Epione

Hei!

Nyt  esittelyyn pääsee BJD nukeistani Epione❤  

Koska tarina on eri kuin Candicella ja Marikolla voi postauksesta tulla pidempikin.

Ja no mainittakoon että tarina, jossa Epione on mukana on kirjoitettu osin henkilökohtaisten kokemusten pohjalta.

Pyrin kuitenkin siihen ettei tämäkin postaus mene ihan  avautumiseksi kun sitä tuli tehtyä jo Candicen postauksessa :'D

Aloitetaan siis faktoilla Epionesta 

- Elossa ollessaan Epione tunnettiin aatelisnimellä Epione von Louden. Kuoltuaan nainen pyrki kuitekin unohtamaan tämän ja olemaan vain aatelinen nimeltä Epione,

- Epionen mainitaan olleen 30-ikävuoden hujakoilla, ennen  itsemurhaansa, jonka hän teki saavuttaakseen paremman merkityksen /tehtävän "elämässään".

Eleli siis yhteiskunnassa, jossa uskottiin vahvasti enkeleihin, demoneihin ja henkiin.

- Tarinan alussa ennen kuolemaansa Epione osoittaa jo olevansa luonteeltaan varsin hyväsydämminen ja empaattinen, välittäen siis selvästi muista ihmisistä.

Alunperin hemmotellulta, aateliseksi syntyneeltä nuorelta naiselta tämä onkin varsin yllättävä sekä ihailtava piirre.

- Aatelisarvonsa mukaan Epionen pitäisi suhtutaua itseään alhaisempiin ihmisiin alentavasti ja halveksien.

Hän ei kuitenkaan pysty siihen, sillä hän on sellainen ihminen, joka antaisi kaiken itsestään/itseltään auttaakseen muita. 

Ja ihan vain siksi, koska haluaa auttaa muita.

Tarinasta

Epione on tarinastani Näkymätön enkeli (2020) , joka sijoittuu tavalliseen ihmismaailmaan, jota ohjaa intensiivisesti  uskonto ja erilaiset uskomukset.

Ihmiset on luokiteltu syntyperänsä, ulkonäkönsä yms. pohjalta  kolmeen eri luokkaan; ylimystö/aateliset- keskikasti/talonpojat-vääräuskoiset/ alhaiset.

Tämä luokittelu määrittää ihmisten oikeuksien ja mahdollisten velvollisuuksien ohella vahvasti  myös sitä miten he suhtautuvat toisiinsa. 

Epionella on luokituksensa pohjalta varsin etuoikeutetut lähtökohdat, sillä hän on syntynyt aateliseksi.

Jo lapsesta asti hän on saanut arvoistaan kohtelua ja vanhemmat ovat tulleet hemmotelleeksi tytärtään varsin avokätisesti. 

Aatelisarvonsa mukaisesti hänelle on pyritty opettamaan asemaansa muihin ihmisiin nähden- se että hän on ylempänä kuin melkein kaikki häntä kadulla vastaan tulevat ihmiset - ja mitä se käytännössä tarkoittaa. 

Se, mitä Epione itse asiasta ajattelee onkin sitten aivan oma lukunsa. 

Hän kun ei ole koskaan pitänyt itseään muita parempana, arvokkaamapana saati sitten ylipäänsä korkeammassa asemassa. 

Kun hän tulee nähneeksi kadulla tilanteen, jossa alhaisimman luokan poikaa kohdellaan kaltoin saamatta tahdostaan huolimatta puuttua tähän alkavat ajatukset omasta paikasta yhteiskunnassa painaa ja vaivata häntä.

Esim. vaikka hän kuuluukin korkeimpaan luokkaan ei hänellä ole velvollisuutta auttaa alempia ihmisiä, minkä pohjalta ei hänen vanhempiensa mukaan myöskään pidä tehdä niin. 

Tämä ja monet muut korkeimman luokan opit saavat Epionen tuntemaan itsensä sopimattomaksi luokkaansa ja vietettyyään useita päiviä  kirkossa ja sen ympäristössä vastaavanlaisten ajatusten kanssa lohtua hakien hän tekeekin päätöksen, joka saa vain silauksensa kun hänen vanhempansa naittavat hänet tasokkaalle aatelismiehelle Lorenzolle,  jonka ajatukset, näkemykset ja teot  alhaisemmassa asemassa olevien ihmisten suhteen eivät tue Epionen näkemyksiä saati tavoitteita  paremman, tasavertaisen yhteiskunnan saavuttamisen saati sitten alempi arvoisten ihmisten olojen parantamisen suhteen.

Niinpä hän toteuttaa itsemurha aikeensa toivoen hyvään pyrkivien ajatustensa ja jo maassa toteuttamiensa hyvien tekojensa riittävän enkelin roolin saavuttamiseen. 

Tavoitteena Epionella on siis päästä tässä roolissa suojelemaan vähempiosaisia ja huonommassa asemassa olevia, kun ei pysty siihen varsinaisessa elämässään /aatelis asemassaan maan päällä.

Pätkä tekstistä vähän ennen Epionen kuolemaa 

Hän  pysähtyi ja kääntyi katsomaan vielä taakseen pian jäävää, varmuudella alkavaa kaaosta.

Riittäisi vain, että hän enäa pudottaisi tuon kädessään kytevän, palavan tulitikun lattialle niin se saavuttaisi jo pitkin lattiaa, ympäri huonetta  levitellyn riisiviinan, joka vuorostaan edesauttaisi koko tuhon ja kaaoksen syttymistä.

Syttymistä-kirjaimelisesti.

Minun on vain toimittava- nyt tai ei koskaan, Epione puri huultaan  ajatellessaan, että jäisi muka odottamaan Lorenzon saapumista.  Olihan se tavallaan väärin pettää tulevan miehensä luottamus, mutta siitä Epione oli varma, ettei eläisi elämänsä viimeisiä hetkiä kyseisen ukko pahan kauhistuneiden silmien alla saati sitten käpertyisi peloissaan tämän kainaloon. 

Ei. Nyt oli toimittava.

Niinpä hän nosti palavan tulitikun silmiensä tasolle katsoen vielä tuhoaan silmästä silmään. 

Kun minä palan minusta tulee tuhkaa. Ja siitä- tuhkastani kasvaa vielä joskus jotain kaunista. 

Kun olen lopulta enkeli minä saan aikaan jotain kaunista.....

Epione huokaisi, painoi silmänsä kiinni ja antoi tikun pudota kädestään.

Hän ei jäänyt seuraamaan, milloin liekit saavuttaisivat lattialle levitetyn riisiviinan vaan painui alas kyyryyn painaen otsansa vasten lattiaa.

Minun kuolemani tulee olemaan raaka, mutta kaunis. Sen myötä kukaan ei jää enää ilman oikeutta tai apua.

Kun minä seuraavan kerran nousen ei kukaan mukaan jää maahan makaamaan....

   Kuoleman jälkeen

Kuoltuaan Epione herää keskellä autiota metsää, kuvitellen jo olevansa taivaassa. 

Kun hän huomaa havaitsevansa ympäristöään aivan eri tavalla kuin elossa ollessaan hän ymmärtää kuitenkin todella onnistuneensa tavoitteessaan- hän ei ollut enää elossa, mutta samalla ei täysin kuollutkaan, sillä esimerkiksi  silloin tällöin havaittava, läpikuultava iho on selvä merkki siitä, että hänestä oli tullut elävien ihmisten joukossa kulkeva henki. 

-Eihän tämä tietenkään mikään varsinainen enkelin rooli ollut, mutta Epione tiesi pystyvänsä kaikkeen hyvään myös tässä roolissa.

Hänen oli vain saavutettava se oikeassa suhteessa, sillä ongelma kohtana oli mahdollisuus, että ihmiset säikähtäisivät häntä turhaan, sillä kirkon oppien mukaan hän oli kuitenkin "syntinen, joka oli jäänyt hengeksi maan päälle koska ei ollut päässyt enkeliksi taivaaseen"sekä samallla myös kummajainen; "itsemurhan tehnyt henkilö, joka ei ollutkaan päätynyt kuoltuaan suoraan helvettiin".

Vain enkelit ja niiden kaltaiset henget saivat arvostusta ihmisten keskuudessa.

Tällä perusteella hän päättääkin olla palaamatta siviisaation pariin, ennen kuin olisi varma ketkä/millaiset ihmiset näkisivät hänet saati näkisikö kukaan enää koskaan häntä.

Niinpä hän jää sitä vastoin asutuksen tuntumassa sijaitsevaan metsään, jossa oli herännytkin. 

Siellä hänellä oli hyvin aikaa totutella uuteen asemaansa sekä ikävään tosiasiaan että oli hyvinkin mahdollista, ettei kukaan enää koskaan näkisi häntä.

Tämä olisi tarkoittanut, että hän olisi kuollut ns. turhaan, minkä pohjalta Epione alkoikin parin viikon sisään pelkäämään jo pahinta, kun metsässä/sen läpi kulkevat ihmiset eivät tulleet huomanneeksi häntä ollenkaan vaikka nuori nainen olikin aivan heidän rinnallaan.  Pelkoa ja epävarmuutta jatkuikin aina siihen asti, kunnes hän tuli kohdanneksi asutuksen parista metsään eksyneet pikkutytöt;  Pruen  ja Blythen.

Nämä tytöt ehtivät säikähtää Epionea vain ihan ensi kohtaamisella, mutta tulivat ystävystyneeksi hänen kanssaan varsin helposti ja nopeasti hänen auttaessaan tytöt  metsästä takaisin asutuksen pariin.

Tämä ystävyys muodostuikin lopulta merkittävämmäksi kuin olisi alkuun saattanut odottaa, sillä tytöt palasivat metsään aina uudemman ja uudemman kerran ihan vain viettääkseen aikaa Epionen kanssa.

Lopulta he saivat kuulla jopa hänen tilanteensa ja tarinansa.

Eivät pienet tytöt siitä paljoa ymmärtäneet/välittäneet, sillä he pitivät Epionea metsänhenkenä- eivät aatelisnaisena, joka kuoli vain auttaakseen muita- mutta heidän ystävyydestään oli naiselle paljon kannustavaa apua, sillä niin hän alkoi uskomaan, että oli muitakin apua tarvitsevia jotka näkisivät hänet ja joita hän pystyisi haamun asemassaan auttamaan välittämättä jaettujen luokkien velvollisuuksista, oikeuksista tms. 

Tätä itseluottamusta hän tulikin tarvitsemaan ensimmäisen ja samalla viimeisen varsinaisesti auttamansa henkilön Vladimirin kanssa

Kun Vladimir tulee mukaan

Ensikohtaaminen Epionen ja Vladimirin välillä ei ollut siitä lämpimimmästä päästä.

Vladimir oli juuri heitetty ulos paikallisesta kapakasta vedoten hänen luokattomuuteensa- hän kun oli vasta saapunut ohikulkumatkallaan kaupunkiin ehtimättä vielä saada luokitustaan, eikä hänen oikeuksistaan täten tiedetty vielä mitään (tosiasiassahan Vladia ei aiottu edes luokitella, sillä hän herätti muissa ihmisissä niin paljon pelkoa jo ihan vain valkean, vampyyrimaisen ihonsa perusteella, että hänen tapansa juoda paksua, punaista, verta muistuttavaa nestetttä vain sinetöi hänen roolinsa muiden silmissä; selkeääkin selkeämpi, vaarallinen vampyyri, josta oli päästävä mitä pikimmin eroon).

Tämä tuotiin vahvasti esiin hänen tehdessä tilaustaan kapakan tiskillä, jossa kaikki muut asiakkaat yhtyivätkin baarimikon huomautukseen hänen luokattomuudestaan ja tältä pohjalta evätyistä oikeuksista.

 Muiden asiakkaiden yltyessä jo ivaamaan ja pilkkaamaan Vladimiria  mies päätyikin käsirysyyn, jossa hän loukkaantui pahasti, sillä ei ollut tuolloinkaan mikään nyrkeillä taistelija. 

Loukkaantuneena hän pääsi kuitenkin onnekseen pakoon piiloutuen metsään. josta Epione löysi hänet. 

Pieni pätkä tarinasta 

Mies riisui napitettavan paitansa, jonka alta paljastui lisää arpia.

Epione jäi tuijottamaan niitä alkuun järkyttyneenä, mutta sitten ihan vain jottei hänen tarvitsisi nostaa katsettaan miehen kasvoihin.

Kuinka komea tällaistä vartaloa kantava mies onkaan, hän ajatteli hetken hurmiossaan.

Arvet ja mustelmat olivat todella ikäviä, mutta niiden alla erottui todella ihanteellinen ja eroottisesti muodokas vartalo, jota varmasti jokainen sängyssä viihtyvä nainen haluaisi koskettaa, parhaimmillaan jopa nuolla-....

- Mitä siinä tuijotat?, Vladimir äyskähti.

-Sanoit, että osaat auttaa ja korjata tämän, joten mikä kestää? 

Minun on päästävä pois tästä kirotusta kaupungista vielä tämän päivän aikana, joten aikaa ei ole hukattavaksi!

- A-anteeksi...minä vain mietin.....

- Tulin jo tajunneeksi mikä sinä todella olet, joten sinuna en miettisi liikaa.Tunnen näes henkimaailman metkut ja minuahan et saa ujutettua mukanasi sinne.

Nyt siis autat kuten väenvängällä vänkäsit tai sitten häivyt, niin etten näe sinua enää koskaan!  

- Enhän minä edes....

Epione vaikeni ja vilkaisi sivusilmällä Vladimirin kasvoja joiden omien arpien takaa erottuva, murhaava katse ei jättänyt epäilyn varaa.

Niinpä hän nousi nopeasti ylös puun juurilta, jonne he olivat asettuneet ja suuntasi syvemmälle puiden siimekseen .

- Katson löydänkö tästä läheltä yrttejä arpiesi hoitoon, hän totesi ihan vain jottei vaikuttaisi siltä, että olisi valinnut häipymisen auttamisen sijaan.

Vladimir vain murahti, joten hän jatkoi käyden läpi mielessään niin hoitoon sopivia yrttejä kuin  katkeransuloisia muistojaan

Miehet...eivät he muutu koskaan. Aina oma etu ja maine edellä.

Vain itse luoja tietää, mitä heidän päässään liikkuu....

Vai liikkuuko ylipäänsä mitään, sillä hän ei tule pääsemään täältä vielä tänään-vammat kun ovat sen verran vakavia, että minun on autettava häntä toipumaan, eikä siinä kai ole mitään väärää?

Ei, ei olisi.  

Ja kukaties, jos hänellä on muitakin ongelmia- jotain, joka vaikuttaa tuohon hänen mielialaansa- voin auttaa häntä.

- Piristää ja näyttää hänelle auringon.

 

Epione ilahtui siis löytäessään uuden tällä kertaa ihan kunnolla apua tarvitsevan, vaikka alkuun järkyttyikin Vladimirin taistelu arpia ja myöhemmin- sitten kun Vladimir viimein suostui avautumaan ja kertomaan- niihin johtanutta syytä.

Tältä pohjalta hän kuitenkin löysi tehtävän, jossa saattoi alkuun auttaa Vladimiria toipumaan taisteluvammoistaan ja sittemmin- kuultuaan niin itse vammojen kuin miehen tarinan- alkuperäisiä tavoitteitaan vastaavan tehtävän parantaa ihmisten välistä epätasarvoa ja kaikkien kaupunkilaisten oikeuksia.

Epionen ja Vladimirin välisestä suhteesta

 Vaikka alkuun näyttikin siltä, että Vladimir tekisi kaikkensa lähteäkseen Epionen hoidosta metsästä, kaupungin tuntumasta niin pian ja nopeasti kuin vain suinkin mahdollista, hän päätti lopulta jäädä ihan vain nähdäkseen kuinka haamu tekisi itsensä naurun alaiseksi yrittäessään  vaikuttaa ihmisten ja täten kuolleena vielä elossa olevien elämään (todella huomaavaista Vlad ).

Epione ei antanut tämän- saati sitten minkään muun Vladimirin epäkohteliaisuuden- masentaa itseään vaan pyrki sitä vastoin ottamaan miehen paremmin mukaan suunnitelmiinsa korostaen tälle, että heidän pitäisi käydä läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot mitä vastaan tulisi  saavuttaakseen päätavoitteensa eli tasa-arvon jokaisen kaupungissa asuvan ihmisen välille. 

Vaikka Vladimir ei ollut jäänyt auttaakseen seisoi hän lopulta Epionen rinnalla antaen silloin tällöin nasevia kommenttejaan ja teräviä huomautuksiaan ja jopa muutaman idean tavoitteen saavuttamiseksi, jotka Epione suostui toteuttamaan ihan vain osoittaakseen arvostavansa miehen apua, jos sitä siksi voi sanoa.

- Olihan hänellä Vladimirin kanssa kokonaisuudessaan aika vaikeaa, sillä he riitelivät moneen kertaan, tehden sovut periaattessa vain Epionen hyväsydämmisyyden ansiosta hänen käytyään joka kerta ennen sopua puhumassa metsän puille, joihin hänellä oli selvä yhteys.

Viimeisimmänkin riidan kohdalla nainen tuli juosseeksi syvälle metsään, rojahtaneeksi sen pohjalle juurakkoon ja voihkineeksi tuskaansa puiden korville.

Noustessaan Epione painoi kätensä vanhan tammen rungolle ja imi siitä lohtua ja voimaa.

Hän tunsi aistivansa kaiken vähitellen voimakkaammin .

Se oli sekä hyvä että pelottava tunne.

Ei ollut aavistustakaan siitä, miten hän voisi valjastaa sen edukseen vai veisikö se hänet vain mukanaan.

Jäädessään kuitenkin siihen aloilleen- kuuntelemaan jälleen puita-  hän alkoi ymmärtää kuinka yksinkertaista hänen oli löytää lohtua ja voimia antaakseen Vladimirille anteeksi. 

Hänen ei tarvinnut tehdä mitään monimutkaista, vaan siihen riitti vain hetken yksinäisyys ja joku tai jokin tukea antava ihminen tai asia- hänen tapauksessaan puut. 

Yhdistellessään näitä asioita-yksinkertaisuutta ym.-vielä kesken olevaan tehtäväänsä hän ymmärsi, että kaikista helpoin tapa vaikuttaa ihmisiin olisi puhua heille suoraan -pelkäisivät he häntä tai eivät. 

-Tämän tajuttuaan Epionelle oli kieltämättä alkuun vaikea luopua ajatuksestaan vaikuttaa ihmisiin ja täten parantaa monien elämän tilannetta näkymättömästi, sillä eipä hän ollut tullut näyttäytyneeksi kuin kahdelle pikkutytölle ja Vladimirille tarkoituksenaankin näyttäytyä vain yksittäisille apua tarviseville ihmisille, jottei levittäisi mahdollista, kirkon oppeihin pohjautuvaa pelkoa ympärilleen.

Ajatukset tehtävän suorittamisen suhteen alkoivat kuitenkin hänen onnekseen selkiytyä, kun hän palasi metsiköstä takaisin Vladimirin luo kiitellen tätä ensalkuun suuresti  riidasta, joka oli ajanut hänet puiden ja samalla mahdollisen ratkaisun luo. 

Mies oli tietysti alkuun hämmentynyt kiitoksista, mutta pian niiden jälkeen myös varsin epäluuloinen ja kärkäs vastustamaan Epionen suunnitelmaa puhua ihmisille suoraan haamuna- vieläpä niin, että Vladimir itse seisoisi hänen rinnallaan, vaikka ihmiset olivatkin jo tuominneet hänet "vampyyriksi" ihonvärinsä ja kummeksuttavien tapojensa pohjalta.  

Epione, joka ei vielä tuolloin tiennyt, kuinka suuri rooli Vladimirilla oli hänen rinnallaan ei halunnut uutta riitaa, vaan teki kaikkensa lepytellääkseen miehen tukihenkilöksi rinnalleen ja hyvä niin, sillä tosiasiassahan ilman kyseistä miestä ei hän olisi onnistunut suorittamaan tehtävää loppuun, niin että sen vaikutukset olisivat tavoitteiden mukaiset.

Pätkä tekstistä heidän viimeiseltä yhteiseltä illaltaan, ennen tehtävän suorittamista Epionen näkökulmasta

-Sinä jäit. Tiedä, että olen sinusta kiitollisin tässä maailmassa, sillä sinä olet minulle joka päivä jotain hyvää ja kaunista. 

