikaystäväni kanssa aika paljon Marvelin supersankari leffoja, joista inspiraatio "Suojelijattareen" taisi saada alkunsa😅).
Vaikka hänestä tuli saatua tähän postaukseen vain yksi kuva niin Instagramin puolelle olisi tarkoitus saada pian aikaiseksi julkaisu, missä Sue on erään toisen tarinansa hahmon kanssa.
Eiköhän siinä tule sitten avattua tuota osin vielä kehitteillä olevaa tarinaa enemmän😉
Ja sitten- kenties näistä kesäkuun nukeista eniten odottamani nukke- toinen Taeyang , OOAK custom "Mark" by DBlueDolls joka sai näin minun käsissäni nimen Michael.
Bongasin hänet jo useampi kuukausi sitten Etsystä, missä sitten aloinkin seurailla tuleeko hänet myytyä ennen kuin itse lopulta sainkin ostettua hänet😲- tämä tuntui niin uskomattomalta että sormia syyhyttää kyllä vieläkin😅
Häntä odotettiinkin saapuessaan melkoisesti, sillä Michaelilla on ihan tosielämässä nimeltä mainitsematon roolimalli, johon halusin hänen hahmonsa (ainakin osittain) pohjautuvan (saakin nähdä kuinka tärkeäksi Michael itselleni muodostuu jo ihan vain tuon roolimallinsa pohjalta...)
Michael on samalla tarinan Lupiini ja ruusu (2025) toinen päähenkilö yhdessä tyttöystävänsä Sallyn kanssa.
Ja no myönnetään, kyllä siihen suureen odotukseen oli osatekijänä myös tämän "kultapojan" komea ulkonäkökin❤
Nuken customoija DBlueDolls on tehnyt aivan loistavaa työtä, kiitos hänelle tästä ihastuttavasta lopputuloksesta 🥰☺️❤
Michaelista tulikin sitten otettua aika lailla kuvia, kun kuvat joita alkuun otin ihan pihaympäristössä menivät vähän pieleen (kiitos kameran laajakuva säädön millä kuvia ei ollut tarkoitus ottaa😒).
Onnekseni lähdimme poikaystäväni kanssa tuolloin kuitenkin poikkeamaan ihan muuten vain Kymijoen varrella sijaitsevassa Susikosken kahvilassa, minne Michael tulikin sitten otettua mukaan🌊👍
Ja no kyllä sen voi näin jälkeenpäin todeta, että kyllä nämä kosken tuntumassa otetut kuvat, joissa Michael sai kyseisen vesistön ohella myös verkkoaidan taustalleen sopivat hänen persoonaansa paremmin kuin ne pihassa otetut, pieleen menneet kuvat
-Kaikella lienee siis tarkoituksensa😅
Jottei jää ihan mainitsematta, koska Michaelilla on esikuva ihan tosimaailmasta on hänen persoonansakin aika selvä.Hän on huumorintajuinen ja yleensä hyvin rauhallinen mikä tekee hänen seurastaan varsin miellyttävän ja sellaisen, että siinä on helppo viihtyä.
Samalla hän on varsin itsenäinen ja tarmokas sekä samalla tietyissä tilanteissa valitettavan suorasanainen- tämä heijastuukin usein hänen parisuhteeseensa, jota käsitellään enenemmän Lupiinissa ja ruusussa.
Tähän loppuun vielä yksittänen kuva, missä poitsun tyylikäs vaatetustukin erottuu paremmin👕👖👍
Sitten vielä viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä jo tuossa Michaelin kohdalla esiin tuotu Pullip OOAK "Lys" by NariArt eli Sally- Michaelin tyttöystävä💕Hän on siis toinen päähenkilö tarinassa Lupiini ja ruusu (2025) ja häneltäkin löytyy esikuva ihan tosimaailmasta
Sallyhan on siis samalta customoijalta kuin aiemmin ohimennen mainitsemani Malenia eli siis mitä ihastuttavinta jälkeä- kiitos jälleen siis myös NariArt☺️❤❤
Mitä Sallyn persoonasta voisi sitten tosimaailman esikuvansa pohjalta sanoa on se, että hän on hyvin tarkka ja siisti- välillä vähän liiankin- mikä pohjautuu hänen kurinalaisuuteensa.
Hänen sydämensä on kuitenkin aina paikallaan ja hän rakastaa puhdasta luontoa🥀
Kuten arvata saattaa, hänen osaltaan suhteeseen Michaelin kanssa heijastuu tosiaan tuo tarkkuus ja siisteys (se mitä siitä seuraa onkin aivan oma lukunsa).
Heistä kahdesta kuullaan kuitenkin varmasti pian lisää❤
Tällaisiä uusia nukkeja siis tänä kesänä😊
Nukke kuvailut ja kuvatarinan osien toteutukset ja työstöt siis jatkuvat joten voinkin sanoa nukkejeni olevan vahvasti osana kesääni tehden siitä vain paremman ikävästä säästä huolimatta- toisin sanoen ollen kuin "auringonsäteitä sateen seassa☀️"
Toivottavasti teillä kaikilla on mukava kesä❤- joko nukkejen kanssa tai ilman😊👍
-Itse tulin tässä juuri tänään palanneeksi porukoideni mökiltä kotin, jossa olin yhdessä poikaystäväni sekä tietysti muutaman nuken kanssa.
Siellä tulikin siis kuvailtua joten enköhän saa väsättyä siitä postauksen tänne blonginkin puolelle👍
Sen kanssa siis seuraavaan kertaan😊❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti