Halloween humua

 

Heipparallaa!

Nyt näin syksyn kourissa on aika jättää valitettavasti kuvatarina tauolle ja jäädä jälleen kerran odottamaan kevättä- ympäristössä tapahtuvat muutokset esim. lehdettömät puut kun ovat niin näkyvä muutos tarinan ympäristössä että niiden kanssa vuorottelu sekoittaisi tarinan ajallista kulkua liian paljon. 

Niinpä yritänkin saada julkaistua tänne blogin puolelle vähän muuta; kuvia, hahmopostauksia ym. ettei koko blogi vaivu unholaan ensi vuoteen ja kevääseen asti😅 

Näin Halloweenina tulin esimerkiksi itse kuvailleeksi varsin paljon teemaan sopivia kuvia ( ainakin viime vuoteen verrrattuna, jolloin tulin ottaneeksi vain pari hassua kuvaa `:D). 

-Kyllä näin värittömän ja karun vuodenajankin Halloween on varsin inspiroivaa aikaa jolloin pääsee käyttämään oikein kunnolla mielikuvitusta ja luovuutta 🎃

Tämän vuoden Halloween kuvissa esiin pääsivät aika lailla sellaiset nuket, jotka ovat joko hahmoltaan tai ulkonäöllisesti "pelottavia".

-Sellaisia itseltäni löytyykin ja no, muutama ei edes enää ehtinyt näihin kuviin.

Näissä kuvissa tulee omalla kohdalla varsin hyvin esiin myös editointi, jota olen vastikään oppinut toteuttamaan😅( kiitos poikaystävän ❤).

Näihin ensimmäisimpiin kuviin olenkin juuri editoinnin osalta kaikista tyytyväisin.

Ihanainen Kuvira nousi näissä kuvissa niin tähdeksi❤

 Olen jo nukkeiluni alkuajoista asti toivonut vielä jonain päivänä toteuttavani vastaavanlaisia, eläväisiä kuvia ja nyt se sitten tapahtui (seitsemän vuotta siihen meni, mutta oli se odotuksen/oppimisen arvoista😅👍).

Näissä kuvissa kaikki- värit, sävyt, tunnelma....-kaikki on kyllä niin kohdallaan👌

Kyllä Kuvira selvästi tässä heti painajaisesta havahduttuaan tuntee jonkun muunkin olevan huoneessa....Eikä tuo tunne näytä olevan siten painajaista parempi.....

Tarinansa mukaan puuksi vähitellen muuttuva, noiduttu ja kirottu Kona oli myös olennainen valinta Halloween kuviin.

Olen tähän asti saattanut vaan tuijotella sitä kotona hyllyllään ja odottaa juuri tätä ajankohtaa.

Kona pääsikin siis näin Halloweenin myötä viimein oikeuksiiinsa

-onnistuen siinä paremmin kuin hyvin❤ 

Witcher oli vuorostaan kuin luotu keskelle pimeää imemään kaikkea valoa ympäriltään.

"Kun imen kaiken valon itseeni, jää jäljelle vain pimeys ja sen luomat hirviöt ja pelot.

Teille jäävät vain hirviöt ja pelot!....."

Siis ihan pikkupätkä tarinasta, josta Witcher on ↑

Myös muutama Tae pääsi mukaan Halloween tunnelmiin. 

-Kuten vampyyrin luonnostaan kuuluukin; yllä siis Unalaq, joka sai kunnian-hiuspehkoineen kaikkineen´:D - edustaa vampyyri hahmoisia Pullipejani.

Ja sitten tämä ihanuus; Reinard ❤

Pidän näistä hänen kuvistaan kovasti :D Puolkuolleen ylösnousemus välittyy näistä niin hyvin ja ennen kaikkea Reinard sopii tähän kuin nakutettu✨

Myönnetään, näissä kuvissa editoinnin olisi voinut jättää poiskin. Valitettavasti itse kukkkapenkki, josta tämä puolkuollut alunpitäen nousi😅 ei ollut kuitenkaan kovinkaan Halloweenmainen, minkä johdosta pitikin luoda tämä maisema ja tunnelma itse.

Tähän väliin vähän kirkkaampaa kuvaa, jossa siis Abby, joka ei nyt erityisen pelottava ole, mutta sopi tämän kuvan teemalta edeltävän ja seuraavien kuvien joukkoon.

-Liekö hänkin jo kuolemaa tekemässä?.......

Itse kuolemaan johdattelija- tai siltä Phasma näissä kuvissa ainakin vähän näyttää- edusti vuorostaan ainoana Dal nukkeja.

Hänen kuviensa viesti käykin luurankojen ohella kämmenestä lukemalla varsin selväksi💀

 

Ja ihan näin lopuksi-jottei pääse ihan unohtumaan- niin tulihan sitä Pullipien ohella kuvattua myös yksi BJD- nukeistani vastaavissa tunnelmissa. 

Ohessa siis uusin BJD:ni Kalma❤ ( Dollzone Eugenia), jonka tulin hommanneeksi tuossa syys-lokakuun vaihteessa.

Hän on hahmoltaan puolkuollut ja osa samaa tarinaa kuin Pride, Dorothy ja Näsiä (tuosta tarinasta lisää myöhemmin kun julkaisen  BJD- nukkejeni hahmopostauksia. Kalmastakin lisää siis paremmin myöhemmin).

Jo ulkonäöllisesti ja hahmoltaan Kalma oli kuin luotu näihin Halloween kuviin👍

Hänet tuli sattumoisin kuvattua siinä samaisessa kukkapenkissä missä aiemmin nähty Reinard😅- tämä puolkuollut oli vain helpompi saada sopimaan kuvaan niin, etteivät kuvat vaatineet suurempaa editointia eli tulipahan tähän postaukseen saatua edes yhdestä nukesta editoimatonta materiaalia. 

Näin siis tänä Halloweenina, kiitos kaikille ja näin vielä myöhäiset Halloweenit kun eilenhän se jo oli❤🎃

Mariko

Mariko

Hei

Julkaistaanpa hahmopostausta näin vaihteeksi.

Nyt esittelyyn pääsee toinen BJD tyttöni Mariko💓 Candicen postauksessa - jota tuli tätä postausta tehdessä vielä vähän paranneltua- tulee jo hieman avattua itse tarinaa, mutta koska se on keskittynyt/ tullut kuvattua pienen Candicen näkökulmasta niin lienee paras avata sitä vanhemman hahmon näkökulmasta eräänlaisena kehyskertomuksena.

Sisältövaroituksena voin antaa tälle postaukselle varoituksen  väkivallasta, pahoinpitelystä ja seksistä/seksuualisesta hyväksikäytöstä.

Mariko on siis 20-vuotias nuori nainen, joka syntyi Candicen tapaan haltiavaltaisen Royaltemen valtakunnan viereiseen "voimattomien ihmisten rupukylään".

Hänelläkään ei siis ole minkäänlaisia voimia, mutta Candiceen verrattuna hänellä oli  hyvä ja luotettava perhe.

Hän myös kouluttautui korkealle tasolle aikana, jolloin haltiat alkoivat kieroilla ja juonitella voimattomia ihmisiä vastaan saaden aikaan taantumuksen aikakauden, joka vaikeuttikin monien ihmisten elämää. 

- Tämän saivat karvaasti kokea siis Candicen vanhemmat-vain muutaman vuoden Marikoa vanhemmat Patricia ja Gregory- jotka menivät kihloihin heti opintojensa päätyttyä ja yrittivät lastakin jo varhain jättäen työelämänsä täysin sivuun. 

Patrician ja Gregoryn rakkaustarinan ohella oli Marikollakin tautallaan omat kuvionsa; hänellä meni siis jo lapsesta asti hyvin, eikä hän ollut kiinnostunut kenestäkään tms. mutta hänen epäonnekseen joku oli hänestä.

Kun hän oli vasta 14-vuotias, nuori miehen alku Dennis osoitti kiinnostusta ja charmiaan itseään nuorempaan tyttöön. 

Tämä hämmensi Marikoa, joka oli jo alemmilta luokilta asti  päättänyt keskittää kaiken tarmonsa opiskeluun, eikä niinkään uusien ihmissuhteiden luomiseen. 

Dennis onnistui kuitenkin vakuuttamaan hänet ja saattelemaan tämän jopa jo viikon tapailun jälkeen makuuhuoneen puolelle.

***

Pätkä tekstiä kyseisestä tilanteesta, joka on kuvattu siis Marikon näkökulmasta.

Dennis katsoi minuun odottavasti sängyltään johon oli asettunut haarat levällään, housut sentään vielä jalassaan, kädet kuitenkin puuskassa ja vino hymy kasvoillaan. 

En kuitenkaan tiennyt mitä tehdä. Oliko hän todella pyytänyt minua riisuutumaan edessään? Ja vieläpä ihan noin vain? 

Jos tai kun päätyisimme niin pitkälle se olisi itselleni ihan ensimmäinen kerta, menettäisin siinä neitsyyteni ja....

- Ei sinun tarvitse pelätä, Dennis lausui yllätten ja kun nostin katseeni huomasin hänen pomppaneen ylös sängyltään ja palanneen minun rinnalleni.  Hän tarttui käteeni ja alkoi vähitellen hivuttautua takaisinpäin vetäen minua perässään.

En vastustellut, vaan otin askeleen ja sitten toisen. 

Vasta siinä vaiheessa tajusin jääneeni tuijottamaan Dennisiä suoraan syvälle silmiin, mitkä ilmeisesti vetivätkin minua mukanaan aina sängyn vierelle asti johon Dennis pysähtyi irrottaen otteensa kädestäni ja nostaen sitten molemmat kätensä poskilleni irrottamatta vieläkään hypnoottista katsettaan minusta.

- Olet niin kaunis Mari, hän lausui pehmeästi.

- No...en sen kauniimpi kuin kukaan muukaan.

Dennis naurahti sivellen hieman hiuksiani.

- Olet niin vaatimaton, kuulehan....

Poika heittäytyi rinnaltani yllättäen sängylleen. Kääntyessään siinä kyljelleen ja nojautuessaan  toiseen olkapäähänsä hän näytti loppupelissä kuin viettelevältä patsaalta. 

Aivan kuin hän yrittäisi vietellä minut kehollaan rinnalleen ja no...avautumaan ja riisuutumaan itselleen.

-Alkaa olemaan jo aika myöhä.....koetin sopertaa pitäen katseeni tiukasti makuuhuoneen lattiassa. 

Kun nostin katseeni järkytyksekseni huomasin Dennisin vetäneen jo housutkin jalastaan. Hän virnisteli leveästi kohotelleen samalla kulmiaan, aivan kuin tämä tilanne olisi jotenkin ennalta suunniteltu ja sovittu ja minun tulisi toimia sen mukaisesti- vastata hänen kutsuunsa.

En kuitenkaan voisi tehdä niin. 

- M-m-minun täytyy... yritin sopertaa uudelleen kun aloin vähitellen  vetäytymään poispäin sangyltä. 

Minun oli päästävä pois. Sisälläni syttynyt ikävä kihelmöinti oli levinnyt jo koko kehooni ja kiihdyttänyt sykkeeni pakokauhumaisiin lukemiin.

-Emmehän me olleet puhuneet mistään tällaisestä enkä minä kokenut edes olevani vielä valmis kohtaamaan häntä tällä tasolla. 

Ei kukaan tekisi  näin vain viikon tuntemisen jälkeen.

Ojensinkin kättäni huoneen oven kahvalle, jonne olin onnistunut peruuttamaan poistuakseni kuin huomaamatta paikalta.

Dennisin liikkeet olivat kuitenkin paljon arvaamattomammat ja nopeammat kuin omani, sillä ennen kuin ehdin kiljahtaa hän oli jo tarttunut toiseen käteeni ja kiskaissut minut ronskisti  ensin itseään vasten ja sitten tuupannut minut sängylleen.

- Älähän nyt Mari, kutsut ovat vielä kesken ja paras osa on vielä toteuttamatta, hän hyrisi patsastellen tovin siinä edessäni kuin hakien ihastuneita huokauksia tai anomuksiani, jotta saisin hänet lähelleni. 

En kuitenkaan tehnyt niin saati mitään, vaan makasin vain pelosta jännittyneenä siinä hänen edessään sängyllä kunnes miehen alku teki itse siirtonsa ja asettui hajareisiin minun päälleni. Samalla hän liutti kätensä paitani alle alkaen sivellä paljasta ihoani joka nousikin kananlihalle sykkeeni kiihtyessä ensisestään. 

Dennisille se näytti olevan kuin jonkinlainen merkki, sillä yhtäkkkiä hän tarttui käsillään kumpaankin ranteeseeni painaen minut entistä tiiukemmin sänkyään vasten. 

Ennen kuin ehdin alkaa rimpuilla saati kieltää häntä hän tukahdutti niin hengitykseni kuin vastalauseeni  kovalla suudelmallaan.

Pakokauhuni nousikin aivan äärirajoilleen, silä tiesinhän etten enää pääsisi karkuun....

Pikkufaktoja 

-Marikon koko nimi on Mariko Miriam Chersterfield. 

Candicen adoption yhteydessä hän päätti antaa sukunimensä myös tälle, jotta tämä ei tulisi koskaan yhdistäneeksi itseään biologiseen isäänsä Gregoryyn, joka oli ikävällä tavalla tunnettu seksuaalisista pakkomielteistään ja omien humalpäisten väitteidensä mukaan vielä haltiasukuinenkin. 

- On luonteeltaan hyväsydämminen, rakastava ja luotettava.

 -Mariko osasi löytää asioista  jo ennen Candicen tuloa elämäänsä niiden hyvät puolet, vaikka joutuikin itse kokemaan kaikkea ikävää eikä elämä Royaltmen valtakunnan tuntumassa ollut muutenkaan hyvää ja helppoa.

Tästä huolimatta hän piti ajatuksesta, että olisi itsekin haltia;  sellainen, joka ratkaisisi haltioiden ja ihmisten väliset ongelmat ja kiistat ajaen täten rauhan ja tasa-arvon asiaa. 

-On aina uskonut löytävänsä elämästä tosirakkauden, joka vain nostaisi hänet syliinsä eikä päästäisi ikinä irti.   

- Tosirakkaus ajatuksistaan huolimatta Mariko koki itse olevansa huono ottamaan vastakkaiselta sukupuolelta/ kumppaniltaan intiimiä hellyyttä vastaan.  

Peitteli tätä perustein "aina on tärkeää tuntea kumppaninsa kunnolla ennen sänkyyn siirtymistä",

Aivan tottahan tämä on, mutta Marikon kanssa sai odottaa maailman tappiin asti ennen kuin hän itse oli vapaaehtoisesti halukas petipuuhiin.

Tämä pohjautui hänen ikäviin kokemuksiinsa seksin suhteen- hän ei ollut kertaakaan itse ollut halukas seksiin kumppaniensa kanssa vaan oli päätynyt joka kerralla raiskauksen uhriksi.

Hyväsydämmisyytensä kautta hän vain pyrki aina antamaan anteeksi/unohtamaan kokemansa ja ajattelemaan, että mahdollinen  seuraavaa kumppani on edellistä parempi eikä tee samaa vääryyttä kuin edellinen.

Valitettavasti näin ei käynyt kuitenkaan vielä pitkään aikaan. 

- Menetettyään neitsyytensä ja tultuaan samalla raiskatuksi Mariko selvisi ilman raskautta. Valitettavasti eräällä toisella kertaa, nelisen vuotta myöhemmin hän ei ollut yhtä onnekas, vaan sattui tulemaan raskaaksi. 

Tämä oli nuorelle ( tuolloin vasta juuri täysi-ikäiselle) naiselle järkytys. 

Hän pääsi kyllä kantamastaan lapsesta, mutta ei pystynyt useaan vuoteen antamaan itselleen anteeksi, vaan vältteli miehiä kaikin keinoin parin vuoden ajan.

 Palatessaan kunnolla ihmisten pariin usemman vuoden takaisen abortinsa jälkeen Mariko ei enää onnistunut täyttämään miesten odotuksia.

Oli selvää että hän miellytti vastakkaisen sukupuolen silmää edelleen tehden nämä kirjaimellisesti aivan hulluksi tunteissaan. 

Makuuhuoneen puolelle Mariko ei kuitenkaan ollut valmis enää menemään- ainakaan vapaaehtoisesti.

Tämä oli suuri pettymys monille miehistä, mutta eritoten eräälle tietylle.

Kyseessä oli siis Gregory- Candicen isä, josta oli tullut kylällä varsin tunnettu juoppo ja seksuaalisesti pakkomielteinen mies, jota naiset ennemmin pelkäsivät kuin halusivat seurakseen.

Ei Marikokaan halunnut, mutta minkä hänkään ahneen himokkaalle miehelle mahtoi? 

Hän vastusteli miehen lähentelyjä ja firttailua kyllä pitkään ja sitkeästi, mutta tämä lopetti vasta kun Mariko päätti lopettaa hienotunteisuutensa ja sanoa tälle suoraan mitä tästä oikein ajatteli. 

Gregory pettyi pahemmin kuin Mariko olisi saattanut edes kuvitella- niin pahasti, että julisti hoitelevansa naisen päiviltään jos ei pääsisi tämän kanssa sänkyyn. Niin tulisi varmistettua, ettei kukaan muukaan pääsisi hänen sijastaan. 

Mariko lähtikin karkuun, muttei pitkälle pötkinyt joutuen näin Gregoryn kynsiin, jolloin mies hakkasikin hänet liki kuoleman kieliin . 

***

Pätkä tekstiä, jossa Mariko Gregoryn otteessa.    

- Päästä minut... voihkin vaivoin huulieni välistä. 

Gregory oli painanut minut maahan jalallaan, eikä selvästikään aikonut hellittää otettaan.

-Voisimmeko siirtyä jo kamarille, vai haluatko edelleen leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa?

-En minä mitään leiki!....En vain ...en vain halua sinua! Etkö jo usko!

Gregory kumartui hieman eteen, virnisti hetkellisesti ja sanoi sitten häijysti;

-Jos et halua minua, et saa ketään muutakaan- enää koskaan.

Viimeisimmät sanat jäivät kaikumaan päähäni kun jäin tuijottamaan mahdollisimman uhmakkaasti hänen haltiamaisiin, sinisiin silmiinsä.

Ne eivät olleet haltian silmät, hän ei ollut haltia, mutta....oli niissä silti jotain....

- Vastaisuudessa et enää kieltäydy seurastani- tämä oli viimeinen tilaisuutesi, Gregory murahti ja toimi niin nopeasti etten ehtinyt reagoida kunnolla.

Hän iski kätensä kaulani ympärille ja puristi niin kovaa, ettei henkeni enää kulkenut.

Vasta kun aloin päästellä pihiseviä, korahtavia ääniä hän hellitti otteensa vetäen kätensä nyrkkiin.

En ehtinyt kuitenkaan toipua kunnolla, kun tunsin jo hänen iskunsa vatsaani. Se tukahdutti vaivaisia hengenvetojani entisestään saaden tuntemani tuskan vain kasvamaan sisälläni.

Nostaessani vaivoin katseeni takaisin Gregoryyn näin hänen jo tähtäävän iskua kasvoihini. 

Eikä hän empinyt. 

-Ei sitten kertaakaan useamman iskunsa aikana, jotka osuivat vaivatta kasvoihini, sillä eihän minusta ollut enää väistämään häntä. Tunsin kasvojeni kuin turpoavan ja tajuntani hälvenevän kun hengitykseni kävi raskaaksi ja kaikki ympärilläni hämärtyi lopulta kokonaan.

En tuntenut enää mitään saati tiennyt kauanko Gregory siinä tuhoani jatkoi.

Tapahtuman jälkeen Mariko päätyi sairaalaan ollen siellä tajuttomana ties kuinka kauan. Tullessaan tajuihinsa hän muisti kuitenkin heti mitä oli kokenut ja päättikin olla enää koskaan sortumatta yhdenkään miehen käsivarsille saati lähestymättä näitä sen paremmin. 

 Näin kuitenkin kävi kun hän sai uuden ystävän ennen pakenemistaan lastenkodin tiloihin, jossa tapasi Candicen.

Kyseessä oli siis Jacky, nuori mies, jonka kanssa Marikolla sujui kaikista siihen mennessä kokemistaan miehistä pisimpään ja parhaiten.  

He olivat onnellisia tullessaan toimeen kuin parhaat ystävät konsanaan.

-Aina siihen aamuun asti kun Jacky ehdotti heidän etenevän pitemmälle käyttäen kuitenkin ehkäisyä. 

Tämä oli Marikolle kuitenkin suuri järkytys- hänellä kun oli jo niin paljon ikäviä kokemuksia seksin suhteen johon hänet oli joka kerta pakotettu vasten tahtoaan, ettei edes ehkäisy helpottanut hänen pelkoaan- hän joutuikin shokkiin ja pakeni sekavassa mielentilassa miesystävänsä luota.  

Koska hän pelkäsi tämän lähteneen hänen peräänsä ja 

haluavan hakata hänet hän ei piiloutunut omaan kotiinsa vaan juoksi kylälle etsien sieltä piilopaikkaa. 

Hädissään ja taakseen turhaan vilkuillessaan - Jacky kun ei ollut lähtenyt hänen peräänsä- Mariko ei tullut kiinnittäneeksi huomiota mihin loppupeleissä juoksi ja piiloutui- täten hän riuhtaisi vain ensimmäisenä avautuvan oven auki kyyristyen sen taakse piiloon saaden vastaansa yllättyneet lastenkodin hoitajat. 

Nuoren naisen kummeksuttavasta sisääntulosta huolimatta he kuitenkin ilahtuivat kun erehtyivät luulemaan häntä adoptiota suunnitelleeksi naiseksi. 

Täten Mariko saateltiinkin tutustumaan lapsiin joiden joukossa oli myös pikku Candice.

***

Pätkä tekstiä jossa Mariko ja Candice kohtaavat ensi kerran. 

- Kuvaamasi asuinolot, jotka voisit lapselle tarjota kuulostivat oikein hyviltä. Katsele heitä siis aivan vapaasti- nyt on leikki-aika joten he ovat virkeimmillään ja siten myös helpoimmin lähestyttävissä.  

En vastannut hoitajalle mitään, nyökäytin vain epämääräisesti päätäni- kyllähän tiesin että olin tehnyt sen kaiken vain koska en ollut saanut mahdollisuutta selittää etten ollut täällä etsimässä itselleni lasta, pikemminkin päinvastoin. 

Nyt heitä kuitenkin juoksenteli ja leikki siinä edessäni enemmän kuin tusina- suurin osa ihmisiä, kenties joku haltiasukuinenkin....

Silmäiltyäni hetken ympäristöäni päätinkin asettua pyöreän pöydän ääreen, joka oli asetettu syrjään, mahdollisimman kauas lasten jaloista. Parhaimmillaan kävisikin niin, etteivät he edes huomaisi minua ja pääsisin täältä lopulta pois ilman lasta.  

Siinä kuitenkin istuessani, lapsia silmäillessäni katseeni sattui osumaan muita syrjemmällä- pöytäni tuntumassa- seisovaan  pienen pieneen tyttöön. joka ei voinut olla yli kuusivuotias.

Katseltuani häntä hetken en voinut olla säälimättä häntä.

Hän oli ikäisekseen varsin pieni ja näytti melkein jopa aliravitulta. Hän ei leikkinyt muiden lasten kanssa vaan seisoi siinä sivussa kuin varmistaakseen, ettei olisi muiden lasten tiellä tai tulisi ylipäänsä huomatuksi.

Hänen vaaleanpunaiset hiuksensa ja vaatetuksensa pistivät itselläni kuitenkin silmään.

-Ellei hänen muu rakenteensa ja olemuksensa olisi puhunut jo puolestaan häntä olisi voinut melkein luulla jopa haltiasukuiseksi.

Empatiakykyni estikin minua olemaan huomioimatta tyttöä sen enempää joten niinpä, alkuperäisestä suunnitelmastani poiketen kutsuin hänet luokseni, tarjosin lasin vettä kannusta, joka oli jätetty pöydälle ilmeisesti minua varten sekä paikan istua seuraani.

Kun hän joi, huomaisin uupumuksen hänen kehostaan.

"Mikä sinun nimesi on?"kysyin varovasti,

Tyttö väisti katsettani, mutta nosti sen lopulta uudelleen sopertaen hijaa; 

"Ca-ca-ca....."

"Hei, älä pelkää. En tee sinulle mitään pahaa. Haluaisin vain tietää kuka olet."

Tyttö näytti empivän hetken. Kenties tällainen, että joku kiinnitti häneen huomiota tai ylipäänsä huomasi hänet oli hänelle uutta ja vaati häneltä siksi pohdintaa sen suhteen luottaisiko hän minuun vai ei.

"Candice" , tyttö lausui viimein.

Nyt kun hän viimein katsoi minua suoraan silmiin tajusin tuntevani nuo silmät.

Olin nähnyt ne kerran aiemminkin ja sitä kertaa en tulisi unohtaneeksi koskaan. Mutta jos tytöllä oli tuonväriset silmät se ei voinut tarkoittaa muuta kuin, että....

Silloin näin kuin kuvanauhalla sen mitä tyttö olisi voinut itsestään ja lastenkotia edeltäneestä elämästään kertoa.

Eikä se ollut mitään kaunista katsottavaa. 

" Candice? Sehän on oikein sievä nimi. Melkein kuin Candy eli karkki" .

Tyttö alkoi tirskua huvittuneena.

Alun arkuuden ja epävarmuuden jälkeen hän näytti jo piristyvän. Ja mikä yllättävintä tunsin äitimäisen rakkauden ja lämmön- vaistojen ja huolenpidon kasvaneen sisälläni kuin itsestään.

Eikä se tuntunut pahalta, vaan päinvastoin.

"Sinäkin olet oikein sievä. Ja jos minulta kysytään niin teistä lapsosista kyllä kaikkein ihanin", jatkoin estämättä hymyä nousemasta kasvoilleni.

"Nyt ei ole karkkipäiväni, mutta minulle taisikin käydä sitäkin suurempi onnenpotku kun törmäsin sinuun, sillä sinähän olet kuin pieni namunen." 

  

Ja tästähän se yhteinen elämä sitten lähti.

Uuden elämän  vaikutuksista ja pienistä haasteista on sepustettu tarpeeksi jo Candicen postauksessa, mutta mainittakoon sen verran, että Mariko itse päätti opettaa Candicen pitämään itseään isosiskonaan eikä äitinään, vaikka hän oli tämän adoptoinutkin. 

Kenties äidin rooli olisi muistuttanut häntä liikaa abortissa menettämästään lapsesta tai sitten hän vain piti itseään liian nuorena 

kantamaan tuota titteliä. 

Candicen postauksessa ei myöskään mainittu juurikaan tämän adoption jälkeisistä ajoista, jolloin ehti tarinan mukaan tapahtua vielä paljonkin. 

Mariko ja Candice  asettuivat siis asumaan aivan Royaltmen haltiavaltakunnan ja ihmiskylän rajalle, minkä johdosta Marikon ei tarvinnut enää koskaan kohdata Jackya- viimeisintä miesystäväänsä, jonka luota pakeni kohdaten sattumalta Candicen- sillä kyseinen alue oli hyvin pelätty ihmisten keskuudessa, jotka ymmärsivät haltioiden hirmuvallan olevan siellä lähempänä kuin missään muualla. 

Mariko ja Candice saivat kyllä kokea tämän, sillä Candicen haltiamaiset silmät kiinnittivät väkisinkin voimia hallitsevien ja haluavien huomion. 

Erityistä kiinnostusta osoitti nuori haltia Silas (hahmo jota en ole vielä nukettanut, mutta joka olisi tarkoitus nukettaa), joka on siis täyshaltia jolta puuttuivat vain haltioille ominaiset, kirkkaat ja värilliset silmät. Hän ottikin tavoitteekseen saada ne Candicelta, koska piti tätä suojattomana ja aivan liian heikkona puolustamaan itseään. 

Silasin hakeutuessa Marikon ja Candicen seuraan ja suosioon  tarjoten apuaan ym. Mariko ymmärsi kuitenkin nopeasti mistä on kyse.

Pelastaakseen Candicen Mariko päätyikin siten tekemään jotain, mitä ei ollut/olisi koskaan aiemmassa elämässään tehnyt; hän vietteli Silaksen itselleen.

Näin hän sai otteen haltiasta ja muodostettua Candicen ympärille kuin muurin, jota kukaan ei murtaisi ohittamatta ensin häntä itseään.

Loppupeleissä kävikin sitten niin, että Silas rakastui nuoreen naiseen aivan palavasti- ei siis samalla tavalla kuin Marikon aiemmat miesystävät, jotka olivat halunneet tämän vain sänkyynsä vaan siis aivan tosissaan rakastui.

Marikokin päätyi lopulta hakemaan lämpöä ja suojaa Silasista, vaikka olikin alkuun epäillyt ja osin vähän pelännytkin tätä; olihan haltia uhannut Candicea.

Mariko ei kuitenkaan voinut tunteilleen mitään, olihan hän aina uskonut löytävänsä elämästä tosirakkauden ja kun hän  todella tunsi näitä tunteita ensimmäistä kertaa ei niitä voinut kiistääkään. 

Ilman tätä haltiaa hän on olisi jäänyt ihan yksin ja ollut liian nuori käsittelemään ja kantamaan isoa vastuuta ja taakkaa, joka hänellä Candicessa   oli, joten hän hyväksyi täten lopulta tunteensa ja antoi itsensä rakastaa miestä oikein kunnolla.

Ja no, pienenä sivuseikkana se, että Silashan oli se mies jonka Mariko otti lopulta vapaaehtoisesti sänkyynsä, kun molempien tunteet paljastuivat toisilleen. 

Näin päästiin siis tästäkin traumasta ja luottamus heidän kahden välillä varmistui.

Ja ennen kaikkea Mariko saattoi olla varma, että pystyi tarjoamaan Candicelle turvallisen ja hyvän kodin ❤ 

Loppu hyvin kaikki hyvin siis ´:D :D

Tässä taitaa olla kaikki tämän postauksen  osalta.

Kiitos paljon jos jaksoitte lukea aina tänne asti :D❤ 

Palaillaan sitten seuraavan BJD:n kanssa kun saan sille  oman postauksen tehtyä (saa nähdä kauanko siinäkin menee, mutta pikkuhiljaa eteenpäin näidenkin kanssa :'D ) - kiitos tuhannesti lukijoille ja katsojille ❤

Suden sydän luku 8

Moikka!

 Nyt on tullut koko kesä nukkeja kuvailtua ja päästy kuvatarinassakin mukavasti eteenpäin.

On se kyllä paljon työtä vaatinut, mutta ollut samalla sen arvoista. 

Kokonaisuudessan miulla on kyllä tosi hyvä fiilis  menneestä kesästä nukkejen suhteen😄❤

Näin syksyn puolella olen syntymäpäiväni (23.9) johdosta hankkinut  muutaman nukenkin ja eiköhän niitäkin tule tässä pian jo kuvailtua🤗

-Syksy kun on väreiltään niin ihanaa kuvausaikaa, että paremmasta viis.

Talvella onkin sitten kuvatarinan osalta vähän ikävämpää, kun en viitsi silloin oikein kuvata kun yhtäkkinen vuodenajan muutos tarinassa ei oikein sovi kuvaan. Pitääkin siloin kuvailla nukkeja muuten vain, mutta näin rehellisesti sanottuna en halua edes ajatella talvea vielä ( silloin kun on niin kylmä ja olen itse sellainen vilukissa, etten oikein sovi yhteen sen kanssa).

-Eletään näin kuitenkin ihan hetki kerrallaan niin kyllä sitä kaikesta selvitään😊👍

Tulin tässä muuten saaneksi niiden toistaiseksi kuvaamattomien nukkejen ohella myös uusia vaatteita nukeille.  Ne ovat mummini virkkaamia ja tosi tyylikkäitä (osaan siis itsekin virkata, mutta koska en ole tehnyt sitä aikoihin oletan, että taidot ovat päässeet vähän ruostumaan😅).

Kuvassa näkyy vain muutama vaate, kun suurin osa niistä on BJD- nukeille. Tulevat kuitenkin  kaikki varmasti kuvissa/kuvauksissa näkymään- sydämmelliset kiitokset mummille ❤

 Ja no, ei se ole vain sää ja talvi mikä saattaa kuvatarinan kuvaukset tässä keskeyttää.

Itse tarinan päähenkilö Kromi lähti näes eilen Ranskaan customoitavaksi ja paluupäivästähän ei ole vielä tietoa. 

-Itselläni siis ensimmäinen kerta kun lähetän nukkeani customoitavaksi saati sitten ihan ulkomaille asti😧

Vähän jännittää, mutta eiköhän Kromi sieltä vielä palaa, toivon mukaa ennen talvea ja ensilumia.

Tästä lienee kuitenkin parempi siirtyä kuvatarinan uusimpaan osaan, jotten vain pitkitä postausta kuulumisilla entisestään 😅

Suden sydän

Luku 8: Matkalla elämään

 

Kromi: No, tässä tämä nyt olisi; kylän vastakkainen laita metsästä katsottuna.

Kromi: *pysähtyy* Täällä ei käy saati asu enää kukaan, joten voit olla täällä kaikessa rauhassa aina siihen asti kunnes koet voivasi palata metsään. 

Kromi: Kunhan vain muistatkin tehdä niin, sillä vaikka täällä ei viereisen pellon vuosia sirren tehdyn laajennuksen jäljiltä enää asukaan ketään.....

Kromi: ...en voi mennä takuuseen viljelläänkö peltoa edelleen tai tullaanko täältä jossain vaiheessa hakemaan jo vuosia sitten tänne jääneitä sekä kertyneitä romppeita.

 

Kromi: Näin väli-aikaiseksi mäyrä asumukseksi se on kuitenkin suht hyvä ja ympäristöltäänkin juuri sinulle sopiva.

Kromi: *laskeutuu alas* 

Kromi: Kunhan et vain mässäile tai hienostele olosuhteiden tarjonnan suhteen niin kaikki menee hyvin.

Tamminen: *loikkaa alas*

Kromi: No, mitä sanot? 

Kromi: Ei mikään huippulukaali, mutta kaiken tarpeelisen tarjoava "turvapaikka" kuitenkin, vaikka näin itse sanonkin. 

Kromi: Ensiksikin nuo puut ja pensaat peittävät runsaalla kukinnallaan näkyvyyden pellolta tänne tarjoten samalla sinulle oivat vaanimis mahdollsuudet....

Kromi: Mitkä tulevatkin tarpeeseen, sillä kasvuston takana on oheinen pelto, jolta löytyy taatusti saalista tuollaiselle kaikki ruokaiselle metsäsialle. 

-Ja koska kyseessä on pelto teidän mäyrien erityisherkku liero löytyy taatusti runsaslukuisena sen maaperästä.

Kromi: Ja viimeisimmäksi, muttei suinkaan vähäisimmäksi; sinulla on mukava pikku mökki ihan vaikka vain sadepäivien varalle.

Se ei sijaitse tietenkään maan alla, mutta halutessasi voit vuorata sen kuivalla heinällä, saniaisilla ja sammalilla.  

Kromi: En ole käynyt sisällä, mutta tuskin sieltä mitään hengenvaarallista löytyy...

Ja mikä vielä parempaa, jos sisätilat eivät miellytä tai et pääse sinne niin voithan aina pesiytyä myös mökin alle- kunhan vain pidät mielessä sen olevan väliaikaista. 

Tamminen: *siirtyy lähemmäs*

Kromi: -Aivan, niin minullakin sinua kamu.

Mutta ei hätää, kun vain palaat metsään niin minä olen jo siellä sinua odottamassa.

Tamminen: *hamuaa kättä*

Kromi: Ja juu, ehjin nahoin- vannon sen.

Kromi: *nousee ylös* Mutta jotta tulet näkemään sen minun täytyy nyt lähteä.

Kromi: Asetu sinä nyt vain kaikessa rauhassa tänne. Viikon tai parin päästä olemme taas yhdessä ja ties mitä hauskaa silloin keksimme ja  teemmekään. 

Tamminen: *röhkäisy* 

Tamminen: *asettuu mökin tuntumaan*

Kromi: *hymyilee*

Kromi: Huh, nyt kun tunnen Tammisesta hehkuvan rauhan voinen pitää sitä jo omana itsenään ja sivuuttaa ne mokomatkin paniikit siitä "luonnottomasta pedosta", joka voisi mukamas syödä jopa minut...

Kromi: Kun Tamminen pärjää ja rauhoittuu täällä, niin minäkin pärjään taatusti muutaman päivän yksin metsässä....Oli siellä metsän petoa tai ei.

-Heippa sitten kamu, nähdään pian!

Tamminen: *lyllertää takaisinpäin naksautellen kieltään levottomasti!

Kromi: Mitä? 

-No tietysti!

Totta kai aion jatkaa nyt metsään, niinhän se oli ihan alunpitäen tarkoituskin! Vain niin pääsen sinne vielä tämän päivän aikana ja siten....

Kromi: *havahtuu ja nostaa katseen ylös taivaalle*

Ei kun ei....Nyt alkaa olla jo yö!

Kromi: Miten ihmeessä se jäi minulta huomaamatta? 

Taidan olla täyssokea!

-Olisihan minun pitänyt tajuta se jo siitä, että Tamminen oli ylipäänsä niin pirteänä vielä tähän aikaan illasta- mäyrät kun hankkivat ruokansakin öisin jatkaen sitä tähän vuodenaikaan jopa aamuun saakka!

Kromi: Ja niin tekevät myös monet muutkin metsän pedot, vielä hurjemmat ja suuremmat kuin mäyrät.....

Kromi: Ei, ei! En saa alkaa epäröimään saati antaa pelolle valtaa...

En nyt kun olen lähempänä metsää- voittoani- kuin koskaan ennen! 

Kromi: On mietittävä tilannettani järjen kautta....

Olisi kenties nyt vain parasta löytää itselleni sopiva nukkumapaikka, niin, että saan itsekin rauhoituttua ja samalla kerättyä voimia niin, että jaksan ja pääsen todella huomenna metsään asti.....

Kromi: Nyt minulla ei kuitenkaan ole telttaa, missä nukkua, vaan minun on alettava elää luonnon ja sen olosuhteiden mukaan - tultava osaksi sitä.

Muut kyläläiset kutsuisivat minua varmasti tältä pohjalta jo eläimeksikin, mutta...kai sitä ajatusta voisi hyödyntääkin. 

Näin luonnossa, metsässä asuesssa ja eläessä on ajateltava kuin eläin...ajateltava kuin eläin...elettävä kuin eläin.....

Kromi: *hypähtää riemusta* Heureka, niin tietysti!

Kromi: Tietysti! Niinhän minä teenkin! 

Se on riskialtista piilossa pysymiseni kannalta, enkä todellaakaan pidä tällaisestä ees taas ramppauksesta, mutta alku on kaikessa aina vaikeaa joten pitäneekin vain edetä askel askeleelta kohti huomista ja uutta elämääni....  

Kromi: Mutta jotta en viivyttäisi sitä vain entisestään minun on nyt todella mentävä *säntää juoksuun*

-Pidä huolta itsestäsi Tamminen!

Kromi: Viikko tai pari niin olemme taas yhdessä!

***

*rapistelua ja kevyttä puuskutusta* 

Rashi: Huh, huh....

Tämän parempia makuualusia ei taida täksi yöksi löytyä....

Rashi: Mutta pienestäkin pehmukkeesta pitää olla hyvillään, vai mitä Hurttis?

Hurttis: * haukahtaa häntä vispaten* 

Rashi: Olen niin kiitollinen, että autoit minua.

-Ja vau! Tuo sinun löytösi on kuin Kultainen Auringonpoika Inkan aarre pelissä. Jättipotti siis!

Rashi: Tai siis.... Niin meidän ainakin pitää ajatella, vai mitä? 

Näin kadulla eläessä ......*viittaa katseellaan kadullle*

ei ole varaa nirsoilla. Ja on osattava myös jakaa jotta-......

?: Hienoa, että olet tuota mieltä.

Rashi: *hätkähtää* 

Rashi: Sinä....Mitä...mitä ihmettä hiuksillesi on-.....

Tai siis mitä ihmettä ja kummaa sinä teet täällä tähän aikaan yöstä?

Kromi: *tulee esiin varjoista*

Rashi: Tarkoitan...Oli miten oli olin kuule saada sydärin! On todella epätavallista kulkea kaduilla enää tähän aikaan- varsinkaan näin öisin!

Kromi: Okei, okei, rauhoituhan nyt. Ei ole mitään hätää, sillä  tarkoitukseni ei ollut tulla säikyttelemään sinua.

En vain sattunut tietämään että vietät yösi juuri täällä, pimeimillä kujilla jonne edes tähtien kirkas valo ei osu- vaikka onhan se nukkumista ajatellen paljon mukavampi ja loogisempi ratkaisu.....

Rashi: En minä täällä nuku. Olin vain keräämässä puhtaita, kuivia ja ehjiä makuualusia ihan näin yötä varten. 

Kylän kadut kun eivät ole kovinkaan puhtaita ja osa on turhan kivikkoisia nukahtamiseen ilman minkäänlaista suojaa. Näin varmistan vain, ett- 

Kromi: Aivan, aivan.....Tiesin, etten etsisi ja löytäisi sinua turhaan.

Tiedät selvästi paljon kadulla elämisestä ja juuri siksi tarvitsenkin sinun apuasi. 

Ihan vain sen verran, että- .....

Hurttis: *keskeyttää haukahtaen muutaman kerran*

Kromi: *antaa huomionsa herpaantua ja polvistuu koiran viereen*

Ai hei vaan Dusty.....

Tai siis niin, anteeksi: tarkoitan tietysti Hurttis. 

Oletkos ollut täällä auttelemassa Rashia vai? 

Hurttis: * haukahtaa pirteästi* 

Kromi: -Niin, niin minustakin. 

Kyllä se on kunnon koiran mitta, kuinka uskollisesti ja tunteella ihmistään tai ystäväänsä tukee. 

Hurttis: *urahtaa muutaman kerran*     

Kromi: - Ja niin ihan totta. Ei sitä mielellään näe ystäväänsä ilkosillaan kietoutuneena vain irallisiin vaatteisiinsa, jottei yön aikana tule kylmä....

Rashi: Öh...Öhöm...*rykii kurkkuaan* En millään tohtisi keskeyttää tätä teidän ilahduttavaa ja suorastaan sydäntä lämmittävää jälleennäkemistänne, mutta sattumoisin minä itsekin satun olemaan täällä ja kuulen kyllä mitä te....tarkoitan, mitä sinä minusta puhut...

Rashi: Eikä se mitä Hurttis sinulle ilmeisesti juuri kertoi ole kyllä totta! En ole ollut ilkosillani kadulla saati joutunut turvautumaan vain irrallisiin vaatteisiin pysyäkseni lämpimänä... Ainakaan tarkoituksella! 

Rashi: Ja mitä siihen kesken jääneeseen avunpyyntösi tulee niin 

arvostan kyllä ihailuasi kadulla elämistaitojeni suhteen, mutta mihin niitä ikinä tarvitsisitkaan- ilmeisesti uuden mallisten kenkien suunniteluun ....

Rashi: Niin valitettavasti nyt on tosiaan jo yö ja minun ja Hurttiksen on löydettävä vielä ainakin yksi kunnon makuualunen niin, että pääsisimme nukkumaan niin kuin tähän aikaan kuuluukin. 

- Ehkä sitten huomenna ehdin ja jaksan paremmin tarjota visuaalista näkemystäni sen uuden kenkämallisi kadulle soveltuvuuden suhteen...

Kromi: * silmäilee muovisäkkejä* 

Kromi: Sanoit juuri, että olitte kerämäässä noita säkkejä makuualusiksenne yötä varten. Meinaako se siis, että suosittelisit minuakin etsimään itselleni vastaavan, jotta saisin nukuttua taivasalla? 

Rashi: * jää tuijottamaan hämmentyneenä*

Kromi: Tai siis...nyt varmaan ihmettelet, miksi ihmeessä ylipäänsä tekisin niin....*vilkaisee välttelevästi poispäin*

Kromi: Mutta näin tiivistetysti - ja koska luotan sinuun- pääsin nyt viimein eteenpäin siitä ikävästä elämäntilanteestani, josta puhuin sinulle silloin viime kerralla.

Pääsin siis viimein livahtamaan niin sanotuista kahleistani ja olinkin jo matkalla metsään, kunnes....

Rashi: Vou, vou....Minä kun luulin että tarvitset apuani uusien kenkien kanssa - et karataksesi kiellettyyn metsään!

Rashi:*kohottaa estelevästi käsiään* En ylipäänsä suosittele katuelämää, kun sinulla on oma koti ja pehmeä, mukava sänky, jossa nukkua kaikessa rauhassa ja turvallisuudessa, suojassa kaikelta ikävältä ja pahalta. 

-Enhän minäkään olisi täällä elleivät vanhempani olisi heittäneet minua kuin roskana pönttöön!

Ja mitä siihen metsä matkaasi tulee, niin en kyllä suosittelisi sitäkään, sillä kuten tiedät se on todella kielletty paikka ja koko muu kylä suhtautuu siihen sen mukaisesti. 

Ja jos minä auttaisin sinua edes pienimmässäkään määrin nyt, niin me molemmat joituisimme suuriin vaikeuksiin....

Kromi: Äh....Älä sano, että sinäkin olet käynyt kuuntelemassa niitä kylän vanhinten tarinoita, joissa mustamaalataan niin metsää kuin sen asukkaitakin....

Rashi: No kyllähän kadulle aina kulkeutuu kaiken maailman juttuja, mutta-....

Kromi: *keskeyttää terävästi* Olet tai et, niin ne eivät pysäytä tai estä minua, sillä muistathan kun silloin viime kerralla puhuin jo sinulle kuinka minua on halveksittu koko elämäni tämän mokoman ammatittomuuden takia.

Kaikki muut pitävät sitä  ja minua niin sopimattomana ja outona, ettei minulle edes annetta mahdollisuuksia.

Minulla onkin ongelmani muiden kyläläisten kanssa.

En koe ymmärtäväni heitä enää lainkaan ja on kuin voisin vain laittaa heidät lasipurkkiin kuulematta tai ymmärttämättä heitä nähden samalla kuinka he lopulta vähitellen tukehtuvat siellä hengiltä aiheuttamatta minulle kuitenkaan minkäänlaisia tunnontuskia.

Kromi: Kun vain pääsisin metsään siellä minulla kuitenkin olisi jo paljon ystäviä ja kokisin todella kuuluvani johonkin- sanovat kylän vanhinten tarinat tai kiellot mitä tahansa! 

Kromi: En siis tarvitsisi kuin vain tämän yhden yön kadulla, niin voisin jatkaa matkaa huomenna aina metsään asti. 

Sinä tiedät kuitenkin minua paremmin jonkun syrjäisimmän kadun kolkan, joka on samalla lähimpänä metsää

- On hyvin tärkeää ettei kukaan näe minua, jotta kiinnijäämiseltä ja rangaistuksilta vältyttäisiin, mutta olen varma että sinun seurassasi se onnistuisi paremmin kuin hyvin. 

Rashi: Jaah....no, jos yrität käyttää imartelua saadaksesi minut suostumaan niin....

Rashi: ....Turha luulo *vetää kädet puuskaan* 

En ole lahjottavissa saati tee mitään kiellettyä tai hämärä hommia  siltä pohjalta, että olen väheksytymmässä osassa oleva katulainen!

Rashi: Tiedän mikä on oikein ja tiedän ettet sinäkään voi käyttää koko loppuelämääsi siihen, että pakenet.

Sinun pitäisi kohdata ongelmasi suoraan, muuten olet kuin pelkkä häkkieläin lopun ikääsi....

Hurttis: * inisee hiljaa*

Kromi: Nuo puheesi alkavat jo huolestuttaa  Hurttista.

Sen mielestä sinun pitäisi säilyttää se ihailtava positiivisuutesi ja olla synkistelemättä tuohon tapaan- auttaa kaikkia kyläläisiä kuten olet jo tähän asti tehnytkin.

- Auttaa minua ja....

Rashi: Jaah, no helppohan se sinun on sanoa kun kerran ymmärrät,  mitä Hurttis sanoo.

-Yhtä hyvin se olisi voinut vikistä ihan vain päästäkseen tästä tarpeilleen. 

Periaatteessa onkin niin, että voit itse  päättää mitä minulle tulkkaat ja vaikuttaa siten Hurttiksen kautta minuun, mikä meinaa että....  

Hurttis: *rientää Rashin jalkoihin loikaten vikisten tätä vasten* 

Rashi: Vouh...Mitä...mitä sinä nyt kamu? 

Minulla ei ole mitään hätää ja jos....jos haluat tosiaan päästä tarpeillesi niin sen kun menet. En ole estämässä sinua.

Varmistan tässä vain, ettei mitään liian suurta ole tapahtumassa ja ettei Kromi tee mitään harkitsematonta, mikä voisi johtaa meidät kaikki vaaraan. 

Rashi: Vain näin voin todella auttaa häntä, vai mitä?

Hurttis: * luo koira ilmeen*

Rashi: Äh....*laskeutuu polvilleen* Tunnen tuon ilmeen ja tiedän, mitä sanoisit jos vain osaisit puhua....

Kromi: *nousee vuorostaan ylös*

Rashi: *huokaa* No hyvä on, olette oikeassa; ei minusta ole järkeä puhuvaksi tosikoksi. 

Autan sinua, mutta muista;  jos jäämme kiinni ja saamme rangaistuksen niin syytän siitä sinua, sillä yritinhän varoittaakin sinua. 

Kromi: Hieno homma- pidetään mielessä*virnistää*

Kun vain toimimme heti ja nopeasti voimme käydä läpi mikä katu olisi sinun mielestäsi lähimpänä metsää ja suunnata sitten sinne!

***

Kromi: ....Ja niin minun oli suunnattava metsän sijasta tänne sinun luoksesi kadulle.

Tamminen jäi pitämään majaa sinne edesmenneen metsänvartijan mökille ja saa rauhoitella itseään siellä kunnes tajuaa sen, minkä  minä jo tiedän; ettei se sen kimppuun hyökännyt peto ollut sen kummempi hirviö kuin joku toinen metsän saalistaja, joka vain onnistui järkyttämään sen herkkää mieltä.

-Siinä samalla saan itse hyvin aikaa asettua metsään; etsiä itselleni ravintoa, löytää itselleni sopivan "reviirin" ja ennen kaikkea....

    

Rashi: No on sinulla ainakin todellisen ystävän sydän, kun saatoit sen mäyrä kaverisi turvaan lähtien näin itse kohtaamaan mahdollista vaaraa olematta näin alkuun edes varma selviätkö enää takaisin. 

Kromi: *turhautunut huokaus* Minähän sanoin jo: olen asettumassa metsään asumaan, en suorittamassa mitään sankaritekoa palaten sen jälkeen tänne kylään! 

Kun pääsen metsään en palaa sieltä enää koskaan takaisin! 

Rashi: Okei, okei älähän nyt hiilly.

Ajatuksena tuo uusi elämän muutoksesi kuulostaa vain vähän...no...miten sen nyt sanoisi.....vähän...vähän oudolta. 

Ei sillä etteivätkö kaukaiset esi-isämmekin olisi osanneet ja pystyneet pitämään huolta itsestään syöden muurahaisia ja tehden tarpeensa puun juureen kuin koirat konsanaan....

Rashi: Mutta mitä itsestään huolta pitämiseen tulee niin eikö sinun kuitenkin kannattaisi käydä lääkärissä, ihan vain näyttämässä noita hiuksiasi ja varmistamassa ettei niiden yhtäkkisen väri muutoksen takana ole mikään sairaus.

- Eihän sitä näes tiedä, jos vanhempasi olisivatkin vain halunneet suojella sinua, koska omaat jonkin harvinaislaatuisen taudin tai jopa vahemmiltasi perityn sairauden, jota kellään muulla ei ole.....

Kromi: Et ole tosissasi; sairaus, jossa hiukset muuttavat väriä?!

Jos sellainen todella olisi olemassa, niin et tiedäkään kuinka monet kyläläisistä haluaisivat sellaisen!

Eivätkä vanhempieni hiukset ole koskaan muuttaneet väriään, ja jos olisin sillä tavalla sairas he olisivat hankkiutuneet minusta eroon jo aivan penskana, sillä synnynnäisesti ammatiton ja harvinaisella tavalla sairas olisi tässä kylässä yhtä kuin  kuoleman lapsi suoraan helvetistä vailla minkäänlaista hyväksyntää saati rakkautta! 

Kromi: Mutta onpa näiden omien hiusteni takana mitä tahansa niin sillä ei enää ole väliä, sillä olit aivan oikeassa! *viittaa 

kadun kulmaukseen* 

Kromi: Aivan tuon nurkan takaa pääsemme sille reitille, jota kuljimme viimeksi kun etsimme Hurttista. 
Kun vain jatkaisimme tästä läpi yön ehtisimme vielä ennen aamua metsään, mikä olisikin aivan loistavaa! 