Kiitos kun olet.

Vladimir katsoo minua ilmeellä josta heijastuu selvääkin selvempi hämmennnys ja kenties pieni suru, jota en ole häneltä aiemmin nähnyt.

Uppoutuessani siinä hänen silmiinsä hän kurottautuu eteen suudellakseen minua, mutta pysähtyykin yllättäen jääden katsomaan suoraan minuun.

Istumme siinä molemmat ja tuijottelemme hiljaa toisiamme.

Hänen ei tarvitse sanoa minulle mitään, sillä ymmärrän kyllä miksei hän tehnytkään sitä mitä aikoi.

-Olisit mennyt lävitseni....lausun niin hiljaa, ettei Vladimir kuulisi sitä.

Laskiessani katseeni alas alan pääni sisällä sättimään itseäni siitä, miten saatoin taas unohtaa mikä minä nykyään olen ja mitä se käytännössä tarkoittaa monien asioiden suhteen; ensiksikin en näy enää samalla tapaa kuin ennen, en pysty koskettamaan enää mitään tai ketään läpäisemättä tätä kokonaan enkä pysy enää edes ehjänäkään tuulen osuessa kohdalleni.....

- Kenties meidän kannattaisi alkaa käymään nukkumaan, tarvitset voimiasi  huomenna, Vladimir murahtaa herättäen minut ajatuksistani. 

Nostan katseeni ja nyökäytän tökerösti päätäni.

- J-jo-joo, aivan. Olet oikeassa, parasta nukkua kun vielä voi. 

Jään silti vielä paikoilleni istumaan kun Vladimir hivutautuu läheisen männyn juurakkoon johon hän on aiemmin kasannut neulaspatjan nukkumistaan varten. 

Mies asettuu patjalleen pitäen katseensa tiukasti poissa minusta- ilmeisesti tarkoituksella. 

En voi vastustaa kiusausta vaan katselen häntä siinä hetken ennen kuin huokaan ja lähden vetäytymään poispäin...

- Tuossa vieressä on vielä vähän tilaa. Jos haluat, niin voit käydä siihen. On tulossa kylmä yö, Vladimir toteaa, vaikka varmasti tietää, ettei yön lämpötilalla ole minuun minkäänlaista vaikutusta enkä myöskään lämmitä häntä millään tapaa, sillä olenhan täysin aineeton ja kuin yhtä ilmaa vain.

- Oletko....Oletko aivan varma? 

Mies kohauttaa olkiaan maateen selkä minuun päin. 

En siis näe hänen ilmettään, mutta tulkitsen äskeisen myöntymisen merkiksi. 

-Kiitos..., kuiskaan hiljaa hivuttautuen huomaamattomasti hänen selkänsä viereen. 

Tiedän, ettei hän tunne minua siinä, mutta toivon että hän kuitenkin tiedostaa läsnäoloni, sillä näin ei ole koskaan aiemmin käynyt; hän ei ole koskaan päästänyt saati sitten pyytänyt minua viereensä yöksi.

En tiedä, miksi hän teki nyt niin , mutta siitä huolimatta tunnen hellyyden valtaavan minut.

En näe kuin hänen selkänsä, mutta minusta tuntuu kuin en tarvitsisikaan muuta.

Tuo hänen aikaansaamansa suunnaton hellyys kasvaa vain hetki hetkeltä enemän ja enemmäm pitäen minut kiinni Vladimirissa aina aamuun saakka.

Hän, joka on aina yhtä sarkastinen ja sanavalmis on nyt aivan hiljaa kiinni kyljessäni. 

Mitä näiden kahden hahmon- haamuksi muuttuneen naisen ja hämärän, vampyyriksi epäillyn miehen- välillä lopulta sitten  tapahtui ei siis loistanut niinkään romantiikalla; kumpikaan ei itse tehtävän aikana- niinä rauhallisina ja lämpiminäkään hetkinä- vielä tajunnut syttyneitä tunteitaan ja oikeasti rakastavansa toista ennen kuin oli liian myöhäistä....

Taas hieman tarinasta, nyt aika lailla sen lopusta kun Epione ja Vlad tehtävän parissa

-Ei enää tuskaa!, hän huusi heittäytyessään maahan polvilleen Vladimirin niskaan puukotetun ruumiin viereen. 

Muutama aineeton kyynel pääsi vierähtämään hänen poskelleen, mutta ne katosivat yhtä nopeasti kuin olivat ilmestyneetkin.

Epione nosti sumean katseensa ylös kirkon eteen, hänen ympärilleen kerääntyneisiin ihmisiin, joita oli jo niin paljon, ettei hän mitenkään jaksaisi tai ehtisi laskea heitä kaikkia yhteen. 

Kaikki luokat olivat kuitenkin selvästi edustettuina, mikä oli tällä hetkellä tärkeintä.

-Se olivatko nämä ihmiset kiinnostuneet hänen puheestaan vai juuri tapahtuneesta puukotuksesta olikin aivan toinen asia.

Epione nosti silti leukansa uhmakkaasti pystyyn osoittaakseen alkuun olevansa tosissaan siinä mitä oli hetki sitten sanonut ihmisten  luokituksen järjettomyydestä sekä heidän kaikkien oikeuksistaan.

Samalla hän etsi katseellaan miehen joka oli iskenyt tikarinsa nyt hänen edessään makaavan Vladimirin niskaan. 

Hän antoi kipinöivän  katseensa kiertää hetken paikalle kerääntyneitä kaupunkilaisia vielä sittenkin kun oli löytänyt kyseisen miehen muiden ihmisten joukosta- säikähtäneenä kuten kaikki muutkin.

Epione ymmärsi kuitenkin heti, mistä nämä pelokkaat katseet johtuivat, sillä hän tunsi -haamulle luonnottomalla tavalla- iholtaan hohkaavan lämmön ja valon, joka ympäröi hänet kauttaaltaan kuin pinta, jota voisi koskettaa. 

Niin, nyt he sitten tajuavat- tajuavat etten ole ihminen vaan elämänsä jo elänyt haamu.

Ihminen, joka ei päässyt taivaaseen, muttei myöskään joutunut suoraan helvettiin.

Kummajainen jota heidän pitäisi muka pelätä ja varoa.....

Epione ei halunnnut miettiä asiaa yhtään sen enempää, joten hän  siirtyi Vladimirin ruumiin viereen tuijottaen hetken maahan kerääntynyttä verta- sitä oli jo paljon, eikä niskasta alkanut vuoto näyttänyt tyrehtyvän. 

Ei, vaan elämä valui pisara pisaralta miehen niskasta maahan kasvattaen tummanpunaista lammikkoaan.

Epionen sydäntä särki joten hän veti ruumista varovasti lähemmäs itseään, nosti miehen pään varovasti syliinsä ja tuijotti sitä huomaten kauhukseen valkean ihon alkaneen jo sinertää. 

Pulssi, jonka hän myös vielä vaivoin tunsi alkoi hidastua hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. 

Pian sitä ei enää olisi. Pian Vladimiria ei enää olisi.

- Sinä et saa kuolla....Et saa....Sillä minähän halusin auttaa sinua, Epione kuiskasi niin hiljaa, ettei ollut varma kuuliko kukaan muu paikalla olijoista hänen sanojaan.

Se olisi kuitenkin nyt yhdentekevää, sillä jos hän ei saisi pelastettua Vladimiria ei millään olisi enää mitään väliä. 

-Halusin auttaa, jotta saisit paremman aseman ja oikeutta elämässä.

Niin, ettei sinuun enää sattuisi...Niin ettei kehenkään enää sattuisi.....Epione jatkoi ääni tuskasta murtuen.

- Sinä tiesit, että olisit vaarassa täällä, mutta suostuit lopulta silti tulemaan mukaani ihan vain minun turvakseni. Ja katso nyt, mitä minä annoin siitä sinulle kiitokseksi.....

Vain lisää tuskaa ja jopa sen kaikista pahimman....

Katsoessaan siinä ääneensä reagoimatonta ruumista Epione tunsi suuunnattoman adrenaliinin vyöryvän ylitseen pystymättä enää peittelemään  tai pitämään sitä sisällään.

-Sinä et saa kuolla!, hän parahti suureen ääneen käyden sisällään läpi joitain aivan käsittämättömiä tunteita, joita ei vain ollut joko todella tullut huomanneeksi tai oli huomaamattaan tullut vain sivuuttaneeksi aiemmin niin hyvin kuin vain taisi.

Edellisillan suunnaton hellyys ja Vladimirin läheisyys, jota mies ei ollut aiemmin suonut hänelle nousivat hänen mieleensä yhdessä heidän lukuisten riitojensa kanssa muodostaen.....

Niin mitä? Minkä tunteen ne muodostivat?

 Aineettomien kyynelten palatessa jälleen silmiinsä Epione ei nähnyt enää muuta vaihtoehtoa kuin ilmaista nuo kätkemänsä tunteet, joita ei vieläkään itse  ymmärtänyt tälle liikumattomalle ruumiille, vaikkei se välttämättä enää tuntisikaan mitään.

Hän laski huulensa Vladimirin kylmille huulille ja suuteli tätä niin hyvin kuin kuollutta vain pystyi, painautuen samalla tiukasti tätä vasten.  

Hänen iholtaan aiemmin hohkannut lämpö tuntui nyt vielä luonnottomammalta haamulle, sillä se tuntui suorastaan polttavan hänet ja niin varmasti myös Vladimirin, joka oli tiukasti hänen otteessaan .

Kirkas valo vuorostaan sokaisi hänet ja kaikki ympärillä olijat. Kunnes lopulta kaikki pimeni.

***

***

Epione avasi vaivoin silmänsä räpytellen niitä vimmatusti. Kirkasta valoa ei enää ollut eikä lämpöä, joka poltti hänen aineetonta ihoaan.

Sitä vastoin hän ei tuntenut kehoaan enää ollenkaan, ja huomasi olomuotonsa olevan täysin harmaa ja niin läpinäkyvä, että hyvä että sitä enää olikaan.

Pian minua ei enää ole. Ei enää ollenkaan.