Rashi: *huokaa uupuneena* Mutta entä se tosiasia, että nyt on yö? 

Eikö meidän pitäisi asettua jo johonkin nukkumaan?

Kromi: Ei, ei vielä.

Edetään vielä jonkin matkaa tuohon kulman taakse kunnes voit sittemmin löytää meille sopivan nukkumapaikan. 

Rashi: En ylipäänsä enää ymmärrä, miksi sinun tuli saada minut mukaasi.

Ihan siitä asti kun kerroin sinulle tästä metsää lähimpänä olevasta kadusta, jonka sattumoisin itsekin jo tiesit olet johtanut meitä aina tänne asti....

Kromi: Minun tuli olla varma, ettei tämän lähempiä katuja ole.

Sitä paitsi tarvitsen vielä tietämystäsi, sillä vain sinä osaat sanoa missä olisi kokonaisuudessaan turvallisinta nukkua niin, etteivät muut näkisi meitä. 

Kromi: Lisäksi, kun liikun seurassasi en pistä niin helposti silmään.

Rashii: Ai että käytät minua ihan hyväksesi vai?

- Kiva, että kerroit vasta nyt sillä sinähän pistät näin yön pimeinä tunteina silmään niin kirkkaasti, että ihan silmät putoavat päästä....

Rashi: Ihan vain sillä, että ympärillämme on vain harmaata ja mustaa. Ei värejä tai valoja missään. Pimeys suojaa meitä, mutta samalla se kutsuu meitä yön suoman unen....

*haukottelee*...Unen kehtoon, mikä yhtälailla suojaa meitä.

 -Me tarvisemme sitä, joten....emmekö....voisi vain antaa periksi ja.... antaa unen tulla.....*haukottelee jälleen* 

Kromi: Antaa periksi?

Se on viimeisin asia, minkä nyt tekisin.

Tuosta kadun nurkalta ei ole enää kuin vain jokunen kilometri sille aidalle mistä löysimme Hurttiksen viimeksi ja Uinuva karhu kivi on aivan sen vieressä. 

Kun vain jaksaisit sinne asti ja löytäisit niiden tuntumasta meille sopivan nukkumapaikan olisin tyytyväinen. 

Kromi: Ja no.....

Samalla olen tietysti pahoillani, jos tämä tuntuu sinusta epäreilulta saati siltä, että käyttäisin sinua hyväkseni. 

Minä vain....tarvitsin jonkinlaisen juonen ja apuakin, jotta onnistuisin siinä mitä olen varmaan jo koko elämäni ajan yrittänyt.

Kromi: *pysähtyy* Toisinsanoen....

Kromi: Nyt kun olen lähempänä sitä kuin koskaan voin sanoa, etten olisi onnistunut tässä- päässyt todelliseen elämääni- ilman sinua Rash-...

Ktomi: Rashi?

Rashi: *kevyt kuorsaus*

Kromi: * tuijottaa järkytyksen ja ärtymyksen sekaisin tuntein*

Kromi: Hän ei voi olla tosissaan! 

Kromi: Hän ei voi olla tosissaan! 

-Olemme jo niin lähellä metsälle johtavaa reittiä, että hän olisi voinut väsyksissään vaikka kontata tuohon kulman taakse ja osoittaa sieltä jonkin sopivan nukkumapaikan eikä rojahtaa tuohon kadulle mistä kuka tahansa voi nähdä ja löytää hänet! 

- Hän olisi voinut edes yrittää! 

Hurttis: *inisee* 

Kromi: Niin, niin Hurttis- Rashi nukahti juuri ja tiedän sen kyllä. 

Kromi: Ja tuo nukahtaminenhan se ongelma juuri onkin; hän ei olisi saanut tehdä niin, sillä nyt minä en tiedä, missä olisi sopiva ja tarpeeksi suojaisa paikka nukkua.

Sellainen mistä minua ei vahingossakaan löydetä tai nähdä. 

Kromi: *puuskahtaa turhautuneena* 

Olen täällä kadulla kuin kala kuivalla maalla.

En tunne ympäristöä, pakoreittejä tai sen sellaisia mikä tarkoittaa, että jos täällä sattumoisin kulkeekin joku muukin kuin me, minut voidaan huomata ja tunnistaa. 

Ja jos niin kävisi koko pävän työ menisi hukkaan!

Minut saatettaisiin takaisin kotiin tai kenties jopa johonkin kalterien taakse, josta en sitten enää koskaan pääsisikään karkaamaan....

Kromi: Ja jos Rashia ei saa tuosta enää tänään ylös niin riski siihen vain kasvaa kasvamistaan....

Hurttis: *puskee Rashia kuonollaan tämän reagoimatta* 

Kromi: Tietysti....niin tietysti....

Kromi: *painaa pään*

Olen vaeltanut tänään koko päivän jalkani puhki etsien nopeinta ja huomaamattominta reittiä metsään- kotiani, paikkaa johon kuulua ja juurtua. 

-Mutta ei. Koko maailma on kääntynyt minua vastaan....

Kromi: Eivät siis vain tämä kylä ja sen asukkaat, vaan selvästi myös aivan kaikki luonnonvoimat.

-Univoimineen kaikkineen....

Kromi: *kääntyy katsomaan kulman takaista reittiä*

Tosin väliäkö sillä, sillä nyt olen todella lähempänä todellista vapautta kuin koskaan.

-Kun vain juoksisin tästä pysähtymättä edes nukkumaan saati odottamaan, että siihen sopiva paikka edes löytyisi saavuttaisin määränpääni taatusti pikemmin kuin suunnittelinkaan.... 

Kromi: Mutta tekisinkö todella oikein, jos jättäisin Rashin tällä tavalla vain kadulle makaamaan? 

Entä jos hänelle käy jotain?

-Katulaisiin kun ei suhtauduta kovinkaan suopeasti ja hän oli kuitenkin auttamassa minua....

Hurttis: *asettuu Rashin pään viereen ja äännähtää hiljaa* 

Kromi: Tiedän, ettei sellainen olisi oikein, mutta olisinko muka valmis ottamaan riskin ja yöpymään näin lähellä kylää ihan vain, jottei hänelle kävisi mitään?....

Kromi: Äh, että minun pitääkin olla näin hyväsydäminen! 

Ei minulla taida olla muuta vaihtoehtoakaan.

* huokaa ollen hetken hiljaa*

Kiinni en kuitenkaan halua jäädä, joten minun tulisi nukkua jossain suojassa- ihan jossain tässä lähellä kuitenkin.

Jos siis voisit jäädä vahtimaan häntä ihan vain täksi yöksi Hurttis, niin minä....

Kromi: ...vetäydyn ihan vain tähän nurkan taakse....

Kromi: *syvä huokaus* 

On ollut kyllä koko tähänastisen elämäni pisin ja turhauttavin päivä....

Enkä siltikään päässyt metsään asti.

Rashi saa kyllä aamulla kiittää minua siitä, että jäin tänne ylimääräiseksi yöksi ihan vain hänen takiaan! 

Kromi: *laskeutuu alas*  Nukunpa sen johdosta vieläpä epähygieenisesti kadun puhtaimmassa jätesäkissä....

Kromi: .....nyt kun minulla ei ole edes telttaa suojanani.

Kromi: Mutta onhan se totta, että minun on todella alettava tottua siihen nyt kun en ole enää kotona. 

-Ei. En vielä ole kotona.

Kromi: Mutta huomenna, heti aamun ensi säteiden noustessa juoksenkin nopeammin kuin rasvattu salama, niin että pääsen viimein todelliseen kotiini sekä elämääni. 

Paikkaan jossa pysyn turvassa, poissa kylän asioista.  

Siellä voin olla viimein onnellinen, eikä minuun satu enää koskaan....

***