Epione ymmärsi heti, mitä oli tapahtunut ja siirsikin katseensa oitis Vladimiriin, joka oli edelleen maassa, mutta oli nostanut jo päänsä ylös hieroen niskaansa. 

Se ei ollut enää veressä. 

Siirtäessään katseensa vielä ylemmäs- kaemmas heistä- hän näki kaikki muut ihmiset, jotka olivat vain hetki sitten olleet liki kosketusetäisyydellä heistä.

Nyt nämä ihmiset olivat kuin sen kirkkaan, häikäisevän valon voimasta lennähtäneet entistä kauemmas räpytellen vimmatusti silmiään aivan kuten Epione itsekin juuri äsken.

He näkisivät ja kuulisivat kuitenkin varmasti vielä kaiken.

Epione nousikin ylös tarjoamatta apuaan ylös pyrkivälle Vladimirille, koska tiesi läpikuultavan, värittömän- aiemmin niin kiinteän ja valoa hohkaavan- ihonsa vain imaisevan asian tai esineen lävitseen. 

Sitä paitsi, mies ei edes tarvinnut apua vaan rämpi lopulta aivan omatoimisesti ylös hieroen edelleen niskaansa aivan kuin ei olisi voinut ymmärtää tai uskoa mihin tikarin aikaansaama kipu ja verenvuoto oli oikein kadonnut. 

- Paskiainen, miten ihmeessä minä voin olla vielä elossa.

Se terävä....oletan että puukko tai tikari melkein tappoi minut, eikä sellaisesta voi selvitä...

Epione hymyili hieman.

-Sinun täytyi selvitä.

- Mitä sinä oikein tarkoitat?,Vladimir murahti ja nosti viimein katseensa kunnolla häneen. 

Miehen kurtistuneet kulmat levisivät oitis kun hän näki tapahtuneen seuraukset. Sen mitä Epionesta oli enää jäljellä. 

- E-ep......Mitä....mitä sinä oikein teit? 

Epione ei vastannut suoraan, sillä hän ei kehdannut myöntää suudelmaansa.

Sitä vastoin hän lausui niin kevyesti kuin vain taisi;

- Välttämättömimmän.

- Mutta...Mutta sinähän haihdut pois! Kokonaan!

Vladimirin järkyttyneisyys yllätti Epionen, sillä hän ei ollut vielä kertaakaan nähnyt tätä vastaavassa mielentilassa.

Miehen kylmä rauhallisuus ja terävät kielenkannat olivat nyt täysin tiessään. Näkyikö hänen silmissään jopa suunnatonta surua tai tuskaa?

Ei. Epionella ei ollut nyt aikaa etsiä paljastamilleen tunteilleen
vastakaikua, vaan hänen oli toimittava kun vielä voi.

- He näkivät kaiken, hän viittasi kauempana seisoviin ihmisiin, jotka tähyilivät heihin epäluuloisin, mutta selvästi myös varsin uteliain katsein.

-Jos haluat tietää, mitä käytännössä tein kysy sitä heiltä, mutta ennen sitä sinun on varmistettava, että he todella ymmärsivät mitä tarkoitin. Että he ymmärtävät nyt ihmisten luokittelun vääryyden ja kaikkien tasavertaiset oikeudet.

- No tule sitten mukaan, mennään heti, Vladimir sanoi tarttuen naisen kämmeneen tavoittaen kuitenkin järkytyksekseen vain tyhjää ilmaa.

Epione nosti käsiään ja huomasi kämmentensä kadonneen jo kokonaan. Hänen aikansa oli käymässä vähiin.

-En voi. Annoin viimeisetkin rippeeet maanpäällisestä elämästäni -jotka minulle kuoltuani vielä jätettiin- sinulle.

Pian minua ei enää ole. Ollenkaan.

Vladimir oli nyt kääntynyt kokonaan häntä vastaan, tuijotti mitään sanomatta, räpytti vimmatusti silmiään ja pudisteli huomaamattomasti päätään. 

-Miksi...miksi sinä teit niin? 

- Tajuat sen kyllä kun vähän mietit. Ja viimeistään kun kysyt heiltä, Epione totesi nyökkäyttäen päätään ihmisiä kohti, jotka olivat jo vähitellen alkaneet lähestymään heitä.

Hän ei ollut varma miksi tunteiden myöntäminen niiden kohteelle oli niin vaikeaa eritoten kun hän tiesi elämänsä pian päättyvän.

Kenties hän ei vain ollut ehtinyt käsitellä niitä itsekään tai sitten vain....

Vladimir näytti sitä vastoin olevan täysin varma siitä, mitä halusi, sillä hän katsoi Epionea niin syvästi ja tiukasti, ettei viesti voinut jäädä epäselväksi.

-Minä haluan kuulla sinun sanovan sen, mies sanoi astuen aivan naisen- tai sen, mitä tästä oli jäljellä- eteen. 

Epione katsoi hetken ylös tämän silmiin aprikoiden oliko tämä jo tajunnut hänen tunteensa saati sitten toivonutkin niitä, mutta käänsi katseensa nopeasti alas jalkoihinsa koska ei enää tuntenut niitä.

Eikä ihme, sillä nähdessään, ettei niitäkään enää ollut tai näkynyt hän tiesi aikansa olevan ohi.

- Lupaa minulle, että varmistat sen mitä juuri pyysin. Niin kaikkien elämä muuttuu paremmaksi, kun uskonto ja sen opit määrittävät henkineen kaikkineen täällä niin paljon, hän puhui niin nopeasti kuin vain pystyi.

- Tee se koska minä r-......

 Ääni, jonka hän päästi huuliltaan pääsi kuitenkin hiipumaan eikä siitä muodostunut enää sanoja. 

Epione ei sitä itse nähnyt, mutta hänen kasvonsa alkoivat muun kehon lailla hiipumaan pois.

Niinpä Vladimir toimi. 

Hän painoi huulensa naisen pois hiipuville huulille suudellen tätä pitkään ja estoitta tietämättä tunsiko tämä enää hänen kosketustaan, sillä Epionen kasvot himmenivät ja katosivat lopulta kokonaan niin että lopulta hän suuteli vain tyhjää ilmaa. 

-Minä rakastan sinua, Vladimir sanoi hiljaa ilmaisten näin sekä omat, että Epionen kesken jääneen lauseen tunteet.

 

  

Tapahtumia Epionen kadottua

Epionen kadottua paikalla olleet ihmiset järkyttyivät tunnistaessaan Vladimirin- selvääkin selvemmän vampyyrin, josta pitäisi hankkiutua mitä pikimmin eroon. 

Häntä syytettiinkin alkuun Epionen katoamisesta ja tuhoamisesta, kunnes hän onnistui muistuttamaan näitä ihmisiä omasta tilanteestaan Epionen puheen aikana - puukotuksesta, josta hän selvisi vain koska tämä alunperin aatelinen, enkelin tapainen haamu pelasti hänet.

Kun ihmiset alkoivat lopulta ymmärtää, mitä oli todella tapahtunut alkoi sana " enkelien ja itse luojan tahdosta " levitä ympäri kaupunkia ( "  Itse Herra laskeutui alas taivaasta lähettäen ylienkelinsä tuomaan meille sanaa.

Tuo enkeli sanoi meille; iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen- kohtelee muita paremmin kuin me olemme aiemmin tehneet. Syntisten parannusten myötä koko kaupunkimme kirkastuu entisestään- enkeli antoi siitä jopa esimerkin suutelemalla vääräuskoista alhaista, pelastaen tämän kuolemalta.")

Kun tämä saavutti kirkon ja sen pappien ym. työntekijöiden korvat, ei kukaan heistäkään halunnut kyseenalaistaa Herran sanaa, vaan päinvastoin- pian kirkko alkoikin toimia kuten Epione oli jo eläessään toivonut eli kannustaa hallitsevassa asemassaan ihmisiä tasarvoisuuteen, lopetti aloittamansa luokittelun sekä alkoi mm. antamaan ruoka ym. lahjoituksia köyhimmille/heikommassa asemassa oleville osoittaakseen olevansa heidänkin puolellaan.  Vladimir, joka oli saavuttanut aiemman  pelätyn roolinsa ohella myös kunnioitusta enkelimäisen haamun (Epionen) kosketuksen ja pelastuksen kautta  ei jäänyt vain tarkkailijan rooliin vaan pyrki Epionen toiveiden mukaisesti  varmistamaan, että kaikki sujui juuri niin kuin nainen oli toivonutkin.

Periaatteessa vain hänen läsnäolonsa riitti pitämään asiat raiteillaan niin kokouksissa, kirkollisissa tapahtumissa ym.  

Hän hyödynsikin asemaansa vielä pitkän aikaa Epionen kadottua ennen kuin lähti jatkamaan matkaansa kaupungista, jonne oli pysähtynyt vain ohikulkumatkallaan tietämättä kohtaavansa siellä todellisen enkelin, jota rakasti enemmän kuin mitään tai ketään.

  

Vielä näin loppuun tekstinpätkä, jonka tapahtumat tapahtuvat itse tarinan jälkeen

- Kunpa tietäisit kuinka paljon todella välitinkään sinusta, Vladimir lausui hiljaa ääneen noustessaan muistomerkiltä, jonka oli asettanut kirkon pihaan.

- Tulisit takaisin Epione, niin voisin näyttää sen sinulle.

Näkisit samalla mitä me saimme aikaan....Mitä sinä sait aikaan.....hän jatkoi nieleskelleen itkuaan niin kovin, että se teki jo kipeää.

Nyt kun kaikki oli todella niin kuin pitikin- mikään ei ollut muuttunut huonompaan suuntaan ainakaan pariin kuukauteen - Vladimir tiesi, että oli tullut hänen aikansa lähteä ja jatkaa matkaansa.

- Minun täytyy nyt mennä. Kuten varmasti tiedät , en ollut edes jäämässä tänne- en ennen sinua.

Sen kuitenkin lupaan, että jos täällä menee koskaan mikään pieleen tai tilanne palaa siihen samaan ikävään epätasa-arvoon , niin minä tulen takaisin ja järjestän kaiken taas paikoilleen. 

Teen sen, koska sinä et enää pysty.

 Sinun on näes hyvä tässä. Lepää vain rauhassa rakas.

Vähän haikeampaa tarinaa tällä kertaa, kiitos, jos pääsit tänne asti ❤